Kansikuva Kirjasammosta; oma kappaleeni oli kansipaperiton
Lisää nostoja hyllyjen kätköistä: Irma Tähtirannan ilmeisesti ainoa teos, pienoisromaani joka on ottanut aiheensa Vanhasta testamentista, 2. Kuningasten kirjan luvussa 4 kerrotusta episodista profeetta Elisasta ja Sunemissa asuvasta naisesta, jonka luona hän usein majoittuu matkojensa varrella ja jonka pojan hän herättää kuolleista.
Kirjan alkupuoli onkin varsin mielenkiintoinen, minämuotoinen eksistentialistinen ajatusvirta jossa Suunemin vaimo pohtii omaa elämäänsä ja asemaansa, nuorena naisena jolla on vanhempi, varakas puoliso, eikä taloudellisesta hyvinvoinnista ole huolta, mutta nainen kuitenkin katselee ulos tielle, kaivaten elämäänsä jotain muuta, jotain enemmän. Paljoa ei ulkoisesti tapahdu, mutta sisäisesti kyllä, ja tästä nainen-katsoo-ikkunasta-teemasta tuli mieleen aiemmin lukemani Zoyâ Pirzâdin kirja jossa toteutetaan samoja aiheita samanhenkisessä ympäristössä.
Kun pohdinnassa käytetään kuitenkin vieraannuttavaa kerronnallista ratkaisua, että päähenkilömme nimi ei käy ilmi, ja kertoja viittaa jatkuvasti itseensä "Suunemin vaimona" tai emäntänä tai vastaavilla termeillä (ja Suunem on siis paikannimi, ei naisen puolison nimi), minämuotoisuudesta huolimatta kertoja tuntuu olevan vieraantunut itsestäänkin, ja tämä antaa kirjan psykologialle varsin omalaatuisen sävyn: feministiselle luennalle tästä varmaan löytyisi pureskeltavaa.
Kirjan jälkipuoliskolla on sitten enemmän esillä nuo Raamatussa kerrotut tapahtumat, ja tämä tuntuu tavanomaisemmalta Raamattu-dramatisoinnilta: pätevää ja kai näiden laittaminen kirjaan tuntui välttämättömältä, mutta alkupuoleen verrattuna, no, tämä oli tavanomaisempaa. Epilogiin tulee vielä kommentointia sodasta, mikä kirjan ilmestymisaikaan (1948) oli tietysti yhä kovin lähellä ja melkein pakollista, ja nykyaikanakin toki yhä akuuttia...
Osat eivät siis muodosta ihan täyttä kokonaistaideteosta, mutta kirjassa oli kyllä ansionsa ja kiinnostavuutensa, harmi ettei tuotantoa tullut sitten enempää.
Minä sanon näin, vaan niin satutettu minä olen, vaikka kohta tiedän, että sen köyhän lesken hätä oli suurempi kuin Suunemin vaimon ja että kansan hätä paljon suurempi on. Sillä minä olen ihminen, Suunemin vaimo, ja kauhean yksin.
Ylevä on Israelin Jumala. Minun tulee olla kiitollinen, ettei minua uhkaa velkavankila, ei nälkä, ei orjuus, ei minua eikä minun syntymättömiä lapsiani, jopa että asun varakkaana keslellä kansaani. Varakkaassa talossa, jossa ei huolta huomisesta, jossa on yli oman tarpeen viiniä, viljaa ja öljyä. Vaan on kuin syyttäisi.
Ei elämä minun vuokseni hievahda, minulla kun on kaikki hyvin.
Helmet-haasteessa voisi olla vaikka 20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista: tokihan Elisa voisi olla.

Kiintoisaa, että esittelit tämän teoksen. Minulta löytyy tämä teos hyllystäni, tosin ilman kansipapereita. En vain ole vielä ehtinyt lukemaan, kun on niin paljon kaikenlaista.
VastaaPoista