23.1.2023

Jaro Karkinen - Kaitse minun lampaitani (Paaviuden historia II)


 
Paavihistoriikkisarjan ensimmäisen osan, Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni, luin reilu vuosi sitten, ja esitän tässä saman disclaimerin: kustantaja on sen verran tuttu, että jos väittäisin, että tämä on vuoden paras kirja, niin siihen kannattaisi suhtautua varauksella. Siispä en niin tee, mutta mielihyvin kuitenkin esittelen teoksen, jolle toivon enemmänkin lukijoita.
Arvostelukappale on saatu kustantajalta.
 
Näiden osien julkaisuväli on tosiaan ollut vuosi, ja jos kirjoitus- ja julkaisutahti pysyy samana, kirja vuodessa, ei voi kuin nostaa hattua: sopiva lukutahtikin näille taitaa olla lukea uusi osa noin vuoden välein, koska jos tätä pitäisi yhdellä sanalla kuvata, niin se olisi runsas. Koko sarjan valmistuttua (varmaan hoituisi ehkä kuudessa osassa? Riippuen kuinka pieteetillä ja laajasti jatkot käsitellään) hallussa olisi jo sellainen tietopaketti että sen lukeminen kertarysäyksellä olisi jo kova saavutus.
 
Ja samalla paitsi hakuteoksena, tämä kirja kyllä palkitsee kronologisesti johdonmukaisen lukutavan. Paitsi varsinainen aihe, kukin paavi vuorollaan, mukana on myös aimo annos kaikkea muuta historiaa, johon Rooman piispa jotenkin liittyy (esim. suuri osa läntisen maailman kulttuurihistoriaa), eli vaikka teosta käyttäisi ihan vaan hakuteoksenakin, on laajempien kehityskulkujen johdonmukainen seuraaminen antoisaa (en ollut oikein tullutkaan ajatelleeksi, että profeetta Muhammed oli paavi Gregorius Suuren aikalainen (vaikka laajempi vaikutuksensa näkyi vasta seuraajien aikaan)).

Ensimmäinen osa sarjasta oli kattanut paavit Pietarista Gregorius Suureen, ajanlaskun alusta myöhäisantiikkiin/varhaiskeskiajalle 600-luvun alkuun. Tässä toisessa osassa jatketaan 600-luvun alusta 800-luvun puoliväliin, paavi Sabianuksesta Nikolaus Suureen. Aikakausi, josta, myönnän, en etukäteen tiennyt juuri mitään, ja se mitä tiesin sijoittui maantieteellisesti ihan muualle kuin Roomaan.

Viime aikoina on alkanut ilmestyä hieman paremmin, ja jopa suomeksi, myöhäisantiikkia käsittelevää historiatutkimusta mutta onhan se ollut ja on ehkä yhä aikamoinen historian katvealue, eikä tämä varhaiskeskiaikakaan sen paremmin pärjää. Ja pari aiemmin suomeksi ilmestynyttä, suhteellisesti pienimuotoisempaa paavihistoriikkia, ovat sivuuttaneet tämän kauden hyvinkin lyhyesti, toinen käytännössä kokonaan ja toinen uhraten ajalle pari sivua...joten tällainen kuudensadan sivun mittainen paketti epäilemättä paikkaa aukkoa.

Poliittisessa ja kulttuurisessa maantieteessä tämä oli myllerryksen aikaa: kirjan alussa antiikin perintömaat ovat vielä tunnistettavasti jakautuneita Välimeren ympärille, vaikka sen rannikoilta löytyykin nyt myös germaanisia heimoja, ja Bysantin ja Persian jatkuva ja molempia osapuolia uuvuttava sota on siirtänyt valtasuhteita edestakaisin. Mutta kun tämä sota on saatettu loppuun, rauhaan ja voimien keräämiseen ei olekaan enää aikaa, kun etelästä tulevat arabit jyräävätkin ison osan Lähi-Itää, Pohjois-Afrikan ja Pyreneiden niemimaan (islamin nousua käsittelevä luku on tiivis, ja kiinnostava juurikin siinä mikä on sen yhteys Bysantin ja Persian historiallisiin vaiheisiin, se ei vain tapahdu tyhjiössä).
 
