9.5.2022

Äänikirjoista

 Victor Orsel: Hyvä ja paha, 1832 (yksityiskohta)
 
Aikoinaan mietin huvittuneena mitäköhän johtopäätöksiä Supo tekisi kuuntelemastani musiikista: huomion aikaan stereossani soi laulu vapaan Baskimaan puolesta, ja levyhyllyssä kukoistivat iloisesti niin fasistit, kommunistit, libertaarit ynnä monet muut ryhmät ja aatteet, niin lievempinä kuin radikaalimpina versioina. Eikä poliittinen arveluttavuus ole minua haitannut, omalla tavallana on kiinnostavakin törmätä hyvinkin erilaisiin aateilmaisuihin, mutta on myönnettävä että varsin usein olen saattanut projisoida omia ajatuksiani, mielentilojani ja tunnelmiani kuuntelemaani musiikkiin, ja olla kiinnittämättä liikoja huomioita siihen, mitä tekijä on oikeasti tarkoittanut...
 
Enkä taida olla ainoa, lukuisia esimerkkejä on kappaleista, joiden varsinaiseen sisältöön ja viestiin ei moni kuulija kiinnitä huomiota, tai reippaasti tulkitsee niitä väärin. Joku aika sitten oli juttua esim. joistain Donald Trumpin kannattajista, jotka olivat närkästyneitä siitä että suosikkiyhtyeensä Rage Against the Machine oli tehnyt (Trumpin vastaisia) poliittisia kannanottoja...jolloin oli ihan aiheellista kysyä, ovatko nämä fanit ikinä kuunnelleet suosikkiyhtyeensä musiikkia, kun se on aina ollut aika jyrkän poliittista...(ja ymmärtääkseni kotoisammilla fasisteilla on ollut samanlainen kriisi Trio Niskalaukauksen comeback-materiaalin kanssa, joka on kuitenkin aika hyvin linjassa aiemman materiaalin kanssa, vaikkei se niin avoimen poliittista olekaan ollut kuin RatM). Vähemmän poliittisessa mielessä monta on rakkauslaulua jotka eivät tosiaankaan sitä ole jne.

Kognitiiviset vinoumat ovat ihan havaittavia ilmiöitä, vahvistusharha yhtenä keskeisenä: huomioidaan erityisesti sellainen informaatio joka tukee omia ajatuksia ja tuntemuksia ja sivuutetaan muunlainen, ja näin potentiaalisetsi vahvistetaan olemassaolevia ennakkoluuloja. Samoin tunnetusti ihmisen aistien havaintokyky on huomattavasti heikompi kuin suurin osa meistä tajuaakaan: meillä on käsitys, että havainnoimme hyvin ympäröivää maailmaamme, josta meillä on koherentti kuva, mutta tämä on suurelta osin illuusio...paljon jää havaitsematta, ja mielemme on hyvä täyttämään näitä havainnollisia aukkokohtia. Näitä on tutkittu kohtalaisesti psykologiassa, ja mm. taikatemput perustuvat usein näihin...

Aloin miettiä noita kognitiivisia vinoumia, ja mahtaako eri tavoilla saadun informaation kanssa olla esim. suurempi tai pienempi taipumus vahvistusharhaan. 
Koska tämä on kirjablogi, tämä kysymys kiinnostaa erityisesti suhteessa äänikirjoihin: onko lukemisella vs kuuntelemisella vaikutusta siihen miten hyvin vastaanotamme ja valikoimme informaatiota, kuinka suuri osa informaatiosta on sellaista mitä kirjassa itsessään on, ja kuinka suuri osa on lukijan projektiota?

Tosiasiahan on, että projektiota ja mm. vahvistusharhaa tapahtuu toki tekstiä lukiessa, eri lukijoiden lukemista värittää näiden henkilökohtaiset kokemukset, ja lukiessa tapahtuu kuitenkin jonkin verran valikointia mihin kiinnitetään enemmän huomiota ja mihin vähemmän.
 
Mutta nuo kokemukseni musiikin kuuntelusta vinkkaisivat että kuunneltaessa tämä esitetyn ja omaksutun informaation erottuminen, värittyminen ja valikoituminen saattaa hyvinkin olla voimakkaampaa. Äänikirjoja myös yleensä kuunnellaan samalla kun tehdään jotain muuta, siivotaan, ajetaan autoa, jne. jolloin se toinen aktiviteetti vaatii myös huomiota. Tällöin luonnollisesti myös kirjan saama huomio vaihtelee paljon, ja aukkopaikkoja täytyy täydentää itse...(ihmiset myös yliarvioivat kykyään kiinnittää huomiota useaan asiaan yhtä aikaa: esim. kännykkäpuheluiden aikana autoillessa onnettomuusriski pysyy korkeana myös handsfree-laitteilla, ihan vaan koska puhelu vaatii sen verran huomiota että kuskin reaktiokyky heikkenee...)

Tekstiä lukiessa on myös helpompi kontrolloida lukunopeutta ja törmätessa vähän merkillisempään väitteeseen tai ajatukseen siihen voi helposti palata ja lukea pariin kolmeen kertaan ettâ mitäs tässä nyt oikeasti sanottiinkaan. Äänikirjoissa vastaava on hankalampaa, joten potentiaalisesti mietityttävämmät kohdat menevät ohi ja ne täydennetään helpommin vastaamaan omia ennakkokäsityksiä. 
 
Ja tapa jolla teksti esitetään vaikuttaa myös sen vastaanottoon. Mm. kuunnelmissa, lausunnassa ja muussa dramatisoidussa luennassa tätä käytetään tietoisesti hyväksi, mutta kuuntelijan on hyvä olla tietoinen siitä ja sen vaikutuksesta sisällön omaksumiseen. Vaikka äänikirjoissa usein pyrittäisiinkin suhteellisen neutraaliin luentaan, niin varsinainen neutraalisuus on kuitenkin mahdotonta.

 
Kiinnostaisi tietää onko tästä asiasta tehty mitään tutkimuksia, psykologisia kokeita tms. Sitä ennen päädyn kuitenkin pitämään vakavasti otettavana hypoteesina, että kirjan sisällön omaksumiseen vaikuttaa ihan merkittävästi se, luetaanko se tekstinä vai kuunnellaanko äänikirjana.

Tällöin tärkeäksi kysymykseksi nousee, miksi ylipäänsä lukee kirjoja, ja mitä vaikutuksia kirjallisuudella on. En kannata ajatusta, että kirjallisuus itsessään olisi jotenkin maagisen automaattisesti autuaaksitekevä asia, että olisi täysin samantekevää mitä ja miten lukee. 
 
Minulle keskeinen syy lukea kirjoja on nimenomaan tutustuminen elämänkokemuksiin ja ajatuksiin joita minulla ei vielä ollut, mahdollisuus haastaa omat ennakkokäsitykset ja nähdä eri puolia maailmasta, ja tällöin kognitiiviset vinoumat kuten vahvistusharha on nimenomaan vältettävää myrkkyä. Ja olen havainnut, etten ole tämän pyrkimykseni kanssa yksin, koska usein puhutaan kirjallisuuden vaikutuksesta empatiaan, ymmärrykseen toisten ihmisten elämästä yms. ja pidetään näitä hyvinkin tärkeinä tehtävinä.
Tältä kannalta toiminta, jonka seurauksena jo olemassaolevat ennakkoluulot ja omien käsitysten projisointi vain vahvistuu, voi olla suorastaan vahingollista: jyrkkä polarisaatio on jo ongelma yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja kirjallisuudella voisi nimenomaan lieventää sitä...

Toiseksi syyksi, miksi luen, nimeän mahdollisuuden paremmin sanallistaa jo olevia kokemuksiani, ajatuksiani, tunnetilojani jotka eivät vielä ole kielellistä muotoa saaneet, ja tätä kautta saada ne paremmin käsiteltäviksi ja jopa kommunikoitaviksi ("kieleni rajat ovat maailman rajat"). Tapahtuuko tämä paremmin luetun vai kuullun tekstin kanssa? Miten noilla on vaikutusta esim. sanavaraston kehittymiseen? Mutuilen, että äänikirjat saattavat päästää minut liian helpolla, silloin kun voisin kehittyä, saattaisin liian usein päätyä vain täydentämään jo olemassaolevalla kyvylläni...

Ja toisaalta muu kuin verbaalinen käsittely ja kommunikointi, äänenpainojen, rytmiikan yms. käyttö, tuntuisi toimivan paremmin varsinaisesti dramatisoidussa tekstissä. 
Tai vaikka musiikissa, jota toki käytän juurikin alustana projisoimaan itseäni, joten voin hyvin kokea itselleni relevantiksi laulun vapaasta Baskimaasta, vaikkei minulla olisikaan mitään mielipidettä Baskimaan itsenäisyydestä, ETAn toiminnasta jne. ennen tai jälkeen laulun kuulemisen, kun olen keskittynyt vain yleiseen vapauden kaihoon...

Miksi sinä luet kirjoja?

15 kommenttia:

  1. Hyvä kysymys ja hyvää pohdintaa sitä ennen.

    Miksi luen kirjoja?
    Tuntuu mahdottomalta ajatella, että en lukisi, koska lukemisesta on tullut niin kiinteä osa minua, eli ensimmäinen syy voisi olla se, että olen niin tottunut lukevan ihmisen elämään.
    Toinen syy: viihtyäkseni, arjen rutiinien vastapainona.
    Kolmas: sen nautinnon vuoksi, mitä lukeminen antaa. Tämä on hieman enemmän kuin edellinen kohta, koska myös elokuva on pakoa arjesta, lukeminen on jotenkin aktiivisempaa toimintaa varsinkin kun siihen liittyy kirjoittamista.
    Neljäs syy: uteliaisuus, tiedon ja asioiden ymmärtämisen halu.

    Ilman muuta luetun kuuntelemisessa on mukana välitulkinta. Olen lukenut, että on alettu myös kirjoittaa suoraan luettavaksi tarkoitettua tekstiä, jota esitetään useamman lukijan voimin kuunnelmanomaisesti. Silloin ollaan jo lähellä toista taidemuotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten voi miettiä miten hyvin eri lukemisen tavat toteuttavat noita tehtäviä.
      Tavallaan ymmärrän sen, että jos esimes on just tottunut olemaan lukeva ihminen, mutta ajan kanssa on tiukkaa, niin äänikirjojen lomittaminen muun tekemisen lomaan helpottaa tilannetta...mutta samalla tuntuu että siinä menetetään potentiaalisesti jotain tärkeää lukemisesta, että saattaisi olla terveempää jo ihan vaan kyseenalaistaa se identifikaatio...

      Tai huolestuttavana piirteenä pidän juuri sitä lomittamista muun tekemisen sekaan: jos kuuntelulle antaa täydemmän huomion niin nämä mahdolliset kognitio-ongelmat ovat luultavasti vähäisempiä (ja mahdolliset muut hyödyt, kuten vaikkapa saavutettavuus lukihäiriöisille, heikkonäköisille jne tulevat taas esiin).
      Ja silloin toimii tasapäisesti vastapainona arjen rutiineille, se toteutuu kunnolla vain silloin kun pystyy oikeasti astumaan edes hetkeksi niiden rutiinien ulkopuolelle. Luettu teksti vaati tuon, kuullussa se saattaa unohtua.

      Poista
    2. Kirjoitin hassusti "suoraan luettavaksi tarkoitettua tekstiä", kun tietysti tarkoitin kuunneltavaksi tarkoitettua, mutta sinähän ymmärsit sen.

      Keskittyminen on nykyään jotenkin aliarvostettua. Terveysartikkeleissa opastetaan, ettei koskaan saisi vain katsoa telkkaria, vaan pitäisi samalla tehdä jotain jumppaliikkeitä, hampaat pitäisi pestä yhdellä jalalla seisten jne. No, lukemiseen ei voi yhdistää kovin paljon muuta, mutta kuunteluun voi.
      Ihminen pyritään näkemään tehokkaana monitoimijana, joka sitten erikseen jossain retriitissä tyhjentää mielensä. Mutta miten sellainen onnistuu... ?

      Kannatan perinteistä kirjan lukemista. Minun on jopa vaikea käyttää sanaa äänikirja, koska kyseessä ei ole kirja, vaan tekstiäänite.

      Poista
    3. Jep, joku aika sitten lukemassani taikatemppuja ja niiden tiedettä (kuten juuri psykologiaa, aistikykyjä yms) käsittelevässä kirjassa oli puhetta tuosta mainitsemastani hands-free-puhumisesta autolla ajamisen aikana ja kuinka ihmiset tapaavat yliarvioida kykyään tehdä useita asioita yhtaikaa...

      Ja nykyisessä elämässäni keskittymisen ja läsnäolon harjoittaminen on paljon esillä, sitä ihan tietoisesti opetellaan ja siihen kiinnitetään huomiota. Paljon voisi ja pitäisikin tehdä, mutta samalla on tärkeää varata aikoja jolloin ei tee mitään muuta kuin sitä mitä tekee, ajan ja hiljaisuuden merkityksestä rukouksessa, lukemisessa ja muussakin tekemisessä...ja että siitä pitää tehdä osa jokapäiväistä elämää (ja se on yksi hyvä syy miksi meillä on jokapäiväinen messu ja hetkipalvelut aamuin illoin, ja Vahva Suositus myös privaatteihin rukoushetkiin...)

      Ja onhan siinä opettelemista, ja tietysti täytyy tunnistaa että joissain elämäntilanteissa se on vielä vaikeampaa (hei vaan pienten lasten vanhemmat), jolloin joskus on ihan aiheellista todeta että nyt ei voi, ja olla yrittämättä ahtaa liikoja elämään.

      Tehokkaalla tekemisellä on arvonsa kun se pysyy kohtuullisena ja välineellisenä hyvän edistämiseen eikä itsetarkoituksellisena, mutta ihan aiheesta kirkolta tulee kritiikkiä suoritus- ja yksilökeskeiseen maailmankuvaan...

      Poista
  2. Kumpiko kysynee ihmiseltä enemmän tehoja: äänikirja vai perinteinen kirja? Toivotaan kumminkin, ettei noitavasara ala äänikirjoja rumputtaa.

    Kirjoja lukiessani minulla alkoivat vaikka kuinka usein ajatukset harhailla siellä sun täällä, sivun kääntäminen saattoi jäädä seuraavaan lukusessioon. Nyt on jäänyt koko lukeminen muitten hotteille. Kuunnelmia tai muita radio-ohjelmia kuunnellessa on mahdollisuus kuunnella sama uudestaan ja tarkkoa olisiko jotain jäänyt huomaamatta - usein on jäänyt. Mutta eiköhän kirjoja lukiessa ole ihan sama mahdollista - kirjaa vain ei tule niin helpolla uudelleen lukaistua.

    Kyllähän sitä ihminen ylimalkaisen tarkoitushakuisesti puuhailee oman elämänsä puolihuolimattomuuden keskellä, katselee ja kurkistelee sinne da tuonne ja valitsee sitten saman pullon kuin yleensäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toki tekstiä lukiessa myös ajatus harhailee, vaan luulen että jos enemmän niin tekee, niin sitten käy juuri niin että sivut eivät käänny, siinä missä äänikirja sitten vaan hölöttää eteenpäin, eli aukkopaikkoja tulee vähemmän.

      Ne vähät kuunnelmat mitä olen kuullut ovat yleensä olleet suoraan radiosta, eli uusintakuulemisia ei juuri tullut tehtyä (kun tämä oli ennen Areenoja yms.) Pari pientä oli päätynyt tallennetuiksi C-kaseteille musiikin sekaan, ja niitä tuli sitten kuultua useampaankin kertaan, ja joo, hyvin ne kyllä siihen sopivat, eli ehkä muutenkin olisi tosiaan hyvä kuunnella kuunnelmat useampaan kertaan.

      Poista
  3. Minä en osaa ajatella kirjojen kuuntelemista.Lukiessa voi itse oivaltaa ja kokea, rivienvälitkin ja oli ne kuvat, jotka syntyvät sitten harhaa tai ei, niin ne tuo lukemiseen jotain, mikä jää kuunneltuna puuttumaan.Kuunneltu on toisen tulkintaa, luettu on omaa. Kirjoja lukee mielellään myös uudelleen, jos tarina on hyvä, mutta kuunneltuna ei ehkä tulisi kuunneltua uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikken itse ole viime vuosina harrastanut juurikaan uudelleenlukemista (joitain voisi ehkä kaivaa uusintakierrokselle joskus) niin tuo onkin ihan kiinnostava asia pohtia ja seurata, tullaanko äänikirjoissa harrastamaan uudelleenkuuntelua (taitaa olla myös vielä sen verran tuore ilmiö, ettei ole sen puolesta vielä noussut esiin).

      Poista
  4. Viimeisen rivin kysymykseen vastaan kierteisellä pallolla.

