Dianan elämästä
Diana d'Andalo on suosikkipyhimyksiäni: varhainen dominikaaninunna, jonka elämässa riitti taisteluja, mutta joka ne kohtasi rohkean päättäväisesti.
Diana syntyi vuoden 1200 tienoilla Bolognassa mahtavaan pohjois-italialaiseen Carbonesi-sukuun, perheensä oli kaupungissa sen ulkopuolellakin vaikutusvaltainen ja aktiivinen niin politiikan kuin armeijan piirissä (ja ajan hengessä tietysti myös kirkon puitteissa): yksi Dianan veljistä mainitaan myös Danten Jumalaisessa näytelmässä (jossa ghibelliini-sympatioidensa vuoksi on sijoitettu Helvetin puolelle...).
Nuori Diana mainitaan myös älykkääksi, kauniiksi, sivistyneeksi (osasi todistettavasti ainakin lukea ja kirjoittaa latinaa, mikä tuona aikana ei ollut itsestäänselvyys), omapäiseksi ja varsin maalliseksi aatelisneidoksi.
Vuonna 1218 ensimmäiset dominikaanit saapuvat Bolognaan: sääntökunta on perustettu 1216 Toulousessa, mutta heti alusta lähtien alkoi levittäytyä pitkin Eurooppaa, ja tärkeinä kohteina ovat juuri varhaiset yliopistokaupungit Pariisi ja Bologna. Tulokkaat aloittavat saarnaamisaktiviteettinsa pienessä kirkossa kaupungin laitamilla, ja koska tämä oli uusi juttu kaupungissa niin Diana muutamine ystävineen menee kuuntelemaan...ja saarnaaja, Orleansin Reginald, tekeekin valtavan vaikutuksen ja Diana kokee kääntymyksen ja alkaa kaivata sisaren elämää.
Reginaldin puhelahjat keräävät kuulijoita, mutta myös Diana käyttää aktiivisesti yhteyksiään ja vaikutusvaltaansa (niin perheessä kuin seurapiireissä) dominikaanien hyväksi, ja hyvin nopeasti Bolognaan tulee hyvin aktiivinen ja elävä dominikaaniyhteisö. Ja kun samaan aikaan Pariisissa alku on ollut nihkeämpi ja Toulousen alueella oli puhjennut sisällissota, niin Bolognasta tuli de facto varhaisen sääntökunnan sydän.
Seuraavana vuonna, 1219, Diana antaa sisarlupaukset Dominicukselle, mutta tässä vaiheessa Dianan perhe kääntyy vastarintaan, ja omalla vaikutusvallallaan torppaavat yritykset perustaa sisarten luostari Bolognaan. Diana kantaa ulkoisesti hienoja perheensä aseman mukaisia pukuja ja koruja joskin yksityisesti elää jo askeettisemmin ja aktiivisesti rukoillen, että voisi elää sisarena...
1221 Maria Magdalenan muistojuhlan aikaan Diana tekee muutaman ystävänsä kanssa pienen vierailun läheiseen Ronzanon luostariin, mutta retkessä on taka-ajatus: Diana vilahtaakin luostariin sisälle ja jää sinne sisareksi. Ei tosin kovin pitkäksi aikaa: kun Dianan perhe saa tästä kuulla, hyökkäävät he Ronzanoon ja hakevat Dianan takaisin pakolla: tässä rytäkässä Dianalta murtuu pari kylkiluuta, jonka vuoksi hän joutuu vuoteenomaksi pitkäksi aikaa, ja ne vaivasivat kyllä lopun elämää.
Dominicus vierailee sairasvuoteella, mutta pari viikkoa myöhemmin kuolee itse; synkältä näyttää siis Dianan toiveiden toteutuminen. Muutamaa kuukautta myöhemmin Diana kuitenkin karkaa uudestaan Ronzanoon, ja tällä kertaa perhe päättää antaa olla, mutta jäädään pattitilanteeseen, dominikaanisisarten luostarin perustamista Bolognan alueelle vastustetaan yhä (mielessäni kuvittelen ylläolevat tapahtumat toimitetun italialaisella aksentilla ja runsaalla elekielellä).
Pattitilanteen laukaisee vihdoin Dominicuksen seuraaja sääntökuntamestarina, Jordanus Saksilainen, joka onnistuu suostuttelemaan Dianan perheen myötämieliseksi, ja niinpä Pyhän Agneksen luostari saadaan perustettua. Mutta jottei liian helppoa ole, eletään alkuvuodet aikamoisessa köyhyydessä ja Bolognankin alueella soditaan (ja sisarten luostari on varsinaisen kaupungin ulkopuolella, siis varsin suojaton).
Ja luostarin asema pysyi pitkään varsin epävarmana: sääntökunnassa oli varsin suurta vastustusta pitäisikö siihen edes kuulua sisarten luostareita, koska nämä vaativat sekä materiaalisia resursseja että veljien työtä ja aikaa, ja näin ollen sitovat resursseja, jotka ovat poissa sääntökunnan varsinaisesta tehtävästä. Asiasta käydään kädenvääntöä ja Diana jatkaa yhteyksiensä käyttämistä ja luostarin puolustamista, vedoten kirjeillä Jordanukseen, paaviin ja muihin tahoihin, keskustelu jatkui aimo tovin mutta Diana säilytti puolustusvoittonsa ja kontemplatiiviset sisaret pysyivät sääntökunnassa.
Ja perheeseenkin, ainakin osaan, pysyy myötämieliset yhteydet, ja jotkut perheenjäsenet muodostavat luostarin lähipiiriä eräänlaisina maallikkodominikaanien esiasteena.
J'ajoute quelques mots pour ta consolation. Je t'ai vue dernièrement en rêve, dans mon sommeil; il me semblait que tu me parlais d'une façon si vraie et si sage que lorsque je m'en souviens, j'en ressens encore de la joie; et tu me disais: Le Seigneur m'a dit ces paroles: "Moi, Diane, Moi, Diane, Moi, Diane..." et Il a ajouté de même plusieurs fois: "Je suis bon, je suis bon, je suis bon..." Sache que ces paroles me paraissent grandement consolantes.
Kirjasta
Luostariajoilta on peräisin myös tämä lukemani kirja, kokoelma autenttisia kirjeitä, joita Jordanus Saksilainen lähetti vuosien varrella Dianalle ja Pyhän Agneksen sisarille. Kokoelman 50 kirjettä on kirjoitettu latinaksi, olin aiemmin lukenut vanhemman ranskankielisen käännöksen niistä ja nyt tämän uudemman (tai tällä kertaa luin enemmän runsaita taustoittavia viitteitä: vaikka kirjeissä ei yleensä päiväyksiä olekaan mainittu ja paikkojakin vain joskus, voidaan ne silti suunnilleen sisältönsä perusteella ajoittaa), ja käännöksiä on myös ainakin englanniksi ja varmaan monilla muillakin sivistyskielillä.
Valitettavasti Dianan kirjeet eivät ole säilyneet, vaikka kirjeet ja uutiset selvästi kulkevat molempiin suuntiin, tosin luultavasti hankalammin Jordanukselle: Diana pysyi koko loppuelämänsä luostarissa, kun taas Jordanus sääntökuntamestarina oli jatkuvasti matkustamassa paikasta toiseen ympäri tunnettua maailmaa (dominikaanit levisivät hyvin nopeasti Espanjasta, Portugalista ja Brittein saarilta pohjoismaihin, Puolaan ja Palestiinaan 1220-1230-luvuilla, ja sääntökuntamestarin työhön kuului reissata kaikkialla, aikakauden menetelmillä eli lähinnä kävellen). Ja keskiaikaisten kirjeiden säilytys on muutenkin ollut hyvin vähäistä, Jordanus on kirjoittanut runsaasti kirjeitä muuallekin mutta mikään niistä ei ole säilynyt, tämä kokoelma on varsin poikkeuksellinen.
Kirjeistä suurin osa on kirjoitettu suoraan Dianalle, mutta nekin on selvästi tarkoitettu kaikkien sisarten luettavaksi/kuultavaksi. Ne sisältävät paljon hengellistä ohjausta ja ohjeistusta (huvitti että suunnilleen puolessa kirjeistä korostettiin että sisarten ei pidä liioitella askeettisia harjoituksia, lihan kuoletuksessa voi liioitella mutta hyveiden harjoittamisessa ei, joten kannattaa keskittyä jälkimmäiseen...ajan hengessä askeettinen intomieli epäilemättä ajoittain vaati hillitsemistä), mutta samalla ne ovat myös täysin aitoja kirjeitä, joissa kerrotaan ainakin muutamalla rivillä mitä kuuluu, jaetaan suruja ja iloja, tervehditään yhteisiä tuttavia jne.
Kokoelmana tästä välittyy ennen kaikkea ystävyys, molemminpuolisena (vaikka toinen puoli kirjeenvaihdosta puuttuukin) ja ajan myötä ennestään syvenevänä. Toinen osapuoli pysyy fyysisesti paikallaan, toinen reissaa ympäri maailmaa mutta henkinen yhteys säilyy, kehittyy ja kantaa molempia osapuolia.
Kirjeitä on noin 15 vuoden ajalta: 1236 Diana kuolee (kuolinsyy ei ole tiedossa), ja luultavasti Jordanus ei saa sanaa tästä, koska on tuolloin Palestiinassa...ja paluumatkalla hukkuu laivan joutuessa haaksirikkoon: omalla tavallaan osuvaa tässä ystävyyssuhteessa, että kumpikaan ei jäänyt suremaan toista tämän kuoleman jälkeen.
J'ai su que tu t'étais blessée au pied; et j'ai mal à ton pied. Te voilà avertie de te montrer désormais plus prudente, et en ce qui est de ton pied, et en ce qui est de tout ton corps.
Pyhistä
Mistä minä sitten oikein puhun, kun sanon, että Diana d'Andalo on yksi suosikkipyhimyksistäni, mitä tarkoitan sillä, mitä pyhimykset ovat?
Lyhyesti, pyhät ovat henkilöitä, jotka kirkko asettaa esimerkeiksi Jumalan toiminnasta, kristillisestä elämästä ja hyveistä. Vaikka Jumala onkin näkymätön ja ihmisymmärrykselle tavoittamaton, on Hän myös ottanut konkreettisen muodon parituhatta vuotta sitten Palestiinassa, tunnemme hänet nimellä Jeesus. Jo Jeesuksen elämä, persoona ja opetus antaa opastusta miten elää ja olla, ja tätä opastusta laajentaa se, että Raamatussa on mukana neljä evankeliumia, jotka kaikki painottavat hieman eri asioita ja näyttävät kukin hieman eri näkökulman Jeesukseen.
Mutta Jeesuskin oli yksi henkilö, joka eli tietyssä ajanhetkessä ja paikassa, tietyssä ruumiissa ja sosiaalisessa asemassa ja koki tiettyjä tapahtumia, joista kaikkia tai edes osaa me emme voi edes yrittää replikoida. Mutta meillä on myös pyhät, naiset ja miehet, jotka, sanotaanko, ovat pukeutuneet Kristukseen, ja antavat opastusta miten elää kristittynä toisissa olosuhteissa. Diana oli keskiaikainen italialainen aatelisneito, joka omalla tavallaan eli esimerkillisen elämän, ja muitakin pyhiä keskiaikaisia italialaisia aatelisneitoja varmasti löytyy, jotka tekivät eri asioita ja elivät erilaisen elämän, jotka myös olivat hyviä ja esimerkillisiä, ja toisaalta keskiaikaisen italialaisen aatelisneidon esimerkissä on ammennettavaa myös minulle, joka en ole mitään noista.
Henkilökohtaisesti minua puhuttelee Dianassa tämän rohkeus ja päättäväisyys puolustaa sitä mitä pitää oikeana tarvittaessa vaikka läheisiään vastaan, mutta samalla ei kääntänyt näitä vihollisiksi: on siinä jumalallista.
Joissain muissa ansiokkaissa pyhimyksissä nuo hyveet eivät sen kummemmin näy, mutta näissä korostuvat taas jotkut muut hyveet, jotka Dianalla eivät olleet näkyviä.
(Pari teknistä huomiota:
Kirkon kanonisoidut pyhimykset eivät ole mikään eksklusiivinen vain-nämä-ovat-pyhiä-ryhmä: oletusarvoisesti pyhiä on paljon lisää, suuri osa jää laajemman maailman havaitsematta, kanonisoidut ovat nimenomaan esimerkkejä.
Ja virallisesti Diana, samoin kuin yllämainitut Jordanus ja Reginald, ovat autuaita: näiden esimerkillisyys on kirkon tunnustama, mutta tunnettavuus, muistopäivien vietto yms. on paikallisempaa, nämä kolme ovat dominikaanien sääntökunnan kunnioittamia, mutteivät yleensä löydy muista pyhimyskalentereista.)
Or donc, pendant que vous avez la lumière, marchez avec la lumière afin que les ténèbres ne vous gagnent; marchez, dis-je, dans la lumière de votre Dieu.
Sivuhuomiona
Tuli mieleen myös, että kun nyt on populaareissa historiateoksissa tullut kovasti esille historian aktiiviset naiset, niin näissä sankaritarinoita tytöille yms. koosteissa en ole pintapuolisella tarkastelulla juurikaan huomannut Avilan Teresaa, Katariina Sienalaista, Hildegard Bingeniläistä, Juliana Norwichlaista, Lisieuxin Teresaa, Edith Steinia, Vadstenan Birgittaa, Helftan Gertrudia jne (tietysti Dianasta puhumattakaan).
Mietin että onko kyse koosteiden huonosta historiantuntemuksesta, vai onko ajatus että nämä ovat jo tarpeeksi tunnettuja ja tunnustettuja joten eivät sinänsä tarvitse korostamista, kun muu maailma alkaa pikkuhiljaa nousta sille ymmärryksen tasolle jossa katolinen kirkko on ollut jo vuosisatoja...(jälkimmäinen ehdotus ei ole varsinaisesti omani, vaan mukaelma ajatuksesta, jonka
Sigrid Undset esitti Angela Merici -esseessään).
Otan tällä kirjalla
Helmet-lukuhaasteesta kohdan 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa (vaikka se ei olekaan kaikki mukana).
