Äänikirjoista

 Victor Orsel: Hyvä ja paha, 1832 (yksityiskohta)

 

Aikoinaan mietin huvittuneena mitäköhän johtopäätöksiä Supo tekisi kuuntelemastani musiikista: huomion aikaan stereossani soi laulu vapaan Baskimaan puolesta, ja levyhyllyssä kukoistivat iloisesti niin fasistit, kommunistit, libertaarit ynnä monet muut ryhmät ja aatteet, niin lievempinä kuin radikaalimpina versioina. Eikä poliittinen arveluttavuus ole minua haitannut, omalla tavallana on kiinnostavakin törmätä hyvinkin erilaisiin aateilmaisuihin, mutta on myönnettävä että varsin usein olen saattanut projisoida omia ajatuksiani, mielentilojani ja tunnelmiani kuuntelemaani musiikkiin, ja olla kiinnittämättä liikoja huomioita siihen, mitä tekijä on oikeasti tarkoittanut...

 

Enkä taida olla ainoa, lukuisia esimerkkejä on kappaleista, joiden varsinaiseen sisältöön ja viestiin ei moni kuulija kiinnitä huomiota, tai reippaasti tulkitsee niitä väärin. Joku aika sitten oli juttua esim. joistain Donald Trumpin kannattajista, jotka olivat närkästyneitä siitä että suosikkiyhtyeensä Rage Against the Machine oli tehnyt (Trumpin vastaisia) poliittisia kannanottoja...jolloin oli ihan aiheellista kysyä, ovatko nämä fanit ikinä kuunnelleet suosikkiyhtyeensä musiikkia, kun se on aina ollut aika jyrkän poliittista...(ja ymmärtääkseni kotoisammilla fasisteilla on ollut samanlainen kriisi Trio Niskalaukauksen comeback-materiaalin kanssa, joka on kuitenkin aika hyvin linjassa aiemman materiaalin kanssa, vaikkei se niin avoimen poliittista olekaan ollut kuin RatM). Vähemmän poliittisessa mielessä monta on rakkauslaulua jotka eivät tosiaankaan sitä ole jne.

Kognitiiviset vinoumat ovat ihan havaittavia ilmiöitä, vahvistusharha yhtenä keskeisenä: huomioidaan erityisesti sellainen informaatio joka tukee omia ajatuksia ja tuntemuksia ja sivuutetaan muunlainen, ja näin potentiaalisetsi vahvistetaan olemassaolevia ennakkoluuloja. Samoin tunnetusti ihmisen aistien havaintokyky on huomattavasti heikompi kuin suurin osa meistä tajuaakaan: meillä on käsitys, että havainnoimme hyvin ympäröivää maailmaamme, josta meillä on koherentti kuva, mutta tämä on suurelta osin illuusio...paljon jää havaitsematta, ja mielemme on hyvä täyttämään näitä havainnollisia aukkokohtia. Näitä on tutkittu kohtalaisesti psykologiassa, ja mm. taikatemput perustuvat usein näihin...

Aloin miettiä noita kognitiivisia vinoumia, ja mahtaako eri tavoilla saadun informaation kanssa olla esim. suurempi tai pienempi taipumus vahvistusharhaan. 

Koska tämä on kirjablogi, tämä kysymys kiinnostaa erityisesti suhteessa äänikirjoihin: onko lukemisella vs kuuntelemisella vaikutusta siihen miten hyvin vastaanotamme ja valikoimme informaatiota, kuinka suuri osa informaatiosta on sellaista mitä kirjassa itsessään on, ja kuinka suuri osa on lukijan projektiota?

Tosiasiahan on, että projektiota ja mm. vahvistusharhaa tapahtuu toki tekstiä lukiessa, eri lukijoiden lukemista värittää näiden henkilökohtaiset kokemukset, ja lukiessa tapahtuu kuitenkin jonkin verran valikointia mihin kiinnitetään enemmän huomiota ja mihin vähemmän.

 

Mutta nuo kokemukseni musiikin kuuntelusta vinkkaisivat että kuunneltaessa tämä esitetyn ja omaksutun informaation erottuminen, värittyminen ja valikoituminen saattaa hyvinkin olla voimakkaampaa. Äänikirjoja myös yleensä kuunnellaan samalla kun tehdään jotain muuta, siivotaan, ajetaan autoa, jne. jolloin se toinen aktiviteetti vaatii myös huomiota. Tällöin luonnollisesti myös kirjan saama huomio vaihtelee paljon, ja aukkopaikkoja täytyy täydentää itse...(ihmiset myös yliarvioivat kykyään kiinnittää huomiota useaan asiaan yhtä aikaa: esim. kännykkäpuheluiden aikana autoillessa onnettomuusriski pysyy korkeana myös handsfree-laitteilla, ihan vaan koska puhelu vaatii sen verran huomiota että kuskin reaktiokyky heikkenee...)

