2.7.2023

Hilaire Belloc - Mr Petre

 

Hilaire Belloc Mr Petre romaani englanti

Olen Hilaire Bellocin nimen kuullut ajoittain mainitun GK Chestertonin, George Bernard Shaw'n ja muiden 20-30-luvun brittikirjailijoiden yhteydessä, mutta ilman kovin selvää käsitystä tuotannosta (kun ei sitä ole kai suomennettu yhtään). Mutta tämä kirja sattui osumaan käsiin, joten tutustutaan.

Kas, eräänlaista scifiä: romaani on ilmestynyt alunperin 1925 mutta sijoittuu vuoteen 1953. Mutta genrekonventioita ei harrasteta, kirjan on sijoitettu tulevaisuuteen ilmeisesti vain mahdollistaakseen kirjan nimihenkilön (toisen heistä) olemassaolon ja pari muuta juonenkäännettä, muuten kirjan 50-luku muistuttaa aika paljon 20-lukua. 

Päähenkilömme on britti, palaamassa pitkältä ulkomaanoleskelulta Amerikasta takaisin kotimaahan, mutta saavuttuaan satamaan hän äkillisesti menettää täysin muistinsa, nimensä ja menneisyytensä mukaanlukien. Koska mies on hyvin pukeutunut amerikkalaiseen tyyliin, niin taksikuski ehdottaa Lontoossa laadukasta hotellia, ja päähenkilö antaa mennä, ja äkisti mieleen tulee välähdys nimestä, että hän on herra Petre, ja hotellissa nimi täydentyy muotoon John K. Petre. Vaan kun John K. Petre sattuu olemaan amerikkalainen multimiljardööri, yksi ajan vaikutusvaltaisimmista miehistä, joka kuitenkin varjelee yksityisyyttään ankaran mustasukkaisesti...päähenkilön uusi identiteetti tulee uskotuksi, mutta samalla johtaa aikamoiseen pyöritykseen, kun tieto moisen henkilön saapumisesta Lontooseen alkaa levitä huhuna, ilman että kukaan olisi koskaan aiemmin tavannut herra Petreä.

Bellocin ote on satiirinen, ja erityisenä kohteena on sijoitusmarkkinat ja taloustiede: herra Petren ei-kovin-asiantuntevat lausahdukset mullistavat markkinoita, kaikki tapahtumat selitetään osoittavan herra Petren suunnatonta oveluutta, ja kieltämättä tämä täysin vahingossa onnistuu luomaan miljoonasijoitukset tyhjästä: sijoittaminen oli epäilemättä tullut kovasti huomion kohteeksi 1920-luvulla (ja suuri romahdus odottaisi muutaman vuoden päässä) mutta, no, tämä satiirin kohde on kyllä pysynyt ajankohtaisena. Sekalaisia piikkejä sinkoilee muuallekin, oikeuslaitoksesta psykiatriaan, ja toisaalta kirja on hyvin selvästi omasta ajastaan ja paikastaan ja toisaalta muutkin piikittelyn kohteet tuntuvat pysyneen kurantteina...

Ajoittain varsin tekniseksi yltyvistä tapahtumakuvauksista huolimatta tämä on varsin reippaasti etenevä ja sujuva kirja: lukiessa tuli mieleen mahdollisia koukkuja joihin tarina voisi suunnata (kuten että todellisuudessa sitä oikeaa John K. Petreä ei edes olisi olemassa) mutta näihin ei kuitenkaan menty, tarina pysyi lopulta aika yksinkertaisena komediana, joka ei sen kummemmin maailmoja mullista, mutta tulipahan luettua.

Helmet-lukuhaasteessa tämä voisi mennä kohtaan 37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole (ehkä joidenkin muidenkin osalta, mutta erityisesti vaikea uskoa että se todellinen John K. Petre pystyisi noin hyvin suojelemaan yksityisyyttään nykyaikana), ja Sadan vuoden lukuhaasteessa tällä otetaan 1920-luku, joten varsinainen haaste tulee täyteen: napsin vielä bonuskierrokset lähiaikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti