Nimeämätön minäkertoja ajaa moottoripyörällä tyttärensä kanssa Ruotsin läpi Norjaan, ilman sen suurempia päämääriä ja suunnitelmia, ja matkalla tavataan muita moottoripyöräilijöitä ja retkeilijöitä. Ympäristössä on katseltavaa, elämässä pohdittavaa, 15-vuotias tytär Irina vaikuttaa down-syndroomansa vuoksi ikäistään nuoremmalta mutta kasvaa kuitenkin koko ajan aikuisemmaksi...
Tämä Paul von Martensin pienoisromaani (suom. Jukka Kemppinen) tuo hieman mieleen Antti Hyryn kirjat: ulkoisesti kirjassa ei suuria dramaattisia käänteitä ole, asioita tehdään ja asioiden tekemisen ohessa tulee ajateltua kaikenlaista. En tiedä kirjailijasta juuri mitään, joten en tiedä onko hänen ja kertojan välillä mitä yhteyksiä (ikä ainakin osuu oikeaan, ja jonkinlaista moottoripyöräharrastuneisuutta täytynee olla), mutta varmastikin tämä voisi kertoa todellisista kokemuksista.
Nimi on kuvaava (ja hieman tarkennettu alkukielisestä, 'Glädjen'): varsinaisesti kirjassa ei pohdita mitenkään erityisemmin onnea tai onnellisuutta, mutta tavallaan onnellisuus on koko kirjan läpäisevä taustaoletus, vallitseva tunnelma josta ei tehdä numeroa. Ja tällaisena tämä oli varsin miellyttävä lukukokemus: täytynee katsoa josko muitakin Martensin kirjoja tulisi vastaan (suomeksi niitä on näkäjään tullut vain osa tuotannosta).
Helmet-haasteessa laitan kohtaan 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti