2.12.2021

Lauri Pohjanpää - Ristiritari

 
Hasardivalintoja, tämä taisi olla jostain ilmaishyllystä (ja kappaleen kunto ei ole kovin priimaa, kuten kuvasta näkyy). Mutta runoutta voi toki aika vilkaista, ja runoilija Lauri Pohjanpää on ainakin nimenä tuttu, olinkohan lukenut aiemminkin (huomaan että olin, ja ihan positiivisessa hengessä).

Mutta tämä varhaisemman tuotannon edustaja vuodelta 1920 ei nyt tosiaankaan vakuuttanut. Tyyli on hyvin klassinen riimirunous, ja ajankohta näkyy hyvin, useampi runo liittyy sisällissotaan (tai kapinaksi Pohjanpää sitä kutsuu), ja maailmansota, jääkärit jne näkyvät runokuvastossa runsaasti, ja verrokiksi haetaan vähän kauempaakin historillaisia sotaretkiä, kuten kirjan nimi kertoo. 
 
Sävy on hyvin mahtipontisen ylevä, suuri kohtalo ja uhri ja kaikkea sellaista...ja sitten kun mukaan tulee muutama runo jossa taas valitellaan sodan kärsimyksiä ja kauheutta ja kauhistellaan kuinka moiseen joudutaan, näiden kahden viestin välinen ristiriita on ihan vaan korni. Ymmärrän että runoilijalle saattaa tulla mielenmuutoksia ja hyvinkin jyrkkiä aatteiden muutoksia, tiedän kirjailijoita joilla moista näkyy, mutta yleensä ne mielenmuutokset tulevat kirjojen välissä, ei yllättäen sivulla 51.
 
Muutamia juhlatilaisuuksiin tai jollekin henkilölle omistettuja runoja löytyy myös, ja varmaan ne alkupuolenkin mahtipontisissa sotarunoissa ovat myös juhlatilaisuuksissa esitettyjä, sellaista käyttörunoutta...
Mutta samalla on todettava että myöskään sanankäyttäjänä Pohjanpää ei tässä vakuuta: olen taitavia mitallisen runon osaajia sen verran lukenut, että voin sanoa että tässä sitä ei ole, niin sanankäytön kuin kuvastonkaan osalta: juurikin varsin mitätöntä käyttörunoutta joka on ehkä jossain vaiheessa sopinut juhlistamaan juhlatilaisuuksia muttei sen enempää. 
Havaitusti Pohjanpää teki myöhemmin parempaa, tämän kokoelman voi ihan suosiolla jättää lukematta.
 
Tuhlaajapoika (ote)
 
Ma pelkäsin Sua ja vapisin Sua
ja pakenin aina kun kutsuit mua -
yli pääs oli pilvi Siinain,
löi suustas salamat tuomion,
vihas tuli oli ankaran armoton
kuin lieska helvetinpiinain.

Mut elämää huus ja vapauttaan
öin päivin takoen kahlettaan
syke vereni kuohuvan - nuoren.
Näin kaukana kuin sadun - loistavan 
ma jalkaini alla maailman
kuin huipulta korkean vuoren.

Unen hohdosta hopeiset virrat sous,
tarun välkkeestä kaupungit kultaiset nous,
näky huumasi ja hulluutti pääni.
- Miks riudut turhaan ikävään?
Ota omas, tule onneas etsimään!
soi kutsuin ja kiehtoen ääni.

Ma tahdoin onneni valloittaa
ja mun oli kaunis ja ihana maa -
sen syöksyin suuriin kyliin.
Kuin unessa kuljin ja hymyssäsuin
ohi ihmeitten, läpi seikkailuin.
Nyt onnenhurma syliin!

7 kommenttia:

  1. Tykkään tuon lainauksen eka säkeistöstä. Näin isänä sitä miettii, vaikutanko itse tuollaiselta, että pakoon tekee mieli lähteä.

    Pohjanpää oli kirjoittanut jo 1910 kokoelmassa Mielialoja julkaistun hittirunon "Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot".

    Minusta muuten siinä, että runoilija kirjoittaa runoja, joissa vaikuttaisi olevan vastakkainen näkökanta asioihin kuin jossain toisessa runossa, ei ole mitään sen kummempaa. Asiat tuppaavat näyttäytymään eri tavoin eri vinkkelistä katseltuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin tuo ensimmäinen säkeistö miellytti.

      Vastakkaiset näkökulmat ovat mahdollisia ja joskus toivottaviakin, jos vaikka samassa runossa olisi tehty tarkastelua eri näkökulmien välillä, siitä olisi saatu sellaista syvyyttä joita jotkut runot tässä olisivat kaivanneet. Ja sitä tietysti tapahtuu että teosten välillä tapahtuu jyrkkiä mielenmuutoksia, olenhan esim. Unto Kupiaiselta lukenut sekä Kalvan laulun että myöhemmät sotarunot, jotka ovat hyvin toisilleen vastakkaisia...
      Mutta tässä tapauksessa vaikutelma oli lähinnä, no, tekopyhä ja mauton.

      Poista
  2. Juu ei oikein ainakaan tuo ote vakuuta. Nykykatsannossa tuo mahtipontisuus on lähinnä huvittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika vaihtuu ja tunnelmat eivät enää pysy samoina (miltä meidän aikamme tunneilmaisut näyttävät sadan vuoden päästä?)

      Ja toisaalta olen lukenut Runebergin Vänrikki Stoolia ja vaikkapa Uuno Kailasta ja Heikki Asuntaa, joilta kaikilta löytyy tuollaista isänmaallista paatosta, mutta sen verran väkevällä ilmaisulla että toimii ihan eri lailla.

      Poista
  3. Kaksi ensimmäistä säettä on ihan puhuttelevia. En muista, olenko Pohjanpäältä jotain lukenut, tuttu nimi toki, mutta yhtään tunnettua runoa ei nyt tule mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivoin esiin Suomen Runottaren, antologiassa on oma osionsa, johon ei tästä kokoelmasta kyllä ollut yhtään poimintaa. Mutta tuo yllä mainittu "Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot" on tosiaan tätä edeltävässä kokoelmassa, ja tätä seuraavasta kokoelmasta (Metsän satuja vuodelta 1924) löytyy se varmaan tunnetuin runo, Syksy. "Kaksi vanhaa, vanhaa varista / nuokkuu hiljaa pellon aidalla. [...]"

      Poista
    2. No tokihan vanhat varikset olisi pitänyt muistaa. :)

      Poista