14.2.2021

Jean-Patrick Manchette - Nada

 
Trillerin ensimmäisellä sivulla kerrotaan ystävällisesti mihin kirjan tapahtumat tulevat viemään: kirjan aloittaa erään poliisin kirje äidilleen, jossa kertoo että se uutisissa ollut anarkistiryhmä, no meidän yksikkö oli mukana operaatiossa jossa ne saatiin kiinni, mutta vaikka homma menikin verilöylyksi niin minä en kuitenkaan tappanut ketään, ei tarvitse siitä hermostua...

Ranskalaisen kovaksikeitetyn jännärin klassikkonimen Jean-Patrick Manchetten kirjoissa ei yleensäkään juoni ole se keskeisin syy lukea kirjoja, tässä poliittisessa trillerissä se on suorastaan hämmästyttävän suoraviivainen: anarkistiryhmä Nada kidnappaa Yhdysvaltain konsulin, poliisi selvittää missä ryhmä piileskelee ja päädytään väkivaltaiseen yhteydenottoon.
Suurempi syy on tyyli, armottoman viileä ja tyylikäs, täynnä mustaa huumoria ja kyynistä pisteliäisyyttä: Manchette kuljettaa tarinaa pääosin toiminnalla, tunnustettu vaikuttaja on Dashiell Hammettin behavioristinen kerronta, joskin vähän tästä tulee mieleen myös Quentin Tarantino...henkilöihin tutustutaan jonkin verran, juurikin toiminnan kautta, Hammettin tapaan ei psykologista kuvailua juuri harrasteta, kenenkään pään sisälle ei kurkistella, ja kuten alusta saattoi arvata, ei kannata ihan kauheasti kiintyä kehenkään henkilöön.

Manchetten pisteliäs huumori on tavannut olla usein varsin vasemmistolaisesti värittynyttä, mutta tässä ilmeisesti ainoassa varsinaisessa poliittisessa trillerissään poliittisuus on monisyisempää ja toisaalta myös varsin epätyypillisesti käsiteltyä, ja hätkähdyttävän kyynistä. Nadan anarkistit vaativat kidnappaamastaan konsulista lunnasrahoja sekä myös että manifestinsa julkaistaan medioissa, mutta sen manifestin sisällöstä tai muutenkaan filosofiasta tai poliittisista periaatteista ei sen kummemmin kerrota yleistä "mort aux vaches"-tasoa syvemmin, niinpä Nada näyttäytyy nimensä mukaisesti lukijalle varsin nihilistisenä porukkana ilman sen kummempia ylevöittäviä ideologioita. Ja toisaalta poliisi varsin häikäilemättömällä toiminnallaan ei näyttäydy yhtään sen paremmalta, merkittävin ero näiden kahden välillä on että poliisi on paremmin järjestäytynyt ja tehokkaampi (se tulee kyllä hyvin ilmi, että kun poliisi oli saanut Nadan piilopaikan selville ja aloitti operaation, missään vaiheessa tavoitteena ei ollut rikollisten vangitseminen). 
Ja kaikenlaiset muut ryhmät, oikealta vasemmalle, antavat kiivaasti lausuntoja joko itseään puolustellen tai poliittisia irtopisteitä keräten...
Se kuinka vähän kirjan sisällä lopulta puhutaankaan politiikasta ja sen näköalattomuus on itsessään mitä voimakkain poliittinen kannanotto: kun lähdet systemaattisen väkivallan tielle, ei sillä ole enää mitään väliä miksi niin teet.
 
Cash posa les tartines sur un plateau de tôle gaiement décoré, ajouta un bol, y versa le lait, le café.
- Combien de sucres?
- Deux. Qu'est-ce qu'ils disent encore?
- Quelques prises de position à la con, dit Cash en sucrant le café au lait, puis elle prit le plateau et la radio et regagna la salle commune, Epaulard sur ses talons. Le P.C. condamne le provocation, bien entendu. Le P.S.U. estime que le front révolutionnaire est mis en danger par cet acte irresponsable. La Ligue appelle à la violence de masse de préférence aux coups de main aventuristes. L'agence Libération a diffusé un communiqué d'une soi-disant Nouvelle Armée Rouge qui dénonce les nihilistes petits-bourgeois - c'est nous - objectivement complices du pouvoir et lance le mot d'ordre "A bas les Petits Neumann".
- Neumann? Alfred? demanda Epaulard avec effarement.
- heintz neumann, précisa Cash en posant le plateau et la radio sur la table. C'est un type qui a eu quelque chose à voir avec la commune de Canton en décembre 1927.
 
