Kirjaston vaihtohyllystä huomasin tämän hieman kärsineen teoksen, mutta kun olen aiemmin lukemistani Selma Lagerlöfin kirjoista pitänyt, niin otetaan lisääkin lukuun.
Taas ollaan historiallisen romaanin parissa, tosin tällä kertaa reippaasti kaukaisemmassa ajassa, 1500-luvun Marstrandissa (eli Norjan puolella silloista rajaa). Ja lajityyppi lupailee alussa jonkinlaista proto- nordic noiria, alussa vieraillaan pappilassa, jossa iltaa viettää rikas herra Aarne, mutta ilmassa on uhkaavia enteitä. Ja vielä samana yönä talo yritetään polttaa, tarkoituksena peittää raaka ryöstömurha: Aarne herran raha-arkku on viety, ja koko talon väki raa'asti tapettu. Tai melkein: piilosta löytyy nuori neito Elsa, perheen kaukainen sukulainen joka on ollut talon tytären seuralaisena.
Elsa päätyy kalakauppiaan huostaan, ja suruaan värittää halu saada kiinni perheen surmaajat, ja saada nämä vastuuseen. Tämä huvittaa suuresti Marstrandiin saapuneita varakkaita skotlantilaisia sotilaita, jotka Ruotsissa sotimisen jälkeen etsivät laivaa matkustaakseen takaisin kotimaahansa. Mutta kummasti meri on mennyt umpijäähän, eikä mikään laiva pääse liikkeelle, aivan kuin jotkut suuremmat voimat olisivat estämässä pakomatkalla...
Ihan ei siis dekkarina pysytä, kun mukaan tulee myös kummituksia ja muita yliluonnollisia aineksia. Ja lukija toki arvaa, mistä niitä Aarne herran rahoja kannattaisi lähteä etsimään, mutta eipä se menoa haittaa. Ja kyllä Elsakin sen pian hoksaa, mutta on siihen mennessä jo ehtinyt rakastua mieheen (ja mies Elsaan), mistä seuraa sitten vielä lisää kuohuntaa ja jännitettä...
Lagerlöf on tehnyt tästä varsin kiehtovan kauhusävytteisen dramaattisen jännärin: ei ehkä mitenkään erityisen syvällinen, mutta lajityypissään toimiva ja viihdyttävä teos.
Suomentajaksi tähän kirjaan oli merkitty pelkkä "J.", hieman oudosti kun tässä WSOYn valioromaani-sarjan muissa kirjoissa oli kuitenkin ihan nimekkäitä kääntäjiä, Hollo, Aho, Talvio, Koskenniemi...
Wiki paljastaa kääntäjäksi Jalmari Jäntin: kieli ei tosiaankaan ole kovin modernia eikä nykyistä standardisuomea (tai edes sellaista mitä Aho kirjoittaisi) mutta ehkä se on myös alkuteoksen ominaisuus, historialliseen tyyliin sopiikin arkaainen ilmaisuasu.
Helmet-haasteessa laitan vaikkapa kohtaan 37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä: Ruotsissa voisikin käydä taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti