31.1.2021

Tennessee Williams - A Streetcar Named Desire / Viettelyksen vaunu (klassikkohaaste)

 
Ja taas on aika jo perinteisen klassikkohaasteen, jossa taklataan lukemattomia klassikkokirjoja, sellaisia jotka ovat niminä tuttuja mutta jotka ovat jääneet tähän mennessä lukematta. Aiemmilla kierroksilla olen jo laajentanut ymmärrystäni varsin isoilla nimillä, aiemmilla kierroksilla olen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin ja Valtion (ja nyt taas silmäilin läpi nuo vanhat postaukset: kylläpä klassikot ovatkin muuten hyviä kirjoja, silloinkin kun eivät ihan täysillä henkilokohtaisesti kolahdakaan).

 
Tällä kertaa oli taas joitain mainiota ehdokkaita klassikkovalinnoiksi odottamassa, mutta valinta oli kyllä selvä: amerikkalaista kirjallisuutta en kuitenkaan ihan valtavasti lue mutta silti amerikkalaiset eivät ole vielä olleet minulla edustettuina klassikkohaasteessa, ja kun minulla on vieläpä päällä tämä Shakespearen sisarukset -näytelmälukuhaaste, niin hyllyyn vaeltanut Tennessee Williamsin A Streetcar Named Desire and Other Plays käski lukemaan.
Muut klassikkohaasteen tälle kierrokselle osallistujat postauksineen löytyvät täältä.
 
Williams ei ollut ihan ennestään tuntematon, olin joskus aikoinaan lukenut tässäkin kirjassa mukana olevan The Glass Menagerien, ja elokuvina nähnyt Kissan kuumalla katolla ja Äkkiä viime kesänä, mutta tämä kuuluisin näytelmänsä oli jäänyt lukematta, samoin kuin yhtä kuuluisa elokuvaversionsa. Viittauksiin Blanche DuBoisista, Stanleysta ja Stellasta toki törmää säännöllisesti amerikkalaisessa populaarikulttuurissa, mutta sen tarkemmat tiedot näytelmän sisällöstä rajoittuvat suunnilleen siihen Simpsons-jaksoon jossa Marge esittää harrastajateatterissa pääroolin...

Tapahtumat sijoittuvat New Orleansiin duunarien kortteleihin, käytöstavat ovat varsin karut ja suoraviivaiset, asunnot pieniä ja saman talon asukkaat tuntevat kaikki toisensa, seinien läpi tulevat joka tapauksessa tutuiksi toisten riidat ja rakkaudet joten kumpiakaan ei suuresti peitellä. Ja täällä asuu myös nuoripari Stella ja Stanley Kowalski, omalla tavallaan onnellisesti. 
 
Pariskunnan asuntoon tulee pitkälle vierailulle myös Stellan isosisko Blanche, parantelemaan hermojaan, ja vaikka Stella on kartanotaustastaan huolimatta sopeutunut hyvin uuteen ympäristöönsä, Blanche, täysiverinen southern belle jota kovat ajat ovat kuitenkin viime aikoina kolhineet, kauhistelee, ja napit ovat vastakkain erityisesti Stanleyn kanssa...

Täytyy todeta että alusta lähtien Blanche on varsin kauhea, sietämätön hahmo: neuroottinen luokkatietoinen snobi, vainoharhainen, tavattoman itsekeskeinen, harhainen valehtelija...ja pikkuhiljaa käy ilmi minkä verran Blanchen snobismilla on edes pohjaa, miksi on tullut siskonsa luo New Orleansiin, mitä siellä kotikonnuilla onkaan tapahtunut...
Ja tässä Williams osoittaa taitoa, nerokkuuttakin, kuinka onnistuukaan säilyttämään Blanchen kauheana hahmona mutta samalla kuvaamaan tätä syvästi traagisena. Tavallaan on helppo ymmärtää Stanleyn kovuus kälyään kohtaan, ja kuitenkin Blanche epätoivoisen lakastuvan kukkasen traagisuudessaan on sympaattinen hahmo...