Ja tietysti tämä kirja kuvastaa hyvin voimakkaasti julkaisuaikaansa, 70-luvun alkua (kirja ilmestyi 1972). Vuoteen 1968 oli otettu jo jonkin verran etäisyyttä, mutta erityisesti Algerian sodasta ja siihen liittvistä viranomaistoimista varmasti riitti yhä sulateltavaa ja katkeruutta...mutta vasemmistossa oli esillä runsaasti ajatuksia väkivaltaisen toiminnan oikeutuksista, ja mm. Punainen armeijakunta ja Punaiset prikaatit olivat aloittaneet toimintansa. 
Erityisen osuva verrokki Nadalle tuntui olevan Symbioottinen vapautusarmeija, mutta yllätyinkin huomatessani sen toimineen lähinnä tämän kirjan julkaisun jälkeen, ja toukokuun 1974 tulitaistelu Los Angelesissa kuulostaa kyllä wikikuvauksen perusteella siltä kuin se olisi tästä kirjasta, todellisuus kopioi fiktiota. Ja niin se taisi tehdä aika monessa muussakin paikassa, ja tietysti vaikka viittaukset ovatkin 70-luvun Ranskaan ja vasemmistoväkivaltaan, niin juuri kyyninen suhtautuminen poliittisiin vaikuttimiin ja toimintakeskeisyys tekee tästä yleispätevämmän muissakin ajoissa ja konteksteissa.

Olen aiemmin lukenut kolme Manchettea, Fatale, Le petit bleu de la côte ouest ja Ô dingos ô châteaux!
ja itse asiassa noista kolmesta myös sarjakuvaversiot (kaikki varsin laadukkaita sovituksia, kahdessa tekijänä Jacques Tardi ja yhdessä Max Cabanes). Kaikki erinomaisia tietysti, ja niin on myös tämä (ja tästäkin on sarjakuvaversio, taas Max Cabanesin, se pitänee seuraavaksi lukea). Mutta hämmästelen ettei mitään näitä ole suomennettu (englanniksi toki ovat tarjolla).
 
Helmet-haasteessa tämä on tyrkyllä ensimmäisenä kirjana kohtaan 47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (toiseksi kirjaksi on alustavasti parikin ehdokasta, täydennän sitten kun olen lukenut).

4 kommenttia:

  1. Mietin, että mistä Manchetten nimi on niin tutun oloinen, mutta olen lukenut juuri noita Tardin sarjakuvasovituksia (englanniksi). Esim. West Coast Blues oli todella hieno! Alkuperäiskirjoja en ole lukenut, mutta niitä tuntematta Tardi on kyllä saanut vetävät sarjakuvaversiot aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Tardi on tehnyt neljä albumia, kolme romaaneista ja yhden Manchette käsikirjoitti suoraan Tardille, ja Cabanes vissiin kaksi tai kolme albumillista, eikä hänkään tekijänä mikään mitätön ole...

      Ja ovat lukemani olleet varsin uskollisia sovituksia, Manchetten toimintavetoinen kerronta kääntyy sinänsä hyvin sarjakuvaan ja varmaan myös elokuvaan, vaikka toki elegantin viileä fraseeraus onkin yhä hyvä syy lukea myös kirjoina :)

      Ja huomasin nyt myös että Manchette on kääntänyt ranskaksi Alan Mooren Watchmen-sarjakuvan, mikä kuulostaa taas sen verran potentiaalisesti kovalta kombolta että pitäisi ehkä lukea...

      Poista
  2. "Nada" tarkoittaa espanjaksi "ei mitään", tuntuisi sopivan ryhmän ideologiaan tai nimenomaan siihen että sitä ei ole (ja Ranskassa ehkä osataan jonkin verran espanjaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja ryhmän yksi keskushenkilö on katalaani, nimeä ja sen merkitystä ei sen kummemmin kirjassa pureta auki mutta varmaankin Manchette ihan tietoisesti tekee viittauksen nihilismiin :)

      Poista