Irène Némirovsky - Chaleur du sang (Veren polte)

 

 

Yhä vain on lukematta se Irène Nemirovskyn nykyään kuuluisin teos Suite Française, mutta silti tämä on jo neljäs lukemani: Tanssiaiset ja Saalis on blogattu, ja välissä luin myös Les mouches d'automne -kirjan.

 

Ja nyt sitten tämän, postuumisti julkaistun kirjan, jonka alun konekirjoitettu versio oli tiedossa mutta pahasti keskeneräinen (kattaa vajaat puolet ei-kovin-pitkästä romaanista) mutta papereista löytyi sittemmin käsinkirjoitettu jatko, joten kirjan ensijulkaisu tuli vasta 2007.

 

- Oui, dis-je, si on connaissait d'avance la récolte, qui sèmerait son champ?

- Mais tous, Silvio, tous-fit-elle en m'appellant du nom qu'elle ne me donnait plus que rarement. C'est la vie, cela, joie et larmes. Tous veulent vivre, sauf vous.

 

Tapahtumapaikkana on keski-Ranskan maaseutu (lähinnä olevana isompana kaupunkina mainitaan Nevers) kirjoitusaikaan 1930-luvulla...ja kirja alkaa melkeinpä huvittavan idyllisellä kuvauksella syksyisestä illanvietosta: näkökulmahenkilö Silvion, keski-ikäisen maailmalla reissanneen ja nyt tänne maaseudulle jämähtäneen vanhanpojan luona on vierailulla sukulaisperhe, François ja Hélène, samanikäinen toisiaan syvästi rakastava aviopari ja näiden lapset, joista vanhin, Colette, on lähiviikkoina menossa naimisiin miellyttävän ja kunnollisen nuoren miehen, Jeanin, kanssa...ja François ja Hélène kertovat tarinaa miten ensi kertaa tapasivat, kuinka se oli rakkautta ensi silmäyksellä jne ja kaikki on niin kaunista ja kunnollista (vaikka tarina jääkin joissain kohdin vähän auki...)

Ja Coletten viehättävissä maalaishäissä tavataan hieman lisää paikallisia, mutta jonkin aikaa tämän jälkeen Jean tapaturmaisesti putoaa jokeen ja hukkuu, ja tämä laukaisee liikkeelle tapahtumia, joista selviää kaikenlaista ei-niin-idyllistä niin nykyhetkessä kuin menneessä...ja voi pohtia onko hyvä kaivella joitain menneitä tapahtumia niin tarkkaan, kun paljastuvien asioiden paljastuminen ei välttämättä tuo onnea kenellekään...

 

Olihan tämä viehättävä teos, kulissit ja niiden takana kuohuva veren polte oli kuvattu herkullisella purevuudella. Tapahtumien osalta tämä vissiin on suunnilleen kokonainen kirja, joskin ihan kirjan loppu jäi kerronnaltaan vähän löysäksi ja ehkä joissain muissakin kohdissa olisi vielä ollut editoitavaa. Mutta tällaisenakin tämä oli oikein luettava teos ihmissuhteiden pelistä (varmaankin liian viileästi ja pisteliäästi esitettynä että voisi kirjasta puhua varsinaisesti romantiikkana...ja erityisesti kirjan suomennoksen kansikuvaa pidän aika harhaanjohtavana (suomennoksesta bloggauksiakin löytyi Ullalta ja Marikaoksalta), tässä ranskalaisessa on sentään viileämpi väritys.

Helmet-haasteessa tämä on 30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen.

 

Qui connaît la vraie femme ? L'amant ou le mari ? Sont-elles vraiment si différentes l'une de l'autre ? Ou subtilement mêlées et inséparables ? Sont-elles pétries de deux substances qui réunies en formant une troisième qui ne ressemble alors à aucune des deux autres ? Ce qui reviendrait à dire que la vraie femme, ni le mari ne l'amant ne la connaissent. Et pourtant, il s'agit de la plus simple femme. Mais j'ai assez vécu pour savoir qu'il n'est pas de cœurs simples.