Tästä kirjailijan esikoisteoksesta näin mainintoja somessa, ja vaikutti sen verran kiinnostavalta että piti hakea luettavaksi. Kuten päähenkilönsäkin, Marte itse on seurakuntapappina Espoossa, joten varsin paljon kirjassa varmastikin ammennetaan kokemuksesta, mutta toivottavasti paljon on myös fiktiota.
Johannes on keski-ikäinen pastori Espoon tuomiokirkossa, mutta pahanlaatuinen työuupumus painaa päälle, ex-vaimo on lähtenyt maailmalle ja suhteet aikuisiin lapsiinkin ovat käyneet etäisiksi. Työtoveri, suntio Siiri, voisi kiinnostaa muutenkin kuin työtoverina, vaikka tämä onkin naimisissa...ja sitten alkaakin tapahtua kaikenlaista, mutta mikä onkaan totta ja mikä unta, haave- tai painajais-, ja miten niihin suhtautua oli kyse mistä tahansa.
Varsin omalaatuinen teos tämä on: varsin realistisen tuntuiseen kuvaukseen papin työstä, psykologiasta ja uhkaavasta loppuunpalamisesta, limittyy aimo annos vanhasta kansanperinteestä ja kristillisistä henkivoimista ammentavaa yliluonnollista kauhua hieman Blattyn Manaajan hengessä, ja tästä sitten siirrytään sulavasti uskon, toivon ja rakkauden, pelastuksen ja pyhien yhteyden teemoihin, pääsiäisen mysteeriin.
Hieman kirjassa kuuluu tilityksen ja esitelmöinnin tuntua. Espoon vanha kirkko miljöönä on hyvin esillä ja puheena, ja toisaalta huvitti pienimuotoinen piikittely seurakuntaelämästä, jossa kannetaan kovasti huolta trendikkäiden yhteiskunnallisten aiheiden edustavuudesta kun taas sellaiset pikkujutut kuin rukous tai jumalanpalvelukset voikin jättää sivuun...mutta samalla kokemuksellisuus ja konkretia tulee kyllä esiin. Vastaavasti myös toden ja harhan horjunta, kauhuelementit jotka sekä ammensivat psykologisesta taustasta että löivät rapsakasti yli, olivat onnistuneesti toteutetut. Ja tältä pohjalta päästiinkin sitten tarkastelemaan näkyvän ja näkymättämän, konkretian ja mysteerin rajaa kuten kuuluukin (mutta tällöin kirjassa pariinkin kertaan esitetty ajatus uskon ja leikin suhteesta tuntuu oudolta: tavoitan ajatuksen mutta noin ilmaistuna se tuntuu laistamiselta).
Esikoiskirjailija revittelee moneen suuntaan: kokonaisuus ei aina ole ihan tasapainossa mutta kiinnostavista aineksista tulee mielenkiintoinen sekoitus.
