Jim Thompson - The Killer Inside Me (Tappaja sisälläni)

Tämäkin kirja tuli suositelluksi kun joku aika sitten tähyilin amerikkalaisen klassisen hardboiled-dekkarin edustajia niiden ilmeisimpien Hammettin ja Chandlerin ohella: Jim Thompson ei ilmeisesti omana aikanaan ollut suosituimpia tai tunnetuimpia tekijöitä, mutta nimekkäitä faneja ja jälkimainetta on kuitenkin riittänyt. 

Ja tämä on ilmeisesti se tunnetuin kirjansa. Kirjan minäkertoja on teksasilaisen pikkukaupungin apulaisseriffi Lou Ford, mukava ja kohtelias, ja kaikkien kaupunkilaisten pitämä, vaikka moni arveleekin ettei tämä ole ihan penaalin terävin kynä...ja harva muistaa sitä yhtä juttua lapsuudesta, ja sehän oli Loun kasvattiveli joka siitä meni vankilaan. Ja sitten on nykyhetki, ja sairaus nousee taas esiin, mutta aika paljon on mukana myös kylmää harkintaa, kun Lou tappaa kaksi henkilöä, melkein onnistuen saamaan sen näyttämään kuin nämä olisivat tappaneet toisensa...melkein, josta syystä pitää tehdä vielä kolmaskin murha...ja sekään ei riitä.

Näkökulma on siis varsin omalaatuinen, eipä tätä murhaajan näkökulmaa oltu jännäreissä juuri nähty tämän ilmestyessä vuonna 1952, ei ainakaan näin suorasukaisesti esitettynä. Kun ihan valittu näkökulma on ollut verraten radikaali, niin ei ole tarvinnut sen kummemmin harrastaa mitään itsetarkoituksellisen rankkaa kidutusmässäilyä mitä jotkut modernimmat kirjoittajat ehkä joutuisivat liittämään mukaan: Fordin kyydissä on vain kylmäävää, väkivalta on suoraa mutta samalla ainakin suurin osa teoista on ihan tarkoitushakuisia, niitä vain ei liika empatia tai ihmisystävällisyys hidasta.

Omalla tavallaan tapahtumasarja muistuttaa perinteistä arvoitusdekkaria: alussa on murha, joka näyttää erilaiselta kuin mitä todellisuudessa on, ja kun alkaa paljastua epäilyttäviä yksityiskohtia, niitä peittelemään tapahtuu uusi murha. Ja vielä uusi, siihen saakka kunnes Poirot tai joku avaa koko tapahtumasarjan rakenteen...paitsi että tässä ei ole Poirotia, ja lukijat ovat alusta asti seuraamassa mitä oikeasti tapahtuu ja miksi (ja kun jotkut muutkin amerikkalaiset jännärikirjailijat ovat irvailleet perinteisen brittiläisen arvoitusdekkarin herttaisuuden takana piilevästä tunnekylmyydestä, niin onkohan tuo asetelmien kääntäminen harkittua parodisuutta).

Ja vaikka Lou Fordia ei varsinaisesti symppaakaan, niin on tämä kyllä kieltämättä kiinnostava protagonisti, ja suurella kiinnostuksella kyllä luin miten tässä käy (ja mitä nyt netistä luen, niin kiinnostavaa kerrontaa löytynee muissakin kirjoissa, mukavia ja positiivisia henkilöhahmoja sen sijaan ei): teoissaan on toki omaa logiikkaa ja rationaalisuutta, ja Ford kykenee myös itsereflektioon, ainakin joskus, mutta samalla Thompson ei edes pyri mihinkään ambivalenttiin antisankariin. Mutta voisipa Thompsoniakin lisää lukea, sen verran kiinnostava sukellus vääntyneeseen psyykeen tämä oli.

Pari bloggausta löytyi, Orfeuksen kääntöpiiri ja Dekkariluola. 

Helmet-lukuhaasteessa laitan kohtaan 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika, ja Sadan vuoden lukuhaasteessa saadaan 1950-luku (kohta on haaste bonuskierroksia lukuunottamatta täynnä).

Ja pääsen myös osallistumaan dekkariviikoille kirjablogeissa, katsotaan jos toinenkin vielä tulisi...