Antti Tuuri - Aavan meren tuolla puolen

Varsin vähäiseksi on jäänyt Antti Tuurin tuotannon lukeminen, olen minä joskus aikoinaan jonkun romaaninsa lukenut. Mutta ajoittain olen ollut kuulemassa Tuuria puhujana (ja hyvin innostavana sellaisena), ja sitä kautta jonkun vuoden kirjamessujen haastattelusta oli käsitys mistä kirjansa Tangopojat kertoo...joten sitä lukematta tartuin sitten tähän itsenäiseen jatko-osaansa.

Tangopojat siis kertoo 60-luvulla Ruotsiin Volvon tehtaille lähteneistä siirtolaisista, joiden ympärille sitten muodostuu myös omanlaista paikalliskulttuuria, mukaanlukien tansseja joissa tarvitaan soittajia.
Tässä kirjassa taas ollaan edetty nykyhetkeen (tai siis varmaan ilmestymisvuoden 2018 tienoille), jolloin Sauli, luultavasti tuo Tangopoikien päähenkilö, on juuri kuollut. Saulin kolme lasta palaa vanhempien kotiin äidin tueksi ja asioita järjestelemään, vaan samalla nouse emyös toinen huoli, yhden lapsista tyttärentyttären kouluun on aamulla heitetty polttopullo ja seuranneessa epäjärjestyksessä tyttö on kadonnut, ja tytön äiti ja muutama muu lähtee etsimään tyttöä...

En tiedä kuinka pitkälle tuo Tangopojat oikein ulottui, oliko se isompikin sukusaaga vai pysyikö se 60-luvulla jolloin suvun jäsenten tässä kirjassa kuvatut myöhemmät vaiheet olisivat uutta tietoa, mutta hyvin tämä kuitenkin itsenäisenäkin toimi (varmaan olisi tietysti ollut parempi jos olisi lukenut jatkona edelliselle).

Parinsadan sivuisessa yhdenpäivänromaanissa, jossa on neljä minäkertojaa, käydään siis läpi ihan runsas määrä kokemuksia (jotkut sukulaiset toki kuitataan vain maininnalla). Tuurin kieli on hillittyä, toteavaa peruslausetta, ja tapahtumasarja etenee erinomaisen sujuvasti.
Mutta sujuvuudesta huolimatta ei teos mitenkään yksinkertainen ole, tarinavetoisuuteen yhdistyy filosofisia ulottuvuuksia, tasoja ja symboleita, yhteyksiä itsensä ulkopuolelle: tuosta ja historian ja nykyhetken yhteenkietoutumisesta tuli mieleen muutama lukemani Kirsti Ellilän kirja.

Nykyhetken Ruotsia ei kuvata mitenkään onnellisena maana, kansankodin kulisseja yrittävät jotkut pitää yllä, mutta konfliktit kytevät monessa suunnassa, niin ongelmalähiöissä kuin äärikansallismielisissä...maahanmuuttajuus ja etnisyys on puheissa ja kokemuksissa jatkuvasti, vertailu kantaruotsalaisiin (ja kantaruotsalaisten harjoittama vertailu) ja muihin maahanmuuttajaryhmiin, ja kokemukset ovat pinnalla myös toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisissa...siirtolaisuuskokemukset läpäisevät koko kirjan (yhdestä henkilöstä ei tainnut koskaan selvitä kansallisuus, kun sitä ei nostettu esille niin ehkä tämäkin oli ruotsinsuomalainen, tai sitten lopulta etnisyysrajat ylittävä sulautuminen). Siirtolaisuuden teema on niin ylikorostunut, että kirja ei sinänsä tunnu edes yrittävän enää olla varsinaisesti "realistinen" vaan nimenomaan teeman käsittelyä ja pohdintaa yleisellä tasolla, vaikka näiden henkilöiden kautta kuvattua.

Ja kuitenkin kaipaus parempaan, se on jatkuva ja yleismaailmallinen. Kirjan nimi lienee tuttu Satumaa-tangon alkusäkeenä, ja ei tämä kirja voisi ollakaan minkään muun niminen. Kirjan suomalaiset (tai vanhempansa) ovat tulleet meren toiselle puolelle haaveiden perässä ja vetäneet muitakin mukaansa, vaikka ei se satumaa sitten olekaan, ja lisää samanlaisia tulee muualta, paremman elämän perässä. Ja toisaalta turkkilainen Raul aikoo palata toisaalle, Turkkiin, jossa voi olla ihminen, hyvä on muualla.
Ja lopulta, kuten mm. Jaakko Heinimäki oli todennut, Satumaa menisi sanojen (ja hartauden) puolesta hyvin virrestä, ja tätäkin puolta nostetaan esiin niin kirjan riveillä kuin rivien välissä. Miten taivasikävä ja siirtolaisuus liittyvätkään toisiinsa, ja mitä ajatella kirjan lopetuslauseesta...

Isät olivat tässä myös varsin keskeisessä asemassa, monenlaiset paremmat ja huonommat, osa oli läheisempiä ja osa etäisempiä, osa biologisia ja osa ei...Sauli, Mauri, Petteri, Erik, Raul, Leo, lapsiensa suhteesta näihin isiinsä voisi etsiä allegorioita yksilön suhteesta isänmaahan (tai isäpuolimaahan).

Haa, Helmet-lukuhaasteesta tällä saa kohdan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja. Kaikilla neljällä kertojalla on omat näkemyksensä mutta sanotaanko että yksi on selvästi epäluotettavampi (tai kuten hän itse asian ilmaisee, se on yksi hänen luovuutensa ilmenemismuodoista).
Kirjaa on luettu blogeissa, mm. Arja, Tuija, Tuija, Mrs Karlsson, Anu...