Olen mainintoja nähnyt Kätlin Kaldmaan aiemmin suomennetuista romaaneista, mutta kun tapaan itse suosia novellikokoelmia kirjailijoihin tutustumiseen niin tämä uutuuskokoelma nousi lukulistalle (suom. Outi Hytönen).
Ja olipahan kokoelma. Kymmenessä novellissa on pohjimmiltaan hieman sisällöllistä yhteyttä: suuressa osassa ovat tytön tai nuoren naisen kasvu ja pärjääminen yksinäisyydessä ja sosiaalisessa paineessa, oli se sitten ulkoista tai lähinnä kokijan pään sisässä ja kasvun tilanne voi olla laaja kehityskaari tai hetkittäinen tilanne. Mutta ilmenemistavat ja tyylillinen kirjo on laaja: perinteisen suoraa kerrontaa, psykologista luotausta, satu- ja legendamaisuutta, tajunnanvirtaa, tilitystä. Joissain ei näennäisesti tapahdu paljoakaan, joissain hyvinkin paljon, ote voi olla maanläheisen realistinen, maagisempi tai sitten runsaan fantastinen, ja niin huumori kuin traagisuuskin ovat käytössä, joskus samassa tarinassa.
Kaldmaan runoilijatausta näkyy kyllä kirjassa. Joidenkin novellien kerronnassa toki, mutta erityisen huomiotaherättävästi erikoisissa typografisissa ratkaisuissa: miten teksti, ja muutkin elementit, on aseteltu sivulle, on merkityksellistä (eli äänikirjan kuuntelija kyllä missaa jotain olennaista). Jotkut näistä typografisista keinoista eivät minulle oikein auenneet tai eivät tuntuneet niin mielekkäiltä, mutta esim. 'Uuden ajan lapsen' sivuille leviävä mustuus oli kyllä vaikuttava. Niminovellissakin erikoinen tekstiasettelu toimii: nuoren turistin seikkailuissa kreikkalaisella saarella ei sinänsä tapahdu paljoa, mutta jatkuva suuntien tekstuaalinen korostaminen tuo tarinaan kiinnostavan paranoidin sävyn, kokija on akuutisti hyvin tietoinen ympäristöstään ja samalla flirttailee mahdollisella vaaralla. Ihan pelkkänä tekstinä tuo sävy olisi paljon näkymättömämpi ja novelli tylsempi.
Toki kun novellien kirjo on näin leveä, niin epätasaisuutta ja hajanaisuutta ei voi välttää. Noiden edellämainittujen novellien ohella 'Ailill' ja 'Selibaatti' viehättivät, mutta mm. 'Lastensuojelupäivä' jäi täysin vieraaksi, ja jotkut muutkin luki kun ne kirjassa olivat, mutta tullen niiden olemassaolon pian unohtamaan, eli novellistien superluokkaan en Kaldmaata ole tämän perusteella nostamassa, osumien ohella heikompiakin iskuja tulee.
Mutta monipuolisuudessaan ja innovatiivisuudessaan tämä on kyllä erinomainen tutustuminen kirjailijaan, jokainen löytänee tästä jotain kiinnostavaa ja huiput kyllä palkitsivat lukijan. Mutta kirjailijalaadusta pystyneen muodostamaan paremman kuvan vasta muihin kirjoihinsa tutustumalla.
Kirjan on lukenut myös Omppu.
Ja Helmet-haasteessa tästä tuli yllätysosuma kohtaan 32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin: yhdessä novellissa pientä lasta verrataan Myyhyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti