Lisää Erik Orsennan varsin omalaatuisia kirjoja, jotka lainailevat tyyliään lastenkirjoista, mutta eivät oikein kuitenkaan sellaisiksi asetu: alkuvuodesta luin Dernières nouvelles des oiseaux -kirjan, ja blogitauolla La grammaire est une chanson douce ('kielioppi on lempeä laulu'), jolle tämä kirja on jatkoa.
Tuossa ensimmäisessä kirjassa 10-vuotias Jeanne ja 14-vuotias Thomas päätyvät keskellä Atlanttia olevalle saarelle, jota asuttavat sanat, ja seikkailuista saarella kehitellään sitten omalaatuinen satu (ranskan) kielestä ja kieliopista. Ja vaikka aihe saattaa kuulostaa kuivalta, on kirjasta tullut jonkinlainen uusklassikko...
Ja nyt sitten Jeanne jatkaa seikkailujaan, pari vuotta vanhempana, ja tällä kertaa esillä ovat verbien tapaluokat: Jeanne itse asustaa indikatiivin saarella preesensin alueella (tietysti), mutta muitakin saaria on, ja erityisen huomion kohteeksi nousee epämääräinen mutta kiehtova subjunktiivi, tapamuoto joka kuvaa epämääräisyyttä, jotain jota halutaan tai epäillään tai arvellaan tai toivotaan. Ja toiveiden, halun ja epäilyn muotona kyseessä on tietysti rakkauden tapaluokka (suomessa ei tätä tapaluokkaa ole, vaan sen sijasta käytetään kirjavasti muita tapamuotoja).
Saari itsessään on aiheensa mukaisesti hieman epämääräinen ja muuttuva, vähän kuin merikin, mutta vaikka ensivaikutelma subjunktiivien saaresta onkin aika hippeilevä, vaikuttavat saarella myös tekniikka ja bisnes, joilla on paljon suuria mahdollisuuksia, suunnitelmia ja lupauksia, jotka eivät ole vielä aktualisoituneet...unelmia on monenlaisia.
Taas venyvät kirjan kohderyhmäodotukset: sadunomainen tyyli ja päähenkilön ikä toki vinkkaisi tätä lastenkirjaksi, mutta tämä on vielä vähemmän juonivetoinen kuin aiemmin lukemani Orsennat ja vilisee viittauksia, jotka mennevät kyllä reippaasti lapsilukijoilta ohi...ja tässä ollaan niin tiukasti ranskan kielessä ja kulttuurissa kiinni, että kääntäminen muille kielille olisi järjetöntä, mutta samalla ranskan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille nämä ovat kyllä ihan ehdottomasti tutustumisen arvoisia: kirjan myös lukenut Hannu ehdottaakin tätä ranskan yo-kirjoituksiin valmistautuvalle abille, mutta ranskan opiskelijoille muutenkin nämä Orsennan kielikirjat ovat erinomaisen suositeltavia (kirjan loppu jää hieman avoimeksi ja näköjään jatkoa seuraa, vaikka kuten sanottu eivät nämä kovin juonivetoisia kirjoja ole).
Ja olisi kyllä kiinnostava lukea jotain samantyylistä suomen kielestä...
- Il semble que nous ayons une nouvelle amie.
Tous les regards se tournèrent vers moi. J'aurais voulu rentrer sous les copeaux qui me chatouillaient les pieds.
- Il ne paraît pas que nous nous soyons déjà rencontrés.
- Dieu soit loué ! Je n'aurais jamais cru qu'une si jeune fille daignât s'intéresser à notre mode bien-aimé !
- Que cette demoiselle prenne place parmi nous !
- Et qu'elle veuille bien nous excuser de continuer nos travaux : un congrès de grammairiens nous attend à Québec.
- Auparavant, je ne doute pas qu'elle accepte d'inscrire son nom dans ce cahier.
Eipä ole ihme, että ranskankieliset Nato-joukot Virossa ovat jääneet paikallisille brittejä jne tuntemattomammiksi, kuten uutisoitiin lähiaikoina. Voi tuota konjunktiivia! Vive la France!
VastaaPoista