Tässä kirjassa on kaksi muutakin näytelmää. A Sweet Bird of Youthissa maailmalla menestystä etsinyt poika palaa kotikaupunkiinsa hakemaan tyttöään, havaitakseen että ei ole ollenkaan tervetullut, tyttö ei ole enää sellainen kuin pojan lähtiessä eikä poikakaan enää ole varsinaisesti poika vaan yhä varmemmin ja varmemmin tyyppiä "takana loistava tulevaisuus". 
Tässäkin ollaan Yhdysvaltojen etelässä, ja taustaelementeissä olisi paljon analysoitavaa sukupuolen, rodun, politiikan ja retoriikan kysymyksissä, ja osoita joiden esittäminen olisi varmaan modernille teatterikoululaiselle työlästä, mutta minä keskityin taas täysin henkilökuvauksiin, jotka onnistuvat taas varsin hyvin olemaan kauheita mutta traagisia, vaikka noin muuten tämä jää nyt vertailussa heikommaksi teokseksi...
 
Ja The Glass Menagerie, jossa päällepäsmäri äiti yrittää järjestää pohjattoman ujolle tytölle "gentleman caller"ia tytön veljen tuttavasta, veli taas on tympääntynyt työhönsä ja perheeseensä ja haluaa paeta. Ja taas kerran, kauheita ja traagisia henkilöitä.

Tennessee Williamsin näytelmiin voisi näiden näytelmien perusteella liittää sellaisia ilmaisuja kuin "pakahduttava", "turhautunut", "kiihko", henkilöitä jotka haluavat jotain todella paljon mutta eivät pysty, räpistelevät olemassaolonsa ahtaissa rajoissa, kaikki rappeutuu, kaikki valuu hiekkaan...
Henkilöiden ja näiden suhteiden kuvaus on näissä kyllä loisteliasta, julmaa ja herkkää: harvassa olisivat henkilöt joita haluaisin omaan tuttavapiiriini (perheestä puhumattakaan), mutta näyttämölle näissä on kyllä traagista suuruutta.

Lavastuksiin kiinnitetään kohtalaisen paljon huomiota, varsinaiseen realismiin ei aina pyritä, ennemminkin jonnekin ekspressionismin puolelle, käytetään heijastettuja kuvia ja musiikkia tuomaan mielleyhtymiä (näytelmistä vanhimmassa, The Glass Menageriessa, vähän liikaakin, kuin Williams ei luottaisi hahmoihinsa, dialogiinsa tai näyttelijöihin, ja alkukommenteissa kirjailija huomauttaakin että jätti sittemmin osan näistä elementeistä pois...)

Ja tietysti näissä näytelmissä korostuu niiden sijoittuminen eteläisiin Yhdysvaltoihin, joten kaikkine siihen liittyvine konteksteineen näitä on varmaan nykyisessä yhteiskunnassa vaikea edes yrittää esittää "neutraalisti", niin klassikkoja kuin ovatkin...
Mutta arvostettu asema on kyllä tämän perusteella ansaittu, erinomainen teos.

Ha erinomainen haastekombo, tämän klassikkohaasteen lisäksi Shakespearen sisaruksissa tämä on erinomainen tapa päättää haaste, Helmet-lukuhaasteessa otan kohdan 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan (sitä tehdään paljon, The Glass Menagerie on tavallaan kokonaan Tomin kertomia muistoja ja muissakin muistetulla menneisyydellä on tärkeä osa), ja Kirkko ja Kaupunki -lehden haasteessa olkoon Klassikko, jota et ole aiemmin lukenut.

18 kommenttia:

  1. Elokuvan olen nähnyt, mutta kirja on vielä lukematta.
    Kiitos haasteen vetäjälle :)

    VastaaPoista
  2. Tosin vähän tulee luettua näytelmiä. Siis ei juuri ollenkaan. Joskus muinoin olen lukenut mm. Ibsenin Nukkekodin ja Shakespearen Hamletin. Tennessee Williamsin nimi on tuttu, mutta en ole häneltä mitään lukenut enkä edes katsonut. Kammottava aukko sivistyksessä.

    Alkoi ainakin alkuun kiinnostaa tuo A Streetcar Named Desire. Ristiriitaiset ja sietämättömät henkilöhahmot kiinnostavat. Näyttää löytyvän ihan kivasti Williamsia meidän kirjastostakin eli tutustuminen näytelmiinsä onnistuu helposti.

    Tämä on kyllä ihan mahtava haaste: tulee ainakin ne pari klassikkoa luettua vuodessa ja saa mahdollisesti liudan lukuvinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luulen kyllä että voisit pitää Williamsista eli kannattaa tutustua. Ja joo, omien lukenisten lisäksi muiden lukemisista saa kanssa hyviä vinkkejä...

      Poista
  3. En ole lukenut näytelmää, mutta olen katsonut elokuvan parikin kertaa. Siinä Vivien Leigh'n ja Marlon Brandon erilaisista lähtökohdista kumpuava näytteleminen korostaa hienosti Blanchen ja Stanleyn maailmojen eroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tästä haasteesta järjestettäisiin leffaversio, luulen että tuo Viettelysten vaunu olisi kärkipaikoilla siinäkin klassikkona joka pitäisi nähdä :)
      Ja henkilöt näissä ovat kyllä sen verran voimakkaita että ovat kyllä varmasti hyville näyttelijöille hyvinkin herkullisia...joskin ehkä vaatii myös varovaisuutta että tasapaino säilyy eikä hahmo ole vain naurettava karikatyyri.

      Poista
  4. Luin Viettelysten vaunun muutamia vuosia sitten, se on jäänyt mieleen voimakkaana ja jossain määrin myös epämiellyttävänä lukukokemuksena. Muistaakseni Williams onnistui erityisen hyvin juuri ihmismielen ja sen tietynlaisen valheellisuuden kuvaajana.

    Kissan kuumalla katolla näin muutamia vuosia sitten Turussa, vaikuttava oli sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä vaiheessa kun Blanche puhui alussa Stellalle niin jo hirvitti että mitäköhän tästä tulee, kun henkilön vaikeus tuli niin vahvasti esiin...ei helpolla päästetä lukijaa.

      Poista
  5. Näin nuorena Viettelyksen vaunun, ja se jäi mieleen vahvana elokuvakokemuksena, varmaan paljon hyvien näyttelijöiden takia. Vivien Leigh onnistui hienosti tekemään Blanchesta herkän ja haavoittuvan epämiellyttävyydestään huolimatta ja välttämään juuri tuon karikatyyrimäisyyden, ja myös muut näyttelijät olivat taitavia.

    Lasisen eläintarhan olen lukenut, ja näin sen myöhemmin mustavalkoisena elokuvasovituksena televisiosta (Lauran ujouden syy oli muistaakseni hänen pieni ontumisensa, mikä tuntuu nykyään ihan turhalta ongelmalta). Williamsin näytelmät eivät ole onnellisia tai positiivisia, mutta kuitenkin vaikuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Lauran toinen jalka oli toista lyhyempi, ja oliko siinä jonkinlainen tukirauta...mutta näyttämöohjeissa mainitaan myös että sen ei tarvitse näkyä, psyykkinen vaikutus on suurempi.

      Poista
  6. No tässäpä taas yksi klassikko, jota en ole tullut lukeneeksi mutta joka kiinnostaa kovin. Pitääpä kirjata muistiin – ensi heinäkuun lähestyessä klassikoita viimeistään kaipailee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiertelin muiden postauksia läpi ja paljon löytyi taas niitä joita voisi lukea...

      Poista
  7. Elokuvan olen kauan sitten nähnyt, mutta näytelmää en ole lukenut. Joskus tuli luettua klassikkonäytelmiä, mutta viimeisintä näytelmän lukemiskertaa en muista. Ehkäpä jotain seuraavaan klassikkohaasteeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä taas olen nyt hyvinkin viehättynyt näytelmämuotoon, vanhempien ohella näitä moderneja klassikoita.

      Poista
  8. Yritän uudelleen, en tiedä tuliko eka yritys läpi.

    Siis teos on mielessäni nuoruuden elokuvakokemuksena. Blance on tosiaan sietämätön, joskin traaginen - Stanley vain sietämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja kuitenkin ymmärrän myös Stanleyn toimintaa tässä että miksi on niinkuin on (tai no en kaikkea, ja tarpeetonta julmuutta on mukana).

      Poista
  9. Tunnen Viettelysten vaunun vain nimeltä. Voi olla, että olen elokuvan joskus nähnyt, mutta ei muistikuvaa. Kiitos sinulle haasteen vetämisestä.

    VastaaPoista