Shusaku Endo - Verraton hölmö

Olen jotain Shusaku Endon kirjoja lukenut aiemminkin, ja sen verran niistä pitänyt, että voi lukea lisääkin.

Tämä tuli kirpparilla vastaan, ja on kirjailijan varhaista tuotantoa, varhaisin suomennettu, alunperin vuodelta 1959, ja Hilkka Pekkasen suomennos englannin kautta ilmestyi 1983.

Endoa tavataan usein vertailla Graham Greeneen, ja täytyy myöntää, että tämä tuli tätäkin kirjaa lukiessa nopeasti mieleen: rikollisten ja hylkiöiden vaihtoehtoisessa maantieteessä puidaan rakkauden uskollisuuden ja heikkouden mysteerejä...

Kirjan nimihenkilö on Gaston Bonaparte, maineikkaan esi-isän kovin kauas puusta pudonnut jälkeläinen, joka saapuu selittelemättä Japaniin vanhan etäisen kirjeystävänsä Takamorin ja tämän sisaren Tomoen vieraaksi. Gaston on suurikokoinen hevosnaamainen mies joka ei ole mitenkään penaalin terävin kynä ja lisäksi pelkuri...ja vielä ulkomaalaisena ja ontuvasti japania osaavana onnistuu olemaan hyvin sekasortoinen vieras. 

Sattumalta Gaston sotkeutuu myös ammattirikollisen, viileän palkkatappajan Endon suunnitelmiin: tällä kertaa tappaja tosin toimii omaan laskuunsa, tarkoituksena kostaa veljensä kuolema ennen kuin keuhkotauti nujertaa. Gaston kuitenkin päättää huolehtia tästä uudesta "ystävästään" ja estää tämän tapposuunnitelmat, vaikkei ihan tiedäkään miten...

 

"Sinä olet siis ehdottomasti päättänyt lähteä?"

"Kyllä. Endo-san on ystävä...niin kuin Napoleon."

"Tiedätkö sinä mitään siitä miehestä, Gaston?"

"Kyllä."

"Et sinä mitenkään voi tietää. Etkö tajua mitä hän saattaa tehdä sinulle? Eikö sinua pelota?"

"Kyllä minua pelottaa."

Tomoe heilautti kättään tuskastuneesti ja katsoi taas valtavankokoisen miehen kasvoihin. Gaston oli vielä paksupäisempi kuin hän oli luullut.

Tjooh. Gaston on kirjassa varsin selkeä Kristus-hahmo, joskin sitä mallia, jossa korostetaan heikkoutta ja ulkopuolisuutta, uhrautumista kärsimystä jonkun niin triviaalin kuin toisen ihmisen vuoksi, sellaisen joka ei moista ansaitsisi, eikä uhrautujakaan ole sellainen että uhrilla suurta arvoa voisi nähdä...aiheessa saattaa tuntua Greenen suuri vaikutus, samoin kuin niissä tilanteissa joissa ollaan siirrytty syrjäkujille, tuntihotelleihin ja muihin alamaailman kukoistuspaikkoihin. 

 

Mutta sen verran suoraviivaisesti Endo tämän toteuttaa, että ainakin minulle, joka olen jo lukenut Voiman ja kunnian, ja Miss Lonelyheartsin, ja Hurskan kurjuuden, ja Mouchetten, ja niin edelleen, tässä ei ole mitään sen kummempaa mitä muut eivät olisi jo tehneet paremmin. Vähän turhan, no, helppo kaikesta karuudestaan huolimatta (eli ehkä sitten toimii paremmin sellaiselle lukijalle, joka ei tapaa Kristus-hahmoja hoksata kuin alleviivattuina?) 

No, miljöössä oli kuitenkin sympaattisuutta, joskin tällaisissa alamaailmakuvauksissa kielen hyvän sävyn löytäminen on aika tärkeää, ja suomennos ei ihan tähän pääse.

Tuli luettua, mutta kyllä tämä jää aika monen muun kirjan varjoon, mukaanlukien Endon omat myöhemmät romaanit Vaitiolo ja Skandaali. 

Helmet-haasteessa menee selvästi kohtaan 7. Kirja kertoo ystävyydestä.

 

edit: korjasin Vaitiolo-suomennoksen nimen.