20.5.2023

Eeva Joenpelto - Avoin, hellä ja katumaton

Eeva Joenpelto Avoin hellä ja katumaton romaani suomi

Ensitutustuminen Eeva Joenpellon tuotantoon. 

Kirjailija on toki ollut nimenä tuttu jo pitkään, ja monia kirjojaan olen niminä ja kansikuvina katsellut ja käsitellyt useina kappaleina: kun olin muutamia vuosia sitten Emmauksen kirppiksellä hoitamassa kirjaosastoa, niin Joenpellon tuotantoa tuli sisään varsin tasaiseen tahtiin, ja hyllyssäkin niitä pidettiin esillä, muttei niitä kukaan koskaan ostanut, niinpä niitä piti käydä myös poistamassa paperikeräykseen...Joenpelto oli ehkä kaikkein näkyvin esimerkki kirjailijasta joka oli ollut suosittu pari-kolmekymmentä vuotta aiemmin mutta joka ei enää selvästikään kiinnostanut ketään, ja tämä ei mitenkään nostanut lukemisintoa. Ja että kirjansa vaikuttivat olevan laveaa maaseuturealismia ei auttanut asiaa tippaakaan.

Joku aika sitten useammassa blogissa kuitenkin innostuttiin lukemaan Joenpeltoa, asiasta taisi olla haastekin, ja niitä bloggauksia lueskelin minäkin. Ja tarpeeksi innostavasti niissä kirjailijaa kuitenkin kuvattiin, että totesin, että eiköhän johonkin pidä tutustua. Mieluummin kuitenkin näihin myöhempiin itsenäisiin kirjoihin kuin johonkin neliosaiseen Lohja-sarjaan...tämä oli yksi potentiaalisesti kiinnostavan kuuloinen (Kirjarouvan elämää -blogista), ja tuli näppärästi käsiin viime Suomen vierailulla, joten tuli sitten tämä.

Ollaan 50-60-luvun vaihteessa jossain nimeämättömässä maalaiskunnassa, jonne nuori peltiseppä Risto Lindqvist on ajautunut Helsingistä vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Pienestä pitäen Lindqvistillä on ollut kaikenlaisia rautoja tulessa, opportunisti etsii keinoja edetä elämässä vaikka sitten hieman arveluttavin keinoin, mutta nyt tuntuu että on tullut tehtyä virhearviointi, ollaan jumissa maaseudulla jossa tilaisuuksia ja mahdollisuuksia ei näköpiirissä ole, vaimolla sentään työ koulun keittäjänä...

Hän oli ollut nokkela, neuvokas poika, hyvä toimittamaan kauppa-asioita. Sitten hän oli ollut aina jaloilleen putoava, nokkela, neuvokas mies. Hän oli elokuvissa nähnyt tuhansia onnellisia loppuja, muunlaisia ei voinut olla.
Tämä todellinen maaseutu häntä masensi. Maalla ei ollut yhtään mitään, väärin, maalla ei ollut mitään mikä ei olisi inhottanut. Hän oli tottunut elämään oman itsensä varassa, tietysti. Mutta pellot olivat kuin miinakenttä, metsät sakeita ja siivottomia ja taas se lehmä ammui. 

Kunnes huomio kiinnittyy läheisen kartanon (jonka mailla vuokralaisena Lindqvist asuu, vaikkei vuokraa olekaan viime aikoina maksanut) asukkeihin, entisen mahtisuvun kahteen viimeiseen edustajaan, naimattomiin sisaruksiin Heikki ja Hertta Sareniin, varsin eksentriseen pariin. Ja löytäähän yritteliäs mies keinon tästä hyötyä, ja keplottelusta, varsin epäilyttävästä testamentista ja myös varsin epäilyttävästä kuolemantapauksesta seuraa vuosikymmenien mittainen tahtojen taistelu.

Noniin, onhan tässä kirjassa paljon ansioita. Minua viehätti Joenpellon pisteliäs sarkasmi, alkaen jo kirjan nimestä. Ihmisiä yhteisössä tarkastellaan häivähdyksellä liioittelua ja karrikointia, juuri sen verran että henkilökuvaus on erinomaista ja persoonat suuria. Joenpeltoa kiinnostaa oikeudenmukaisuus, moraalinen ja eettinen toiminta niin yksilöinä kuin osina yhteisöä (kunniallisuus on ilmeisesti aiheena muussakin Joenpellon tuotannossa). Vähän tuli mieleen Muriel Spark, mikä on oikein arvostettava verrokki tässä blogissa, vaikka Joenpelto pitääkin tyylinsä konventionaalisempana. 

Ja samalla on todettava, että en minä väärässä ollut arvellessani Joenpellon kirjojen olevan laveaa maaseuturealismia. Tässäkin kirjassa tapahtumat tosiaan ulottuvat usean vuosikymmenen ajalle ja usean näkökulmahenkilön vuoroillaan kertomaksi. Ymmärrän toki, että monille lukijoille kirjojen laajuus on vain plussaa, ja yhteiskunnallisten murrosten kuvauksessa se eittämättä on etu, mutta totean että itse lukijana suosin yleensä tiiviimpää ja rajatumpaa kerrontaa (ja maaseuturealismiin en nyt vain ole yleisesti kovinkaan ihastunut)

Sen verran kiinnostava kirja oli, että joskus tulevaisuudessa voin hyvin jatkaa rouva Gladin tai tuomari Mullerin parissa, vaikken nyt ihan "tätä on saatava heti lisää"-ihastunut olekaan.

Helmet-lukuhaasteessa menköön kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan, ja Sadan vuoden lukuhaasteessa osutaan 1990-luvulle.

12 kommenttia:

  1. Maaseudun tyttönä maaseutukuvaukset eivät tunnu niin vierailta, mutta jostain syystä ei Joenpelto kuitenkaan tunnu minua innostavan. Olen lukenut häneltä vain hänen varhaisteoksensa Ralli, josta kyllä pidän paljon, mutta siinä kiinnostaakin lapsikuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaseudulla ovat omatkin juuret, ja juuri siksi olen nykyään umpiurbaani :)
      Mutjoo, ansioistaan huolimatta en näe että ainakaan tämä kirja olisi mitenkään ykkösvalinta sinulle...

      Poista
  2. Olen lukenut paljon Joenpellolta, tätä Avoin, Hellä ja Katumaton en ole lukenut. Muistan, miten oikein odotin uutta Lohja-sarjan osaa.
    Innostuin hiljattain taas uudellen Joenpellosta, kun luin hänen luentotekstinsä ensimmäisestä Miten kirjani ovat syntyneet -teoksesta vuodelta 1969. Hän kertoo, mitä on halunnut välittää kirjojensa hahmojen kautta ja käyttää sanaa "elämänryhti". Hän oli omaksunut äidiltään sellaiset arvot, että itseään ylempiä ei pidä mielistellä eikä alempia sortaa ja nämähän kuuluvat elämänryhtiin.
    Minua Joenpellon uljaat naiset ovat jotenkin kohottaneet. Miehissä on osa kunniallisia, mutta enemmän heikkoja ja ketkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämänryhti onkin hyvä sana, ja se on tosiaan mukana tässäkin...ja Hertta Sarenissa on kyllä myös uljautta, vaikka muut naissivuhenkilöt eivät mitenkään kohottavia olekaan...ja toisaalta Risto Lindqvist on toki ketku, mutta toisaalta niin sinnikäs (ja taitavakin) pyrkyri että vaikka onkin kauhea niin hiven kunnioitusta tulee väistämättä...

      Poista
    2. Joenpelto vertaa tuossa luennossaan omia sukuriitoja ja muuta kaunaa sisältäviä teoksiaan ja luomaansa uusimaalaista maailmaa Faulknerin Etelään.
      Vetää kaikista ovista on hyvä historiallinen romaani, mutta sen lukemisesta on niin kauan, että en muista muuta kuin sen, että vaikutuin. Blogiaikani olen lukenut vain Jottei varjos haalistu. Siinä ryhdikäs ihminen, kunnia ja oikeudenmukaisuus olivat pääteemoina.

      Poista
    3. Faulkner-rinnastus on kiinnostava, ehkä samaa asenneilmastoa on...
      Ja nuo mainitut teemat taitavat olla jollain tavalla mukana isossa osassa tuotantoa.

      Poista
    4. Hyvä että sanailette Joenpellosta. Faulkner on odottanut hyllyssä jo vuoskymmeniä. Muistan että kun vaellusvuosien jälkeen olin asettumassa aloilleni, niin ajattelin että Pohjanmaa on Faulknerin etelää. Siis siinä vähässä mitä olin lukenut ja sitä paitsi Antti Tuuri kirjoitti Pohjanmaasta. Mutta tämä on äidin ja isän maakunta. Sen sijaan Lohja on hankalampi. Siellä ovat näkyvissä vielä sisällissodan ja suuren laman jäljet. Arvet jopa. Tein toisin kuin sinä Gregorius, muutin kaupungeista maalle. Nyt jään uudestaan miettimään maaseutua. Sitähän ei joenpeltomaisesti tai tuurimaisesti enää ole olemassa. Ihmiset ovat muutaneet kaupunkiin. Sitä paitsi kaupungissa minäkin asun. Maalta menivät jo kaikki palvelut.

      Poista
    5. Minulle taas juurikin Uusimaa ja Häme ovat tutumpia (ja osittainhan ne maaseututasolla limittyvät, mitä nyt kieli saattaa vaihtua) eli siinä mielessä Joenpellonkin (mielen)maisemissa on tuttuutta, kuten myös vaikka Wuolijoen Niskavuorissa.
      Mutta varmaan kyllä myös maaseudun kuva on muuttunut, ja tietysti Sarenin kaltaiset kartanot ovat jo tässä kirjassa menneisyyden jäänne...

      Poista
  3. Hmm. Saankohan mää tutustuttua ikuna Joenpellon tuotantoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustua kannattaa, mutta tässäkin kirjassa kyllä saattoi muodostaa ensimmäisten kymmenien sivujen perusteella mielikuvan kuinka hyvin loppuosa vetäisi, eikä varmastikaan kaikkien juttu ole...

      Poista
  4. Minä luin silloin 100-vuotisvuonna Veljen varjon, joka oli varsin taiten kirjoitettu pienoisromaani yhden perheen jännitteistä. Ei se kuitenkaan innostanut heti tarttumaan muihin kirjoihin saman tien. Tuomari Müller on ohjelmistossa jossain vaiheessa, sillä se on saanut aikanaan Finlandian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Müller on harkinnassa, ja tosiaan samoin Rouva Gladista olen nähnyt sellaista kommentointia, että voisin olla kiinnostunut.

      Poista