27.9.2022

James M. Cain - Mildred Pierce

 
Täytyy myöntää, että tämä teos ei osunut ennakko-odotuksiini: James M. Cain on parhaiten tunnettu jännäreistä Nainen ilman omatuntoa ja Postimies soittaa aina kahdesti, ja tämäkin kirja on filmattu noir-jännärinä (pääosan esittäjän Joan Crawfordin suuria rooleja, ja tämä puolestaan inspiroi Sofia Coppolaa Sonic Youthin musiikkivideossa...)
Mutta kirja ei asetukaan jännärien genreen, vaan on psykologinen romaani rahasta, yhteiskuntaluokista yms, jossa konflikteja, juonitteluja ja petoksiakin löytyy, mutta niitä ratkotaan pääsääntöisesti lakien puitteissa (tästä on joku vuosi sitten tehty myös HBO-sarja, joka kai pysyi tiukemmin kirjan tarinassa ja rakenteessa).
 
Ollaan 30-luvun alun Kaliforniassa: Bert Pierce on menettänyt työnsä ja omaisuutensa, haaveita on mutta niin myös saamattomuutta niiden toteuttamiseen: vaimonsa Mildred antaa miehelleen lähtöpassit ja löytää siis itsensä kahden tyttären yksinhuoltajana, kiinnitetyssä talossa, jonka korot tulevat maksettaviksi muutamassa kuukaudessa, ilman varsinaista ammattia tai muuta hyödynnettäviä ominaisuuksia kuin keittotaito ja kauniit sääret. 
Näillä avuilla saadaan tarjoilijapaikka, jossa Mildred oppii tuntemaan ravintola-alaa sen verran, että pian herää ajatus omasta paikasta, ja kun tämä toteutuu ja menestyy, niin pian voidaan laajentaa toiseen ja kolmanteenkin paikkaan, ja rahaa alkaa olla mukavasti...
 
Niin päättäväinen ja talousasioissa taitavaksi paljastuva kuin Mildred onkin, on hänellä kuitenkin kaksi suurta heikkoutta: taipumus tutustua jokseenkin arveluttaviin miehiin, ja ylitsepursuava kiintymys tyttäreensä Vedaan, jo lapsesta alkaen aivan hillittömään snobiin, joka halveksii äitinsä uraa (vaikka raha tietysti kelpaa) ja yrittää nousta parempiin piireihin...
Rahasta siis puhutaan kirjassa paljon, se on mielessä silloin kun sitä ei ole, ja silloin kun sitä on, mutta luonnollisesti kun se tehdään omalla työllä, se haisee paistinrasvalta.

Cainin kerronta tässä kirjassa ei ole ihan tyylipuhtaan sujuvaa: erityisesti alku laahaa, kestää aimo tovi ennen kuin tarina lähtee kunnolla liikkeelle, ja senkin jälkeen tulee suvantokohtia, pieni jäntevöittäminen olisi tehnyt kirjalle hyvää. 
 
Mutta vahvat henkilöt ja näiden suhteet  kyllä ovat hyvä syy tutustua kirjaan. Nimihenkilö Mildred on kiehtova hahmo, alun nuori kotirouva, josta olosuhteiden niin vaatiessa sukeutuu kovapintainen, päättäväinen ja taitava bisnesnainen. Ihmissuhteissaan Mildred on ajoin naiivi ja epävarma, ja samalla myös ajoin häikäilemätön, nainen joka käyttää uutta omaisuuttaan ja sen tuomaa valtaa myös läheisiinsä, ja tämä laskelmoivuuden ja epävarmuuden yhdistelmä on kyllä herkullinen: Mildrediä on helppo sympata, mutta tämän huonot puolet ovat kyllä myös näkyvissä.
Ja sitten tietysti Veda, joka on kyllä erinomainen esimerkki hahmosta, jota varmaankin kaikki lukijat rakastavat vihata, läpeensä sietämätön olento. Ja niin kauhea kuin Veda onkin, on Mildredillä toki myös osuutensa tässä hyvin kipeässä äiti-tytär-suhteessa (jota Mildredin uusi miesystävä tietysti sotkee entisestään)

Jepjep, vaikka ei tässä dekkareita ja rikoksia olekaan, niin on tässä kuitenkin kovaksikeitetyn noirin henkeä, häikäilemättömyyttä ja synkeää käsitystä ihmisistä ja maailmasta, ja kohtalokasta traagisuuttakin. Kiinnostava teos (vaikka taisin kyllä leffasta pitää yhä enemmän).

"You made a slight mistake. It's not my legs that he likes me for, it's my money. And so long as it's that, we'll see who's the varlet and who's the boss. It may interest you to know that that's why he's so good friend of yours. he doesn't haul you over to your music lesson because he wants to. In fact he often complains about it. He does it because he has to. And surprising though it may be to you, he'll marry me, or not marry me, or do anything I say, so his proud gentlemanly belly can have something to eat."
Mildred got up, something haughty in her manner for a moment suggesting Veda. "So you see, what he sees in me is about what you see, isn't it? And unfortunately, you're in exactly the position he's in, too. You have to do what I say. The hand that holds the money cracks the whip. And I say there'll be no more money for you, not one cent, until you take back everything you've said, and apologize for it."

Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä (kyselin FB:n lukuhaasteryhmässä suosituksia isosta nipusta lukemista odottavia kirjoja, tämä sai emeritakirjastolaisen suosituksen)

4 kommenttia:

  1. Tämä on jotenkin hämärästi nimenä tuttu, mutta enpä tiennyt sisällöstä mitään. Aika kiintoisaa! Kannesta tulee kyllä aika paljon mieleen dekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh, siitä muutaman vuoden takaisesta tv-sarjasta on tietysti ollut kanssa juttua, ja muussakin kulttuurissa varmaan tulee viitatuksi, sellainen miniklassikko erityisesti leffayhteyden kautta.
      Ja joo, tuo kansi on kanssa tehty hyvinkin dekkariformaatilla.

      Poista
  2. Olen varmaan nähnyt tuon elokuvan joskus kauan sitten, koska nimi on niin tuttu. Jos tämä on se luulemani elokuva, se on jäänyt mieleen oikein vaikuttavana noir-leffana - varmaan Joan Crawfordin roolityön takia, koska Vedaa en muista elokuvasta ollenkaan. Ja ehkä myös kuvaajan takia, noissa vanhoissa mustavalkoisissa leffoissa on joskus tosi vaikuttavia kuvakulmia, lähikuvia ja valon ja varjon käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinan kannalta Veda on tietysti leffassakin tärkeä ja leffakommentoijat tapaavat yhtä lailla inhota Vedaa, mutjoo, roolityönä ei tietenkään niin valovoimainen kuin Crawfordin nimirooli (josta sai Oscarin, ja Crawfordilla on tunnetusti taipumus "varastaa" filmit joissa esiintyy, jättää muut näyttelijät auttamatta varjoon).
      Ja joo, kuvaus, valaistus yms on usein myös hyvin vaikuttavaa noissa ajan mustavalkoisissa...

      Poista