Mutta samalla kun Pohjois-Afrikka liukuu toisen kulttuuripiirin puolelle, ovat pohjoiset germaaniheimot jo paremmin paikoilleen asettuneita, muodostaen kuningaskuntia, ja pian myös keisarikunnan, ja näin poliittinen, kulttuurinen ja uskonnollinen kartta muuttuu taas, kirkonkin suunta on pohjoiseen: kirjan loppupuolella nykyisen käsityksen mukainen Eurooppa alkaa jo ottaa muotoaan, muutamien nykyisten manner-eurooppalaisten kansallisvaltioiden idut ovat jo kehitteillä Kaarle Suuren valtakunnan tultua jaettua tämän pojille, ja (tuleva pyhä) Ansgar on jo suunnannut Skandinaviaan (josta tulevat viikingit tosin jo aiheuttavat murhetta lähimerillä).
 
Siinä missä toisiaan seuraavat paavit muodostavat kronologisen punaisen langan, ympäröivässä historiassa on tarpeen mukaan joustettu saman kronologian seuraamisesta: esim. hieman ehdin jo ihmetellä, että ovatko merovingit tyystin sivuutettu kirjassa, mutta näiden vaiheet olikin koottu omaksi luvukseen alkusoitoksi Pipinin ja Kaarle Suuren valtakausille frankkien hallitsijana...
 
Edellisessä osassa oli mukana monta paavia, joiden vaiheista ei ollut jäänyt lähes mitään tietoa, joitain joista tiedettiin suunnilleen vain nimi (eikâ snekään kirjoitusasu ollut aina varma), ja varsinaisten aikalaistietojen ohella myös myöhempiin aikoihin kerrostunut traditio näytteli suurta osaa. Tämän kirjan ajalla aikalaisdokumentteja alkaa löytyä hieman luotettavammin (joskin joukkoon toki mahtuu myös joitain niin lyhytikäisiä paaveja, etteivät ehtineet paljoa tehdä), joten myöhemmin kehittyneet traditiot, ja paavien ja aikakauden muiden tapahtumien myöhemmät tulkinnat ja merkitykset, ovat yhä mukana (miksi paavi Honorius nousi aktiivisen debatin aiheeksi 1200 vuotta kautensa jälkeen? Kirjasta tämä selviää).
 
Erityisesti kuvituksessa tuodaan esiin historialliset kerrostumat: kuten edellisessäkin kirjassa, kuvitus on runsasta ja laadukasta, ja mukana on niin aikalaisteoksia, esineitä ja taidetta (esim. kirkkojen mosaiikkeja tältä ajalta on jo säästynyt ihan lukuisia), kuin myös myöhempiä taiteellisia tulkintoja aikakauden henkilöistä ja tapahtumista. 

Kirjoittaja Karkisella on kaunokirjallista kokemusta ennen näitä historiakirjoja, ja tämä näkyy miellyttävästi luettavana, narratiivisena tyylinä. Lukiessa keskityin leipätekstiin ja lähinnä silmäilin läpi runsaat alaviitteet ja kuvatekstit (joissa vilisi sitten viitteitä käytettyisiin lähteisiin, mahdollisia tulkintoja, yms. historian tutkijoita kiinnostavaa) samoin kuin lopun kirjallisuusluettelot: mutta nämäkin tosiaan ovat tarjolla heille, jotka lisää jostain aiheesta haluavat saada.
Kielenhuoltokin toimii, ei ihan yhtä erehtymättömänä kuin paavit ex cathedra mutta melkein, kieliasu on huoliteltua.

