Alan Garner - The Weirdstone of Brisingamen

Aikoinaan kuulin vinkattavan Alan Garnerin The Owl Service (Huuhkajalaakso) -kirjaa sen verran kiinnostavasti, että piti etsiä luettavaksi, ja kyllähän se oli hyvä. Jatkoin Elinorilla (Mustan tornin portilla), ja suomentamaton Red Shift on päässyt blogiinkin, ja suunnitelmissa on ollut lukea lisää. Lajityyppinä on periaatteessa lasten/nuortenfantasia, mutta lähestymistapa ja aiheet ovat usein merkillisiä, kerronta haastavaa ja elliptistä, lastenkirjallisuutena ei-ihan-lapsille-soveltuvaa...

Ja nyt sitten sattui löytymään esikoiskirjansa, joka heti ilmestyessään oli lukijoiden suosiossa, niin myynnissä kuin kritiikissä. Joskin kun vilkaisin teoksen taustoja, niin huomaan, että Garner itse on sittemmin pitänyt tätä (ja jatko-osaansa) heikkona, mutta teos on siitä huolimatta jatkanut suosion nauttimista.

Ja, no, luettuani ymmärrän molempia näkökulmia: tämä on toimivaa lastenfantasiaa, jossa sisarukset Susan ja Colin ovat saapuneet Cheshiren maaseudulle ja sotkeentuvat pian seikkailuun, joissa on noitia ja velhoja, kääpiöitä, peikkoja jne. ja tietysti kirjan nimessä oleva maaginen jalokivi. Perustarina on lopulta aika suoraviivainen, ja suoraan kerrottu. Ehkä lajityypissään ihan hyvä, mutta myöhemmin lukemieni perusteella odotin kuitenkin Garnerilta enemmän kuin ihan toimivaa seikkailullista lastenfantasiaa. Kymmenvuotiaana tämä varmastikin menisi paremmin kuin Huuhkajalaakso tai Red Shift, mutta jälkimmäiset on syytä lukea myös yli kymmenvuotiaana...

Garnerin suosimaa tyyliä toteuttaa fantasiaa kyllä tässä jo näkyy hyvin: tapahtumat ankkuroidaan hyvin konkreettiseen, hyvin realistiseen miljööseen. Cheshire on kirjailijalle tuttua seutua, ja monet kirjassa mainitut paikat ovat todellisia ja tunnettuja. Ja kun tähän hyvin konkreettiseen ja realistiseen miljööseen alkaa työntyä legendojen ja myyttien taso, ja myytit ja legendat tosiaan kuulostavat myyteiltä (paitsi että tapahtuvat juuri nyt kirjan henkilöille) niin onhan se eittämättä tehokkaan tunnelmallista. Joskin tässä teoksessa Garner on kovin ihastunut erikoisiin ja hassuihin nimiin, niitä viljellään paljon. Ja tokihan kirjailija onnistuu hyvin kirjoittamaan jännittäviä juonenkäänteitä (klaustrofoobikkojen kannattanee kokeilla jotain muuta kirjaa). 

Grimnir looked on with much bad grace as Shape-shifter moved tediously through the ritual of preparation. He did not like witch-magic: it relied too much on clumsy nature spirits and the slow brewing of hate. He preferred the lightning stroke of fear and the dark powers of the mind.
But certainly this crude magic had weight. It piled force on force, like a mountain wave, and overwhelmed its prey with the slow violence of an avalanche. If only it were a quick magic! There could be very little time left now before Nastrond acted on his rising suspicions, and then...Grimnir's heart quailed at the thought. Oh, let him but bend this stone's power to his will, and Nastrond should see a true Spirit of Darkness arise; one to whom Ragnarok and all it contained, would be no more than a ditch of noisome creatures to be bestridden and ignored. But how to master the stone?

Noniin. Luin tämän kyllä läpi ihan ilokseni, kuvailuissa oli vaikuttavuutta, mutta ennakko-odotukset olivat korkeammalla. Helmet-lukuhaasteessa tällä sai kuitenkin kohdan 1. Kirjassa on kartta.