    Vaikka minulla nykyään olisi mahdollista lukea kaunokirjallisuutta mihin aikaan päivästä tahansa, "omatuntoni" sallii lukemisen vain "virka-ajan" (8-16) ulkopuolella. Tiedän että en ole ainoa eläkeläinen joka näin kokee.

    Vielä mahdottomampi ajatus olisi, että katson elokuvia keskellä päivää. Vain suoria urheilulähetyksiä pystyn keskellä päivää katsomaan. (Ainoa poikkeus on, jos deadlinen uhatessa joku lehtijuttu vaatii lukemista tai katsomista virka-aikana.)

    Joten: lukeminen on viihtymistä, pakenemista, ajan kuluttamista. Mitä viihtyminen sitten on, lienee melkein mahdotonta kuvata. Onhan se myös toisten tuntemien tunteiden havainnnointia.

    Kirjan kuunteleminen ei ole lukemista vaan jotain muuta. Jos yritän kuunnella "kirjaa", mieleni ryhtyy samoilemaan jossain muualla. Minusta on ajan tuhlaamista istua tuolissa ja kuunnella näyttelijän lukemaa kirjaa.

    Tämä kuulostaa kummalliselta, vähän.

    Mutta ennen kuin kirjoja ryhdyttiin painamaan, kansanrunoudessa (esim.) samaa ajatusta piti toistaa, jotta se jäi kuuntelijan mieleen. Eivätkä aivot ole tuosta ajasta muuttuneet. Väitän että lukemalla tekstistä jää enemmän kalloon kuin kuuntelemalla. Sekin on hyvä puoli lukemisessa, että voi jättää jonkun virkkeen väliin ja lukea jonkun toisen vaikka viiteen kertaan, kivuttomasti, kelaamatta.

    Muuan tutkimus (en sitä pysty tässä nyt osoittamaan että missä) päätyi totemaan, että ne jotka katsoivat tv-sarjaa yksittäisinä osina kerran viikossa muistavat katsomastaan enemmän kuin ne, jotka katsovat koko sarjan (esim. 6 osaa) yhteen pötköön. Ehkä lukemisessa / kuuntelemisessa saattaisi olla samanlainen ero.

    Ihminen ymmärtää vain ne lauseet jotka ymmärtää. Kuulemansa kenties luulee ymmärtävänsä vaikka ei ymmärtäisikään. Ja kyllä, kuten Saarikko sanoo, lukija ja kuuntelija projisoi itseään kirjaan jota lukee tai kuuntelee. Vain sen ymmärtää minkä ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "vain virka-ajan ulkopuolella" lukeminen on kyllä kiinnostava ilmiö, koska arvelen aika monen sen jakavan, ja tavallaan äänikirjat vastaavat siihen, äänikirjoja voi ja saa kuunnella kun samalla tekee "jotain oikeasti hyödyllistä".

      Esim. runonlausunnan tai lukemisen kuuntelun ymmärrän sillä, että siinä on mukana sosiaalinen aspekti, olla läsnä kuuntelemassa, ja kyllähän niihin tilanteisiin kuuluu myös kuulijan suurempi tarkkaavaisuus, tilanteessa ollaan kuuntelemassa eikä seuraamassa ohimennen samalla kun puuhastellaan muuta. Mutta toisto kieltämättä auttaa erityisesti kuuntelussa.

      Ehkä läsnäolo, lukijuuden fyysisyys ja ruumiillisuus, onkin asia, johon kiinnitetään liian vähän huomiota: tekstin lukeminenkin vaatii omalla tavallaan läsnäoloa, sen tekstin kanssa, kun taas äänikirjat pyrkivät häivyttämään tämän suhteen, kuin "minä" olisi vain aineeton mieli, joka on irrallaan ruumiista ja johon voi näin ollen kaataa infoa samalla kun ruumis tekee jotain muuta...
      Edistävätkö äänikirjat manikealaista ihmiskuvaa?

      Ja jep, loppukappaletta mietin minäkin. Arvelen, että vaikka ymmärrys olisikin sama, niin lukiessa hoksaa helpommin kun ei ymmärrä, ja juuttuu tai tarttuu siihen hankaluuteen (mikä ei välttämättä ole miellyttävä tunne), kun taas kuunnellessa on hankalampi erotella mikä osa on ymmärrettyä ja mikä ei...
      "Lue enemmän, luulet vähemmän" pätee ehkä kirjallisuusmuotojen vertailussakin.