Mutta onhan tämä teos tosiaan runsas, aiheen käsittely hyvinkin maksimalistista ja toisaalta ei mitenkään helpointa saada kokoon siistiä kompaktia tarinaa. 
Alkupuolella kirjasta suurta osaa näyttelee monoteletistinen kiista, teologinen kädenvääntö onko Kristuksella yksi vai kaksi tahtoa, joka, myönnetään, näyttää nykynäkökulmasta varsin obskuurilta, mutta omalla tavallaan on myös varsin kiehtovaa, kuinka omana aikanaan se tosiaan oli koko valtakunnan keskeinen puheenaihe (ja kuinka se liittyy myös poliittisiin kädenvääntöihin, Bysantin sisäpolitiikkaan jne). 
Ja jälkimmäisellä puoliskolla suureen osaan nousevat frankkihallitsijoiden keskinäiset valtakamppailut, erityisesti Kaarle Suuren jälkeläisten varsin monimutkaiset vaiheet. Mutta tämä nyt ilmeisesti vain on tämän aiheen ongelma, Karkinen mainitsee renessanssiajan historioitsijan, joka jo tuskitteli, että paavien historiasta puhuessa pitää puhua niin paljon myös frankkikuninkaista, koska näiden vaiheet olivat aikakaudella niin tiukasti toisiinsa kietoutuneita...

Tässäkin teoksessa on sulattamista (ja ansaitsee myös myöhempää lueskelua) mutta kiinnostuneena odottelen kyllä jo seuraavia osia. Mietityttää miten joitain tulevia aikakausia on käsitelty, Karkinen ei kirjoita skandaalikäryisesti muttei myöskään mitään siloiteltuja hagiografioita, seuraavassa osassa eletään varsin väkivaltaisia aikoja ja Pietarin istuimelle nousi vieläkin epäilyttävämpiä tapauksia kuin mitä näissä on jo nähty, myöhemmistä renessanssipaaveista puhumattakaan (tai miten mahdetaan vaikkapa 1800-1900-lukujen vaihteen antimodernisteja käsitellä).

Joka tapauksessa, ihan yleissivistyksenkin nimissä tämä osa (ja koko kirjasarja) on mitä suurimmassa määrin tutustumisen arvoinen, nyt tunnen taas paljon paremmin historiallista aikakautta josta aiempi tietämykseni oli varsin vajavainen, ja jolla on myös vaikutuksensa nykyaikaan...

Helmet-lukuhaasteessa tämän laitan kohtaan 23. Kirja on iso: runsaan sisällön ohella sivumäärä pysyy vielä kohtuullisesti noin kuudessasadassa, mutta sivukoko on tietysti suurempi, ja jotta kuvien  painojälki olisi hyvännäköistä, paperikin on sen verran paksua, että kyllä kirjassa kokoa on.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella kiintoisalta pakkaukselta kirkko- ja kulttuurihistoriaa. Tosin en tuosta teoksen suuruudesta tiedä, jaksaisiko heikot käteni sitä kannatella, kun yleensä illalla ennen nukkumaanmenoa lukemiseen keskityn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse luin ison osan kirjasta myös makuuasennossa, ja minulla se vielä sujui vaikka kovin paljon paksumpi ei kirja voisikaan moiseen olla...

      Poista
  2. Jokseenkin yllättävää, että tällainen historian paikkaus tehdään Suomessa, jossa ei enää kovin paljon ole katolisia. En oikein usko koskaan tarttuvani sarjaan, koska en niin kiinnostunut asiasta kuitenkaan ole, mutta nostan hattua isolle projektille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastikään ministeri Petri Honkonen kantoi huolta, ettâ suomen kielestä on tulossa kyökkikieli, jota käytetään vâhenevissä määrin tieteessä ja kulttuurissa...en tiedä onko valtion suunnalta oikeasti suunnitteilla jotain resurssointia ja priorisointiakin että asialle tehtäisiin jotain konkreettista, sitä ennen suuntauksen vastarinta on mm. tällaisten kirjojen tekijöissä :)

      Poista