23.12.2023

Edith Wharton - The Age of Innocence (Viattomuuden aika)

Edith Wharton - The Age of Innocence romaani englanti

Jo pitempään on ollut aikeissa lukea Edith Whartonia, kun tällaisista tapakomedioista perinteisesti pidän...mutta en sitten edes säästellyt tätä kirjaa tulevaan klassikkohaasteeseen, kun se oli sopiva teos matkalukemiseksi.

Wharton katsoo tässä kirjassa menneeseen: kirja ilmestyi 1920 mutta sijoittuu 1870-luvulle, kirjailijalle tuttuihin New Yorkin seurapiireihin. Newland Archer, lakimies ja arvokkaan suvun nuori vesa on etenevässä yhteisymmärryksessä May Wellandin, toisen arvokkaan suvun nuoren neidon kanssa, kun kaupunkiin ilmestyy Mayn serkku, kreivitär Olenska, joka on viettänyt ison osan elämästään Euroopassa ja jättänyt sinne myös aviomiehensä, kreivi Olenskin...kreivitär ei New Yorkin seurapiirien tapoihin nopeasti totu, ja tämän ympärillä leijuu hienoinen skandalöösi ja boheemi aura, vaikka sukunsa on toki asettunut kreivittären tukijaksi.

Mutta kun suhde Mayn kanssa on edennyt jo kihlaukseksi ja hääpäiväkin on tiedossa, niin silti Newland huomaa viihtyvänsä erinomaisen hyvin kreivittären seurassa... 

Whartonin kuvaama New York korostaa olevansa pieni kaupunki, jonka seurapiiritkin ovat pienet, hyvin tarkasti rajatut ja joissa kaikki tuntevat kaikki (ja yhteisiä sukulaisia useimmiten löytyy). Aikamoinen yhdistelmä aristokratiaa (joskaan ei ehkä niin hohdokasta kuin Euroopassa, kuten henkilöt itsekin tietävät) ja porvarillisuutta, jossa normatiivisuus, sovinnaisuus ja säädyllisyys on kaikki kaikessa. Oikeat tavat toimia ovat tarkasti määriteltyjä; jotkut yksittäiset henkilöt saattavat jonkin verran joissain asioissa tehdä originelleja ratkaisuja, mutta tässä on silti tiukat rajansa kuinka paljon kenellekin sallitaan...mielessä kävi vertailun vuoksi taannoin lukemani Sylvia Borgström, joka myös liikkui samaan tapaan eurooppalaisissa seurapiireissä, mutta myös rohkeni heittäytyä totutun ulkopuolelle tavalla, jolla May Welland (tai Newland Archerkaan) ei koskaan.

Jane Austen tuli tietysti mieleen myös. Whartonilla on Austenin tapaan epäilemättä hieman lämmintä suhtautumista oman ympäristönsä yhteiskuntaan, mutta esillä on myös kriittinen suhtautuminen vallitsevia normeja ja niiden vaatimuksia kohtaan, erityisesti naisille (mutta miehetkin ovat samassa seitissä). Ja kaikki tämä kuitenkin esitetään kiedottuna romanttiseen tarinaan nuorten ja kauniiden yksilöiden ihmissuhdesotkuista.

Ja ainakin alkupuoli menee vielä tapakomediana, yksilöissä on voimakkaasti piirrettyjä persoonia ja niin heissä kuin piirien muodollisuudessa ja yhteisön kuvauksessa tuntuu hieman karikatyyrisyyttä...mutta Wharton vie tätä pitemmälle, ja päähenkilöiden kolmoisdraama kehittyy jo tragediaksi, koska mitään näppärää ratkaisua ei ole luvassa, ja kaikki ovat rooliensa vankeina. Toki tämäkin traagisuus toteutetaan hyvin hienovaraisesti ja säädyllisesti ilman näkyviä tunnekuohuja, ja ehkä siitä tulee lisäannos erityslaatuista traagisuutta...

Kirjan loppuluku sijoittuu muutamaa vuosikymmentä myöhemmäksi, ja siinä osoitetaan jo, kuinka vallitseva normisto on muuttunut valtavasti, se mikä oi ollut ollenkaan sopivaa 1870-luvulla oli tuolloin jo täysin normaalia. Ja kuitenkin kirjaa lukiessa tuli mietittyä myös vaikkapa samaan kaupunkiin sijoittuvia myöhempiä ihmissuhdekeitoksia kuten vaikkapa Sinkkuelämää-tv-sarjaa: siinä toki eletään täysin eri normien mukaan, mutta samalla tuntuu että nekin olivat yhtälailla sitovia: tarkkoihin rajoihin mikä on sopivaa ja mikä ei ja kuinka paljon kenellekin sallittiin joustoa törmättiin kovin usein, varsinkin kun liikutaan niissä paremmissa seurapiireissä boheemien sijaan...mikä on sitten todellinen tilanne, siitä minulla ei ole tietoa.

It was the old New York way of taking life "without effusion of blood": the way of people who dreaded scandal more than disease, who placed decency above courage, and who considered that nothing was more ill-bred than "scenes", except the behaviour of those who gave rise to them. 
As these thoughts succeeded each other in his mind Archer felt like a prisoner in the centre of an armed camp. He looked about the table, and guessed at the inexorableness of his captors from the tone in which, over the asparagus from Florida, they were dealing with Beaufort and his wife.

Viehättävä kirja, vaikka myönnän että pidin enemmän kirjan alkupuolesta kuin jälkimmäisestä, surullisemmasta ja hitaammasta...

4 kommenttia:

  1. Täytyy lukea tämä kirja jossain vaiheessa. Tässä on samoja elementtejä kuin Kate Chopinin aikansa skandaaliromaanissa Herääminen. Heräämisessä vain näkökulma on tiukasti naispäähenkilössä, joka alkaa tajuta olevansa lopulta pelkkä lintu kultaisessa häkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Herääminen lukematta, joitain Chopinin novelleja olen lukenut...
      Mutta oli kiinnostava ratkaisu, että vaikka kirjassa korostuu naisten asema, niin näkökulmahenkilö on kuitenkin mies, joka toki myös tulee huomaamaan kultaisen häkin (ja toisaalta vaimonsa on ilmeisen tyytyväinen siihen häkkiin).

      Poista
  2. Luin Viattomuuden ajan, kun siitä otettiin uusintapainos sen pohjalta tehdyn elokuvan vuoksi. Elokuvasta en pitänyt, kirjasta pidin. Tänä vuonnahan on yllättäen suomennettu Whartonin Kielletyt tunteet (The Reef). Yläluokan käytöstä kahlitsevia normeja siinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että näitä uusiakin käännöksiä tulee, ja tämäkin tarina on sellainen että taipunee varmaan uudestaankin epookkidraamaksi leffaan tai televisioon...

      Poista