22.6.2020
Jyrki Vainonen - Yön ja päivän tarinoita
Tämä Jyrki Vainosen uusi (tai siis viimevuotinen) novellikokoelma vaikutti parin lukemani arvion perusteella kiinnostavalta ja se sattui sopivasti löytymään, kun viimeksi Suomessa kävin.
Kaksitoista novellia, joista jotkut liittyvät toisiinsa (yhden novellin henkilöihin, tapahtumiin tms. saatetaan viitata toisessakin), spefin tietämillä ja kauhukirjallisuuden piirissä, usein arkisessa todellisuudessa joka on jollain tavalla mennyt vinoon, henkilöt ovat epämääräisessä, epävarmassa tilassa, edessä on yö mutta astuako sen puolelle...
Kasvava tietoisuus kuolevaisuudesta sävyttää kirjaa, monissa novelleissa päähenkilö on jo kovasti vanheneva, ja elämän rajallisuus ja sivuutettu tai haudattu menneisyys nousevat esiin (joskus kirjaimellisesti). Toisissa ollaan kohdattu vakava sairaus, tai ehkä elämänsyrjään ei päästä kunnolla lainkaan kiinni epävarmojen pätkätöiden muuttuessa surrealistisella tavalla entistä epävarmemmiksi. Varmantuntuista vaellusta kohti valoa (ihan kirjaimellisesti) löytyy sitäkin yhdestä novellista, mutta harvalle tämä onnistuu.
Vaan odotukseni taisivat olla liian korkeilla innostuneiden bloggausten ja arvostelujen perusteella, hyvin kirjoitettua toki tämä on mutta koko ajan oli mielessä, että luen nyt Maarit Verrosen ylijääneitä novelleja, muista kokoelmistaan raakattuja (ja jälkeenpäin huomasin että olin tehnyt saman vertailun aiemminkin Vainosen Luutarhasta). Novellien yhdistely viittauksin toisiinsa on myös kiva idea, mutta kun olen lukenut Yoko Ogawan Revengen, joka oikeasti käyttää tuota viittailua nerokkaasti, niin vertailu käy taas Vainosen tappioksi...
Damning with a faint praise: tämä oli ihan hyvä, mutten löytänyt mitään sellaista, joka saisi harkitsemaan sanan "ihan" poistamista.
Kirja muualla: Kiiltomato, Omppu, Riitta, Henna, Tomi...
Helmet-haasteesta tällä saa kuitenkin kohdan 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: "Enää vähään aikaan Milenka ei töihin tullessaan ollut tiennyt, missä hänen työhuoneensa sinä päivänä sijaitsisi."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mikä tuossa ensimmäisessä lauseessa sinua viehättää? Minusta se kuulosti ekalukaisulta turhan monimutkaiselta. Olisi kiintoisaa tietää?
VastaaPoistaEi se ihan suora lause ole, mutta tarpeeksi selkeä minusta, ja esittelee heti alussa novellin probleeman, silti sopivasti hämäten...
PoistaJuu, kyllähä tuo aika viitteellinen on, kun tuota nyt tutkailee.
PoistaTämä genre ei ole minun juttuni, mutta viihdyin kyllä. Sama lause näköjään minullakin sitaattina.
VastaaPoistaMinä taas suhtaudun hyvinkin myönteisesti tämäntyyliseen, arkirealismin vinksahtamiseen...mutta se tarkoittaa sitten että olen myös sitä lukenut varsin paljon ja väistämättä vertailen.
Poista