Tekstiä lukiessa on myös helpompi kontrolloida lukunopeutta ja törmätessa vähän merkillisempään väitteeseen tai ajatukseen siihen voi helposti palata ja lukea pariin kolmeen kertaan ettâ mitäs tässä nyt oikeasti sanottiinkaan. Äänikirjoissa vastaava on hankalampaa, joten potentiaalisesti mietityttävämmät kohdat menevät ohi ja ne täydennetään helpommin vastaamaan omia ennakkokäsityksiä. 

 

Ja tapa jolla teksti esitetään vaikuttaa myös sen vastaanottoon. Mm. kuunnelmissa, lausunnassa ja muussa dramatisoidussa luennassa tätä käytetään tietoisesti hyväksi, mutta kuuntelijan on hyvä olla tietoinen siitä ja sen vaikutuksesta sisällön omaksumiseen. Vaikka äänikirjoissa usein pyrittäisiinkin suhteellisen neutraaliin luentaan, niin varsinainen neutraalisuus on kuitenkin mahdotonta.

 

Kiinnostaisi tietää onko tästä asiasta tehty mitään tutkimuksia, psykologisia kokeita tms. Sitä ennen päädyn kuitenkin pitämään vakavasti otettavana hypoteesina, että kirjan sisällön omaksumiseen vaikuttaa ihan merkittävästi se, luetaanko se tekstinä vai kuunnellaanko äänikirjana.

Tällöin tärkeäksi kysymykseksi nousee, miksi ylipäänsä lukee kirjoja, ja mitä vaikutuksia kirjallisuudella on. En kannata ajatusta, että kirjallisuus itsessään olisi jotenkin maagisen automaattisesti autuaaksitekevä asia, että olisi täysin samantekevää mitä ja miten lukee. 

 

Minulle keskeinen syy lukea kirjoja on nimenomaan tutustuminen elämänkokemuksiin ja ajatuksiin joita minulla ei vielä ollut, mahdollisuus haastaa omat ennakkokäsitykset ja nähdä eri puolia maailmasta, ja tällöin kognitiiviset vinoumat kuten vahvistusharha on nimenomaan vältettävää myrkkyä. Ja olen havainnut, etten ole tämän pyrkimykseni kanssa yksin, koska usein puhutaan kirjallisuuden vaikutuksesta empatiaan, ymmärrykseen toisten ihmisten elämästä yms. ja pidetään näitä hyvinkin tärkeinä tehtävinä.
Tältä kannalta toiminta, jonka seurauksena jo olemassaolevat ennakkoluulot ja omien käsitysten projisointi vain vahvistuu, voi olla suorastaan vahingollista: jyrkkä polarisaatio on jo ongelma yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja kirjallisuudella voisi nimenomaan lieventää sitä...

Toiseksi syyksi, miksi luen, nimeän mahdollisuuden paremmin sanallistaa jo olevia kokemuksiani, ajatuksiani, tunnetilojani jotka eivät vielä ole kielellistä muotoa saaneet, ja tätä kautta saada ne paremmin käsiteltäviksi ja jopa kommunikoitaviksi ("kieleni rajat ovat maailman rajat"). Tapahtuuko tämä paremmin luetun vai kuullun tekstin kanssa? Miten noilla on vaikutusta esim. sanavaraston kehittymiseen? Mutuilen, että äänikirjat saattavat päästää minut liian helpolla, silloin kun voisin kehittyä, saattaisin liian usein päätyä vain täydentämään jo olemassaolevalla kyvylläni...

Ja toisaalta muu kuin verbaalinen käsittely ja kommunikointi, äänenpainojen, rytmiikan yms. käyttö, tuntuisi toimivan paremmin varsinaisesti dramatisoidussa tekstissä. 

Tai vaikka musiikissa, jota toki käytän juurikin alustana projisoimaan itseäni, joten voin hyvin kokea itselleni relevantiksi laulun vapaasta Baskimaasta, vaikkei minulla olisikaan mitään mielipidettä Baskimaan itsenäisyydestä, ETAn toiminnasta jne. ennen tai jälkeen laulun kuulemisen, kun olen keskittynyt vain yleiseen vapauden kaihoon...

Miksi sinä luet kirjoja?