Molière - L'école des femmes (Naisten koulu)

 

 

Vajaa vuosi sitten luin Molièren ensimmäisen menestysnäytelmän Sievistelevät hupsut, ja nyt sitten on vuorossa seuraava suurta huomiota saavuttanut näytelmä L'école des femmes, joka on suomennettu perinteisesti nimellä Naisten koulu (tarkempi olisi varmaankin "vaimojen koulu", koska vaimoa tässä ollaan tekemässä).

 

Vähän päälle nelikymppinen Arnolphe on tähän saakka vältellyt avioliittoa, johtuen lähes pakkomielteisestä aisankannattamisen pelosta. Nyt kuitenkin on suunnitelmana astua aviosäätyyn, nuoren Agnès-neidon kanssa, joka on mahdollisimman tehokkaasti pidetty erossa maailman menosta viattomuuden tilassa, jotta aviorikoksen mahdollisuus ei edes tulisi nuoren vaimoehdokkaan mieleen, paras vaimo on naivi ja tietämätön vaimo...ja, no, komedian lakien mukaan voi arvata kuinka hyvin tuo onnistuu. Arnolphe päätyy vieläpä nuoren rakastajan Horacen uskotuksi...

ARNOLPHE

[...] Mais une femme habile est un mauvais présage,

Et je sais ce qu'il coûte à de certaines gens

Pour avoir pris les leurs avec trop de talents.

Moi, j'irais me charger d'une spirituelle

Qui ne parlerait rien que cercle et que ruelle,

Qui de prose et de vers ferait de doux écrits,

Et que visiteraient marquis et beaux esprits,

Tandis que, sous le nom de mari de Madame,

Je serais comme un saint que pas un ne réclame ?
Non, non, je ne veux point d'un esprit qui soit haut,

Et femme qui compose en sait plus qu'il ne faut.

Tämä oli kohuttu näytelmä omana aikanaan, johtuen varsin kyynisistä suhtautumisista avioliittoa ja miesten ja naisten suhteita kohtaan (ja samoja teemoja ja tarinaideoita vie myöhemmin pitemmälle Choderlos de Laclos mainiossa kirjeromaanissaan Les liaisons dangereuses), ja nykyaikana varmaan skandalöösi hieman toisella tavalla (nelikymppinen mies on groomannut jo vuosien ajan nyt 17-vuotiaasta suojatistaan itselleen vaimoa...), vaikka näytelmää on luonnehdittu myös protofeministiseksi, keskeinen pilan kohden on kuitenkin Arnolphen projekti, pakkomielteet ja käsitykset millainen kunnon vaimon pitää olla.

Nostaisin aika lailla samat ansiot tästä kuin tuosta edellisestä näytelmästä, Molière piirtää varsin viiltävästi inhimillisiä heikkouksia, ja kuvaa näitä värikkäällä kielellä ja dialogilla (tällä kertaa vuorosanoissa on jopa riimit...), mutta toisaalta tässäkin varsinainen tarina on lopulta aika simppeli,  suuri osa dramaattisesta toiminnasta tapahtuu näköpiirin ulkopuolella ja siitä vaan puhutaan, ja muutenkin tarinan kuljetus ei selvästikään ole Molièren keskeisiä taitoja, loppukin vaan, no, tapahtuu.  

Kielen hienoudet menevät yhä aika korkealla, mutta näissä lukemissani painoksissa on yhä varsin hyvät selitykset ja juonessa ja hahmoissa pysyy kuitenkin mukana...mutta lopulta minua viehätti kuitenkin enemmän se Sievistelevät hupsut kaikessa puheenparren eksentrisyydessään (ja samalla molemmat ovat vähän "lukihan tämän"-osastoa, edes ranskalaisen teatterin piiristä en suosikeikseni nosta).

Nyt kuitenkin otan tällä Helmet-haasteessa kohdan 33. Kirjassa opetetaan jokin taito. Agnèsille opetetaan hyvän vaimon taitoja kuten viattomuutta, mutta voiko viattomuutta lopulta opettaa...