Satunnainen löytö kirjaston ilmaishyllystä, teoksesta ei ollut mitään käsitystä mutta takakansi vinkkaili kiinnostavanoloista filosofista otetta, eikä kiinnostavaa tanskalaista kirjallisuutta nyt niin usein käsiin tule (suom. Veijo Kiuru) joten miksi ei kokeilisi. Ja päädyinkin sitten "mitäköhän mä just luin"-osastolle.
Kirja kertoo tanskalaisen pikkukaupungin ("Siellä ei ollut hienoa, vaan melkein hienoa.") luokasta 7a, jonka yksi oppilas, Pierre Anton, ensimmäisellä kouluviikolla julistaa että millään ei oikeastaan ole mitään merkitystä, kaikki on samantekevää, ja karkaa luokasta istumaan luumupuuhun. Sieltä hän huutelee luokan muille oppilaille samantekevyyden sanomaansa, ja luokan oppilaat päätyvät keskenään pohtimaan miten voisivat vastata Pierre Antonille ja todistaa että on jotain, jolla on merkitystä. Koska mieleen hiipii kollektiivinen pelko että ehkä Pierre Anton onkin oikeassa.
Ja luokan oppilaat alkavat kokoontua läheiselle hylätylle sahalle ja etsiä todistusaineistoa merkityksestä. Yksi oppilas tuo jotain itselleen tärkeää, ja sitten voi nimetä toisen oppilaan, ja mitä tämän täytyy laittaa merkityksen kasaan. Ja ensimmäiset annit ovat vielä aika maltillisia (ensimmäisenä pinoon päätyy kasa roolipelikirjoja, ja minä-kertoja joutuu luopumaan hienoista vihreistä sandaaleistaan) mutta pian panokset kovenevat, samoin ryhmäpaine luopua siitä mitä on määrätty...ja kun kasaan on kertynyt kaikenlaista, niin onko siinä sitten merkitystä, mistä sen tunnistaa ja mitä sille tehdään.
Janne Tellerin teos luokitellaan nuortenkirjaksi, ainakin päähenkilöiden ikien perusteella, mutta ote on kyllä varsin epätavallinen. Olen aika satunnainen nuortenkirjojen lukija, osin koska silloinkin kun niissä käsitellään isoja ja kompleksisia aiheita (ja niin niissä tehdään, mitä on syytä arvostaa) niin käsittely pysyy usein kuitenkin aika yksinkertaisena ja vaikeatkin aiheet saadaan yleensä siistiin onnelliseen nippuun ja rusetti päälle. Mikä on joskus kivaa mutta usein kaipaan vähän enemmän kompleksisuutta ja ristiriitaisuutta. No, Tellerillä on iso aihe, ja hän muotoilee siitä varsin omalaatuista filosofista ajatusleikkiä (jossa, todettakoon, otetaan hieman vapauksia realismista: vaikea uskoa että todelliset ihmiset käyttäytyisivät näin, mutta lukijana mukaudun filosofiseen probleemaan), mutta tässä päädytäänkin aikamoiseen eksistentialistiseen pimeyden sydämeen, jossa ei olekaan helppoja ja miellyttäviä ratkaisuja...
Jep, kaikessa omalaatuisuudessaan oli vaikuttava teos, ja on näköjään saanut palkintoja ja aiheuttanut debattia, en ole yllättynyt. Mutta jos lukija ei osu samalle aallonpituudelle niin tätä on myös hyvin helppo inhota (ja nykymallissa tässä olisi aika monia trigger warningeja, koska epämiellyttäviä asioita tapahtuu).
Helmet-haasteessa laitan kohtaan 35. Kirjassa on lyhyet luvut (n. 130 sivua, 26 lukua). Ja kirjan ovat lukeneet ainakin Linnea ja Nti Kirjastotäti.
Millään ei ole mitään väliä -ajatus voi todellakin johtaa pimeyteen. Ehkä kirja olisi hyvä lukea tai sitten ei. Filosofia ei kuitenkaan ole ihan minun juttuni ja tämä vaikuttaa ihan liian synkältä teokselta, vaikka yrittääkin näyttää valon, näin ainakin ymmärrän siitä, mitä teoksesta on kirjoitettu.
VastaaPoista