Josef Škvorecký - The End of Lieutenant Boruvka

 

Olen aiemmin blogannut kahdesta muusta Josef Škvoreckýn dekkarinovellikirjasta, suomeksikin ilmestyneestä Luutnantti Boruvkan murheet -kirjasta, ja viime syksynä Sins for Father Knox -kokoelmasta. Nyt dekkariviikolla on sitten vuorossa luutnantti Boruvka -sarjan kolmas osa, katsotaan jos se viimeinen neljäskin tulisi joskus vastaan...

 

Vaikka nämä ovatkin novellikokoelmia, joissa joka novellissa on oma itsenäinen rikosjuttunsa, on näissä kuitenkin jatkuvuutta, yksittäiset novellit eivät ole irrallisia tarinoita joiden lopun jälkeen palattaisiin aina status quohon ennen seuraavaa, vaan henkilöissä ja maailmassa tapahtuu kehitystä. Ja erityisesti tässä osassa se kehitys näyttelee isoa osaa, ja varsinaiset rikostapaukset ovat vähän enemmän marginaalisia joskin omalla tavallaan myös kuvaavia.

Kirja alkaa vuoden 1967 lopulta ja päättyy jonnekin 60-70-lukujen vaihteeseen, ja kun tapahtumapaikkana on Praha ja Tsekkoslovakia, niin omaa merkittävää rooliaan näyttelee Dubcekin revisionistinen kausi alkuvuonna 1968, joka päättyy neuvostoarmeijan tuomaan veljelliseen apuun ja olosuhteiden normalisointina. Skvorecky itse jätti maan Prahan kevään jälkeen, ja mainitsee, että tätä kirjaa ennen kyseistä aikaa ja sen seuraamuksia oli käsitelty kirjallisuudessa lähinnä vain intellektuellien osalta, tässä kirjassa näkökulmahenkilönä on toisia sosiaalisia piirejä edustava luutnantti Boruvka, rikospoliisin murharyhmästä.

Boruvka on yhä oma itsensä, melankolinen, rauhallinen ja moraalisesti vastuuntoinen ainakin yleisellä tasolla vaikkei ehkä aina yksityiskohdissa, ja työssään oivaltava ja käytännöllinen. Henkilökohtaisessa elämässä Boruvkan tytär Zuzanka on tuonut isälleen suuren ilon tulla isoisäksi, vaikka vastaava ilo tulla appiukoksi antaakin yhä odottaa itseään, ja työrintamalla taas, no, rikoksia sen kun tapahtuu.

What came next was one of the most difficult tasks in the lieutenant's entire career. Very delicately he told the wronged wife what had happened and begged for her understanding and forgiveness. He hoped to take the wind out of the other police's sails, and in this, he succeeded.

In the end, the wife forgave. But not until the bitter end. Before that happened, of course, the lieutenant was thrown out of the idiot's flat. This was followed by a dramatic confrontaton between husand and wife and, after that, one with Zuzanka, whom the wife called a slut, a whore and an intellectual. Then the wronged woman took the children (she and the idiot had four), ran home to her mother, and lodged a complaint with the Party cell (the idiot was a Communist). There was a detailed hearing before the Party committee, the Party served the idiot with an official reprimand, and finally there was a comradely reconciliation between husband and wife. Six months later the idiot, obviously not unmanned, got mixed up with another woman and the whole thing had a rerun, only this time the slut, the whore, and the intellectual was a Party member too. But that was no longer any concern of the lieutenant's.

What did concern him was the fact that the idiot's Party organization had learned about the lieutenant's intervention in the affair. There must have been at least one comrade in that organization, and perhaps two or three, who passed this informaton on to the appropriate places. The detective was justifiably afraid that in those places they had classified his action as a wilful undermining of the interests of the working class. 

Edellisissä kirjoissa vilahtelee jo jonkin verran yhteiskunnallista kommentointia varsin ironiseen sävyyn: vaikka Boruvka toimisikin hyvien kriminologististen ja moraalisten periaatteiden mukaisesti niin taustalla oleva poliittinen järjestelmä toimii omilla periaatteillaan, ja ajoittaisia ristiriitoja näiden välillä syntyy. 

Tässä nuo ristiriidat korostuvat yhä enemmän ja enemmän, luutnantti Boruvkan täytyy yhä enemmän korostaa ja muistuttaa muille ja ehkä myös itselleen että on rikospoliisista eikä siitä toisesta poliisista, jutuissa törmätään rajoituksiin joita ei sovi ylittää, joten rikostapaukset saatetaan saada ratkaistua tai sitten ei, vaikka tekijästä ja tapahtumasarjoista olisikin selkeä käsitys...

Ja Tsekkoslovakian miehityksen jälkeisiä aikoja kuvaa hyvin yksikköön tullut uusi poliisi, kersantti Pudil, joka hyvin innokkaasti on tekemässä tilanteessa kuin tilanteessa johtopäätöksiä jotka perustuvat enemmän poliittiseen ortodoksiaan kuin tosiasioihin, siinä missä muut yrittävät parhaansa mukaan yhä luovia tiukentuneessa poliittisessa järjestelmässä ja silti tehdä työnsä... 

"What do you mean, no alibi?" Pudil retorted. "He was watching the news on TV."

"By himself," said Malek. "He'd have to have a witness."

"He remembered what the news was. Not in much detail, but he knew they showed a delegation and a blast furnace. And a speech by some comrade, either in a collective farm or in the mines. It's just that he couldn't recall whether the comrade was Comrade Bilak or Indra or someone else. And beside that, he remembered the weather. Not what they said, but that there was a weather report." Pudil's voice trailed off.

The lieutenant reflected that listening to TV news alone was perhaps the easiest alibi in Czechoslovakia. Unless a Kennedy was assassinated that day -  

Skvorecky kirjoittaa taidokkaasti runsaalla ja usein ironisella huumorilla ja myös lämmöllä (kirjan kannessa mainitusta Sherlock Holmesista en nyt oikein tiedä, mutta Chestertonin isä Brown on kyllä ihan osuva verrokki) joten kirja on kyllä leppoisampi kuin jotkut muut samasta aiheesta olisivat. 

Mutta samalla lähestymistapa on ehdottoman satiirinen. Aiemmissa dekkareissaan kirjailija leikitteli paljon dekkarien lajityypeillä, konventioilla ja muodolla, mutta tässä sellaista metatietoisuutta on vähemmän, ja kerronnassa korostuu enemmän turhauttavuus: juttujen resoluutioiden kanssa on niin ja näin ja eksistentiaalinen kriisi korostuu. 

 

Voiko poliisi (siis rikospoliisi, ei se toinen) tehdä työnsä hyvin, hyvien kriminologististen käytäntöjen mukaan ja oikeudenmukaisuuteen pyrkien, yhteiskunnallisessa järjestelmässä, joissa kyseiset periaatteet ovat enemmän sivuseikkoja tai joskus jopa haitallisia? Tämä kontrasti on toki tuttu muissakin jännäreissä, mutta enemmän trillerien, agenttitarinoiden yms. puolella, perinteisempien arvoitusdekkarien alagenressä tämä on harvinaisempi veto, ja sellaisena turhauttavuuden tunne korostuu. 

 

Helmet-haasteessa tämä sopii kohtaan 14. Kirja on osa kirjasarjaa.