13.5.2021

Paolo Cognetti - Sofia pukeutuu aina mustaan

 

Italialainen kirjallisuus on yleensä ollut kiinnostavaa, joten sieltä tulevia käännöksiä on tullut otettua luettavaksi usein ilman sen kummempia ennakkotietoja, en tästäkään Paolo Cognettin kirjasta (suom. Osmo Korhonen) sen enempää tiennyt kuin mitä lyhyesti kustantajan sivulla kerrottiin: Artemisian julkaisulinjaan olen kuitenkin myös ollut hyvin tyytyväinen.
 
Kun Sofia eräänä sunnuntaiaamuna tulevaisuudessa kertoo tätä tarinaa, hän sanoo, että Lagobello vaikuttaa hänestä nyt satujen kylältä. Kahdeksanvuotiaana Lagobellossa Sofia ei tiedä, miten paljon hän sitä vartuttuaan inhoaisi. Sen sijaan hänen toivomuslistallaan tuohon aikaan on koira, maja korkealla puussa, lupa ajaa pyörällä yksin ja rauhantila vanhempien välille. 

Tämä kirja koostuu kymmenestä novellintapaisesta, joista muodostuu laajempi kokonaisuus, kertomus Sofia Muratoren elämästä syntymästä lähestyvään kolmikymppisyyteen: tarinat levittäytyvät laajalle, eri näkökulmahenkilöillä ja kertojilla, mutta kyllä tässä silti jonkinlainen kokonaiskuva syntyy, riitaisista vanhemmista, vaikeasta murrosiästä, opiskelusta, juurettomasta vaeltelusta, persoonastakin.
Mutta aukkoja jää tietysti myös paljon (millainen Sofian äiti lopulta oli ja miten näiden suhde kehittyi niinkuin kehittyi, syömishäiriöihin viittaillaan muttei sen tarkemmin käsitellä jne).

Viimeisessä osiossa on mukana metatietoista itseironiaakin, kun elokuvaopiskelija tekee lopputyöfilmiä jossa Sofia näyttelee pääosaa, lopputuloksena sarja kauniita kohtauksia mutta leikkausvaiheessa niistä ei kuitenkaan saa aikaan mitään mielekästä kokonaisuutta, josta katsoja mitään ymmärtäisi...itsetietoisena takaporttina ehkä vähän halpa veto, eikä ihan suhteetonta liioitteluakaan (yksittäiset tarinat ovat tosiaan erinomaisen vetäviä ja taitavia, mutta lukiessa mietitytti kokonaisuudesta että onko tässä nyt joku pointti vai ei...) mutta vaikka Sofiasta onkin vaikea saada otetta, hän kyllä pitää lukijan mielenkiinnon yllä.

Kirjan luettuani mieleen tuli kuitenkin että onko muodostuuko näistä henkilöistä jonkinlainen allegoria Italian yhteiskunnallisesta tilasta, meillä on Sofian vanhemmat, perinteiset porvarit (isä edustamassa teollisuutta ja taloutta, äiti kirkkoa, liitto on perinteinen mutta ongelmallinen ja molempia osapuolia kompromettoiva), isän sisar taas poliittinen vasemmisto, mutta uusi sukupolvi, Sofia, sanoutuu kaikista näistä irti ja kyynisesti ajautuu suuntaa vailla...

Kiinnostava kirja, ehkä Cognettin muutakin tuotantoa pitää lukea.

Otan Helmet-haasteessa tällä kohdan 19. Kirjassa leikitään. Ja pari muuta lukijaa löytyi, vaikka mediahuomio onkin selvästi vähäiseksi jäänyt.

6 kommenttia:

  1. Tästä en ollut ennen kuullutkaan. Kiitos esittelystä! Italialaista kirjallisuutta voisi lukea enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäänyt tosiaan vähän heikolle huomiolle, mutta Artemisia on käynyt minulla luottokustantajaksi...

      Poista
  2. Varmaan oikein kiva kirja, jos jaksaa lukea nätisti maalailtuja kuvauksia tapahtumapaikoista. Kuulostaa kivalta tuo "novelli-romaani" rakenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa maalaillaan enemmän henkilöitä, näiden tekemisiä ja suhteita kuin paikkoja, vaikka tosiaan näinkin kuvaus pysyy rajallisena...

      Ja joo, muotona toimii kyllä minuun hyvin tällainen lyhyemmistä pätkistä, novellimaisista teksteistä ja fragmenteista muodostuva suurempi kokonaisuus.

      Poista
  3. Italialaista kirjallisuutta on tullut luettua todella vähän, itse asiassa yhden Ferranten verran moneen vuoteen. Artemisialtakaan en ole lukenut mitään näemmä.
    Kaikki mitä italialaiskirjailijoilta suomennetaan on tuollaista vakavampaa, "nykykirjallisuutta", mihin mun tulee harvemmin tartuttua. Kai sielläkin vähän kevyempääkin kirjoitetaan, enkä viihdekirjallisuutta kuitenkaan tarkoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Italiasta tulevat käännökset tapaavat olla tätä "vakavampaa" nykyproosaa, viihteellisempää vähemmän (joitain dekkareita kyllä) joskin sanoisin kyllä myös että iso osa on sen verran, no, eleganttia, että teoksissa on kuitenkin kepeyttä (ja usein huumoriakin, siksi "vakava" pitää laittaa lainausmerkkeihin).

      Nämä ovat usein sellaisia että jos pitää novelleista niin menevät hyvin, tässäkin kirjassa se että romaanimitassa tarinaa kerrotaan fragmenttisesti varmaan hämää joitain, varsinaisina tarinoina nämä ovat kyllä mukavasti lähestyttäviä.

      Poista