Olen jo muutaman
Naguib Mahfouzin kirjan
lukenut, ja niistä sen verran pitänyt että tämäkään kirja tuskin jää viimeiseksi luetuksi.
Tässä pienoisromaanissa Mahfouz käyttää taas tuttua tekniikkaansa, saman tarinan kertomista useista eri näkökulmista, voimakkaasti värittyneistä ja osin ristiriitaisistakin. Tällä kertaa aihe on historiallinen, faarao Akhenaten (joka tunnetaan myös nimellä Ekhnaton) ja tämän lyhyehkö mutta maata perinpohjaisesti mullistanut valtakausi.
Ollaan faarao Tutankhamunin valtakaudella. Nuori Meriamun, joka oli vain lapsi Akhenatenin aikaan, näkee autioituneen kaupungin, Akhetatenin, ja epämääräisistä maininnoista kiinnostuneena haluaa selvittää paremmin mitä oikein tapahtui, mikä on totuus faaraosta joka on julistettu kerettiläiseksi ja jonka perintö on raunioitumassa autiomaassa. Ja kun Akhenatenin vaikutusvaltaiset aikalaiset ovat hengissä, Meriamunin isä (joka arvostaa totuuden etsintää) käyttää omaa vaikutusvaltaansa, että Meriamun voi lähteä haastattelemaan asianosaisia.
Jos Waltarin Sinuhen on lukenut niin henkilökaartissa löytyy tuttuja nimiä: Nefertiti, Haremhab, Ay, Mutnedjmet...oliko Bek tai Meri-Ra kanssa mukana, historiallisia henkilöitä ovat kyllä, jotkut muut tämän kirjan henkilöt varmaan eivät.
Ja kaikilla on oma tarinansa kerrottavana. Keskeiset tapahtumat menevät kaikilla samaan tapaan (ja kertoja skippaakin liiallisen toiston toteamalla että "tässä kohtaa tämän henkilön kertomus ei tuonut uutta tietoa") mutta tietysti omilla painotuksilla ja yleensä omaksi eduksi. Akhenaten mullisti valtakunnan proto-monoteistisellä kultillaan ja halusi poistaa kaikki muut. Ja seuraajistaan jotkut olivat aidosti uuden uskonnon kannattajia ja sellaisina pysyivät, osa ehkä hyvin aikein alussa mutta lopulta pettyivät ja hylkäsivät tämän, jotkut olivat selvästi opportunistisesti liikkeellä kääntyivät Atenin puoleen kun siitä oli hyötyä ja hylkäsivät tämän kun siitä oli hyötyä, ja osa vastusti vaihtelevin tavoin joko koko Atenin kulttia tai sitten sen jyrkkää monoteistista asemaa ja muiden kulttien hävittämistä.
Samoin Akhenateniin henkilönä kohdistui sekä suurta ihailua ja arvostusta että inhoa, vihaa ja halveksuntaa, ja asenteita noiden väliltä (ja moni Akhenatenin arvostajakin oli sitä mieltä, että tämä ei ollut sopiva faaraoksi). Toistettuihin tosiasioihin limittyy arveluja, tulkintoja, juorujakin jotka saattavat olla valetta tai totta...
Akhenatenin henkilö piirtyykin lopulta aika selväksi, paljosta ollaan samaa mieltä riippumatta siitä tulkitaanko sitä myötä- vai vastamielisesti. Nefertitistä tietysti puhutaan myös paljon, ja tämä muodostuukin suuremmaksi mysteeriksi: viaton tyttönen joka ei ymmärtänyt mihin joutui, aidosti rakastava puoliso, viisas poliittinen vaikuttaja, häikäilemätön huora, vallanhimoinen juonittelija, manipuloinnin väline? Lopulta myös Nefertiti hylkäsi Akhenatenin, mutta miksi, ja omasta tahdostaan vai pakosta?
Todistajia on monta, ja joitain asioita voi näistä haarukoida, vaikka totuuden löytäminen pysyykin hankalana...ja oma ironinen tasonsa tulee siitä, kuinka moni julistaa tyytyväisyyttä ja onnellisuutta hallitsevan faarao Tutankhamunin valtakauteen, kun historiallisesti Tutankhamun tunnetaan varsin mitättömänä hallitsijana ja Mahfouzin toisessa kirjassa tämä aiheesta tuomitaankin.
Tietysti herää myös kysymys halusiko Mahfouz kirjoittaa ihan vaan pienen historiallisen tulkinnan vai haluaako kommentoida jollain tavalla omaa aikaansa. Sillä perusteella mitä kirjailijan tuotantoa tunnen, pidän jälkimmäistä todennäköisempänä. Vertautuuko Akhenaten Anwar Sadatiin (kirja on vuodelta 1985, siis muutama vuosi Sadatin murhan jälkeen, ja tämän perintö lienee ollut varsin ristiriitainen)? No, en tunne tarpeeksi Egyptin sisäpolitiikkaa tai lähihistoriaa lähteäkseni viemään pohdintoja pitemmälle.
Uskonnon, tradition ja politiikan yhteenkietoutuminen on teemana myös esillä, ja tässäkin on paljon tulkittavaa vaikka totuutta onkin vaikea löytää...siinä missä moni muu pitää jumalten kultteja ja traditiota näppäränä käsikassarana politiikassa ja pelaavat näillä saavuttaakseen poliittista valtaa, mutta mitä kun joku ottaakin sen uskonnon (tai muun aatteen) vakavissaan. Ja vaikka se uusi uskonto julistaa (ja harjoittaakin) rauhaa ja rakkautta, mutta kauniista ajatuksista huolimatta johtaa korruptioon, sekasortoon, diktatuuriin, valtion uhkaavaan romahtamiseen (okei, tässäkin on ehkä yhtymäkohtia Sadatin epäonnistuneeseen liberalismiin, Amunin pappien edustaessa islamin kääntymistä islamismiksi...)
Niin, mikä tässäkään on totuus?
Helmet-haasteessa laitetaan kirja kohtaan 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin: kirjassa ollaan niin Thebesissä kuin Akhetatenissa, kun nämä vuorollaan ovat pääkaupunkeja.
