Minulla on nyt vähän huono tuuri Lauri Pohjanpään kanssa. Aikoinaan luetussa Meren kaupungissa oli ansioita, ja Suomen Runotar -antologian valinnat ovat toimivia (tunnetuimpana "kaksi vanhaa, vanhaa varista...") mutta edellinen lukemani Ristiritari ei uponnut yhtään, eikä tämä Sielukellotkaan sen enempää ilahduttanut.
Kiinnostava piirre näissä lukemissani kirjoissa on, että ne ovat vahvasti temaattisia, kukin kokoelma on yhtenäinen (ja sellaisilta vaikuttavat myös jotkut joita en ole lukenut) mutta teemoja ei ole toistettu. Tällä kertaa teemana on uskonnollinen, kristillinen runous: rukouksia, mietiskelyjä, faabeleita (ja kun 20-luvulla ollaan niin pysytään vielä selvän mitallisena).
Teema tietysti kiinnosti ja sen perusteella tämän myös luettavaksi otin, mutta kun olen lukenut hyvääkin kristillistä runoutta, niin tästä sitä löytyi kovin niukasti, ennemmin Pohjanpää laittaa tässä klisettä kliseen perään ja ajatusten ja tuntemusten ilmaisuissa ollaan kovin, no, itsestäänselviä. Jotkut osat ehkä menisivät helppouteen ja turvallisuuteen nojaavana käyttörunoutena, joku ehkä virtenäkin, mutta lukijana halusin kyllä jotain enemmän...
Tätä alleviivaa muutama mukaan otettu käännösruno, joista katkelma Franciscus Assisilaisen Aurinkolaulusta on heittämällä kirjan säväyttävin teksti. Ja kiinnostavasti Pohjanpään omistakin runoista yksi kiinnostavammista käsitteli pyhää Franciscusta, joskin mietin oliko se runomuotoon sovitettu osa Franciscuksen legendoista ennemmin kuin Pohjanpään oma narratiivi...
Tulipa luettua, ja Helmet-haasteessa tämä olkoon 25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (ollaan niin joulussa kuin pääsiäisessä...)
Kiitosvirsi
Yön, päivän tulla annat,
suot myrskyt, tyvenet,
sa Herra, kaadat, kannat,
suot riemut, kyynelet,
suot tuskan vailla pohjaa,
suot armon auringon, -
kaikk', kaikki tahtos ohjaa,
sun kiitos olkohon.
Sun, Herra, rakkauttasi
sun tekos julistaa
ja valtasuuruuttasi
sun ihmees ilmoittaa.
Kuin syleilyssään kantaa
maat, meret äärettyys,
niin vailla rajaa, rantaa
on armos iäisyys.
Niin päivän iki-hyvyys
kuin loiste tähtivyön,
niin korkeus kuin syvyys
ja harput myrsky-yön,
ne kiittää sadoin kielin
sun nimes kunniaa,
myös meidän hartain mielin
suo sitä kirkastaa.
Tuo tekstinäyte tosiaan toimisi virtenä. Siinä on jotain suvivirsimäistä, mutta myös jylhää, kuten "niin korkeus kuin syvyys
VastaaPoistaja harput myrsky-yön" tuo mieleen sanavaihdon erään teologian opiskelijan kanssa, kun pohdittiin metallimusiikkia ja kristillisyyttä. Hän toi ajatuksiin ukkosmyrskyn kuinka se säväyttää ja on kunnioittavaa. Ei sillä, että itse kannattaisin metallimusiikkia tai näkisin sitä kristillisenä, mutta ajatus keikautti hieman ajatuksiani. Tuo mainitsemani säe Pohjanmaalta on upea ja voin sen kuitenkin allekirjoittaa.
Jep, kun kirjoitin tuota bloggaukseen niin samalla improvisoin siihen jotain vähän suvivirsimäistä säveltä, hyvin voisi laulaa...ja tuo "harput myrsky-yön" on kyllä kiva säe, mutta muuten liiallinen tuttuus kävi jo häiritseväksi, olen nähnyt nämä sanat jo useina variaatioina...
PoistaPohjanpää toimi 1920-1930-luvuilla virsikirjakomitean jäsenenä. Todellakin esimerkkinä esittelemäsi runo on rakenteeltaan säännöllisen virsimäinen. Silloin kun runoilija on taitavasti laatinut runon vaikkapa virtenä veisattavaksi, saattaa lukija lukaista sen hieman turhankin liukkaasti ja runo vaikuttaa vain sanahelinältä. Toisaalta ovat virsirunot tarkoitettujakin toimimaan laulun sanoituksena, joten eivät kai ne sellaisenaan välttämättä ihan kaikkea tahdollaan ohjaa.
VastaaPoistaPohjanpään kokoelmista saattaisivat olla antoisampia sellaiset kuin Metsän satuja (1924) ja Väsyneet kädet (1930). Minulla on hänen tyttärensä Helena Anhavan toimittama Pohjanpään runojen valikoima Kaipuu ylitse ajan - Valitut runot 1910 - 1954. Siinä on aika monta sivua sitä kaipuuta.
Totta kyllä, että laulutekstit ja runot eivät mitenkään automaattisesti siirry laadukkaasti toisikseen. Luettuna runoissa haluan kuitenkin jotain, no, pysäyttävyyttä, pohdituttavaa tai oivaltavaa, kun taas teksti joka paperilla voi olla hyvinkin pliisua sanahelinää voi silti olla miellyttävä laulaa ja kuulostaa vakuuttavalta (ja varsinkin virsien pitää toimia tarvittaessa ilman säestystä ja yhdessä laulettuna).
PoistaTuo Metsän satuja lienee otollisin tutustuttava, Suomen runottaren valikoimassa se on myös runsaimmin edustettuna...ja tässä tapauksessa mietityttää miten mahtaa Valitut runot toimia, koska näissä kokoelmissa on kussakin tosiaan ollut oma luonteensa ja teemansa (ja ilmeisesti niin on myös ainakin tuossa Metsän saduissa), jota ei sitten valikoimassa voi olla...
Kyseinen valikoima on järjestetty pääosin kokoelmittain, vain joitain yksittäisiä runoja on siirrelty.
Poista