Olen aiemmin Lasse Heikkilän joitain kirjoja lukenut, tällä kertaa toiseksi viimeinen varsinaisista runokokoelmistaan.
Nimi viittaa Espanjan suuntaan, mutta ei siihen Meriméen ja Bizet'n femme fataleen, vaan Nuestra Señoraan, Maria del Carmeniin: suosikkiaihe neitsyt Maria on siis tässäkin kirjassa varsin näkyvästi mukana, hymyillen kaiken yllä. Maria-devootio pysyy aika perinteisissä kuvissa, jotka toki suomalaisessa kulttuuripiirissä taas ovat aika epätavallisia näin esitettynä.
Suosikkiaihe on myös matkanteko, ja tällä kertaa vahvasti esillä on Espanja. Heikkilä on mitä ilmeisimmin matkustellut maassa, tai ainakin se on runoissa hyvin näkyvissä. Tätä samaa aihetta on tullut vastaan muissakin 50-60-luvun runoilijoissa, matkailu oli vielä harvinaista ja tavallaan näkökulma on varsin turistinen, joskin ennen massaturismia, ja kokemukset innostavat runoilemaan ja jakamaan niitä kokemuksia. Nykykatsannossa tässä on jotain aika herttaista, kun ei matkailu jossain Espanjassa tai Italiassa ole enää niin eksoottista, ja toisaalta ei nykylukija taas pääse siihen Espanjaan, jossa Heikkilä vieraili...
Runoina tämä on on modernismia, joskin ei niinkään sitä jo tällöin ja erityisetsi myöhemmin suomalaiseksi standardiksi tullutta minimalistisen niukkaa modernismia: tätä on mukana satunnaisia otoksia, mutta enemmän Heikkilä on omillaan pitemmissä sarjoissa ja runsaina pulppuavissa säkeissä, innokkaana selittäjänä. Mieleen tuli T.S.Eliot, ainakin Autiota maata on taidettu lukea.
Ensilukeman impakti jäi näissä virtaavissa teksteissä joskus vähän laimeaksikin, mutta kirjaa selaillessa toiseen kertaan vastaan tuli moniakin mainioita kohtia, selvästikin siis kirja johon kannattaa palata myös myöhemmin.
Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan 13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa (virkailijana Rikhardinkadun kirjastossa: noin muuten Heikkilä on mitä ilmeisimmin ollut sodan jälkeen "murtuneet mielet"-joukkoa, joka lääkitsi itseään neitsyt Marian, runoilun ja matkailu ohella runsailla määrillä viinaa ja pillereitä).
Harteilla asu, kuluneista lauseista kudottu
vilun käpertäminä kyyröttäen takan äärellä
jossa palaa valheellinen tuli
heitä majailee kaikkialla, lahko on suuri
"mikä minut on tekevä onnelliseksi" ja
"miksi minä olen onneoton haluten vain onnea" ja
monin samankaltaisin lauseparsin he moittivat
huivien ohuutta ja vilun tunkevuutta
yksilöllisyyden vahvin varustus he ovat
nämä kärsijät ja oppilaat
jossakin koulussa jossa kärsimättömyys opettaa
virheiden suurentamistaitoa
ja heitäkin pitää olla, ja heissäkin on liekki
kovin kätketty, haettava syvältä, mutta se on.
Tässä esimerkkirunossa näyttäisi kuitenkin tuskan takana olevan toivo, näin kun useamman kerran luettuani yritin jotain sen sanomasta hahmottaa. Espanjasta puheenollen, olen yrittänyt viime aikoina etsiä espanjankielistä vanhempaa kirjallisuutta suomenkielellä, mutta mitään kovin kiinnostavaa en ole löytänyt. La Promesa -tv-sarjassa on mainittu joitain kirjoja, esim. Fortuna Y Jacinta, johon olisin halunnut tutustua, mutta harmillista, että ei suomennettu.
VastaaPoistaItse luin kuvauksena jotenkin rasittavisen negatiivisista henkilöistä, joiden suhteen pitää kuitenkin olla kärsivällinen (ja toiveikas tosiaan)...
PoistaJa tuosta on joskus ollut puhetta, että espanjankielistä kirjallisuutta on lopulta käännetty aika nihkeästi, vähän ja satunnaisia. Vanhemmassakin käännöskirjallisuudessa skandinaavit, saksalaiset, ranskalaiset ja venäläiset ovat ihan kohtuullisesti edustettuina (puutteita toki on ja vanhempien käännösten laatukin voi olla mitä sattuu) mutta espanjalaiset olivat paitsiossa.
Ja myöhemmissä on sitten tullut joitain etelä-amerikkalaisia isoja nimiä mutta aukot ovat yhä isoja.
Ja ei vissiin muillekaan kielille kuten englanniksi tai ranskaksi ole käännetty siinä määrin kuin voisi.