      Poista
    2. Heh, minä olen ottanut eläkkeellä olon loppuelämän lomana, jolloin saan lukea kaiken aikaa kaunokirjallisuutta. En erottele tässä tieto- ja kaunokirjoja ja todennäköisesti luenkin vähemmän tietokirjallisuutta kuin esim. Kyösti.
      Telkkaria sen sijaan en avaa ennen klo 18 uutisia, paitsi toipilaana, jolloin voi rikkoa muitakin oman elämän sääntöjään esim. pukeutumisen suhteen.
      Kuunnelmat laskisin samaan iltaviihteeseen, jos kuuntelisin, koska ennen vanhaan niitä kuunneltiin iltapuhteella käsitöitä tehdessä. Välillä kyllä kudin jäi odottamaan, kun piti pysähtyä odottamattomassa juonen kohdassa eli se kuunteleminen oli silloin ykkönen ja käsityö sivuseikka.

      Kuunnelman ja äänitehostein sävytetyn äänikirjan eroa en oikein ymmärrä. Ennen kun kirjoja luettiin näkövammaisille ja muille joilla on vaikeuksia lukemisessa, niin ne pyrittiin lukemaan mahdollismman neutraalisti. Nykyään teksti ainakin joissain tapauksissa esitetään eläytyen, mikä vaikuttaa lukijoiden valintaan. Tässä on selvä ero entiseen äänikirjaan.

      Poista
    3. Hah, jotain sääntöjä sentään :)

      Kokemukset äänikirjoista ovat pysyneet vähäisinä joten en ole edes niin kärryillä minkä verran niitä tehdään millaisilla tehosteilla, tai kuinka paljon käytetään useita lukijoita tai voimakkaampaa eläytymistä ja näyttelemistä...ja jossain vaiheessa rajankäynti kuunnelman puolelle alkaa käydä hämäräksi (ainakin jos tekstit aletaan kirjoittaa yhä enemmän äänikirjojen ehdoilla...)

      Poista
    4. Ja nyt pitää vielä tunnustaa, että telkkarin osaltakin on tullut tehdyksi poikkeus. Katsoimme ukrainalaisen sarjan Kansan palvelija YleAreenasta jälkiruuaksi lounaan jälkeen. Sen jaksot olivat sopivan lyhyitä ja hauskoja tähän tarkoitukseen. Kriittinen sarja komediamuodossa, huomasi että Ukrainassa on saanut nostaa epäkohtia esiin ja esim. pilkata korruption harrastajia. Viimeisessä jaksossa presidentti tapaa kuvitelmissaan IIvana Julman ja sanoo, että Ukrainen tie on lännen tie.

      Poista
  5. Heität ilmoille hyvin mielenkiintoisia kysymyksiä. Niihin on sikäli hankala vastata, kun en ole koskaan kuunnellut äänikirjoja.

    Mutuilen, että lukeminen on jossain määrin aktiivisempaa toimintaa, koska siinä on tarkkaavaisesti kiinnitettävä huomiota oikeastaan joka sanaan. Kuten sanoit, moni touhuaa kuunnellessaan ihan jotain muuta. Itse kuuntelen podcastia, jossa käsitellään suomalaisten poliitikkojen henkilökuvia. Samalla tuntuu, että on pakko pelata rutinisoitunutta peliä, jotta keskittyy... Juuri tämä vaikeus kuuntelemisen keskittymiseen vie minut pois äänikirjoista.

    Ajatusvinoumista pitäisi puhua paljon enemmän kuin nyt tehdään. Ne näkyvät hyvin tämänhetkisessä politiikassa ja luovat "toisia todellisuuksia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatkin kokemukseni äänikirjoista ovat jääneet kovin vähäisiksi, enemmän perustuu muiden henkilöiden kuvauksiin siitä miten kuuntelevat äänikirjoja, mutta siltä pohjalta nousee jo runsaasti epäilyjä...

      Ja ajatusvinoumiin on tosiaan syytä kiinnittää huomiota. Esim. tuohon vahvistusvinoumaan kyllä tuntuu törmäävän usein niin pienissä kuin suurissa asioissa, valikoidaan faktoja ja ajoittain mennään puhtaalla toiveajattelulla kunhan se vaan sopii omiin ennakkokäsityksiin...ja erityisesti pitäisi tietysti tarkata omaa ajattelua, jossa saan toki itseni myös liian usein kiinni...

      Poista