Catel & Bocquet - Alice Guy

Ja taas hieman sarjakuvaa. Catel Mullerin piirtämä ja José Louis Bocquetin kirjoittama sarjakuvaromaani Kiki - Montparnassen kuningatar ilmestyi useampi vuosi sitten suomeksi, mutta parivaljakolta on ilmestynyt joitain muitakin elämäkertoja, kohteinaan Josephine Baker, Olympe de Gouges, Edith Piaf ja uusimpana tämä Alice Guy, jotka suomennosta yhä odottavat...en ole Kikin jälkeen noita muita tullut lukeneeksi (joitain muita Catelin sarjiksia kyllä, ja niistä pitänyt), mutta tämä tuli sopuhintaisena kappaleena vastaan, joten kiinnosti.

Varsinkin kun olen myös ollut kiinnostunut primitiivielokuvasta, elokuvan historian kaudesta, joka ulottuu 1890-luvulta 1910-luvun alkuun ("ennen D.W. Griffithia"). Neiti Guy kuuluu tietysti ajan merkittäviin tekijöihin ja olin jo nähnyt varsin ison osan nykyhetkeen asti säilynyttä tuotantoaan, eli tuotanto ja laajempi konteksti oli tuttua, itse tekijä ei.

Ja onhan tämä aikamoinen elämä, näin episodimaisestikin esitettynä. Guyn perhe asui 1870-luvulla vakituisesti Chilessä, mutta Alice syntyi perheen oleskellessa Ranskassa 1873. Lapsuudesta osa vietettiin Chilessä, mutta perhe palasi muutamia vuosia myöhemmin Ranskaan. Isän kuoltua Alice kouluttautui stenografiksi ja meni töihin ensin vernissatehtaalle ja sen jälkeen valokuva- ja kamerafirmaan, juuri kun alalla alkoi olla kuohuntaa mahdollisuudesta tehdä liikkuvia valokuvia. Kameroita aletaan tehdä, mutta ihmiset pitää saada myös kiinnostumaan niistä, ja Lumière-veljesten huomiota herättäneiden elokuvaesitysten inspiroimana johtaja Gaumontin sihteeri, 23-vuotias neiti Guy, ideoi että heidänkin pitää markkinointia varten alkaa tehdä filmejä, ja tarttuu toimeen. Ja hommahan toimii sen verran hyvin, että Alice Guy on vastuussa vastaperustetun Gaumont-elokuvastudion tuotannosta sen ensimmäiset reilu kymmenen vuotta:erikoisalanaan on narratiiviset filmit, fiktiotarinat muuten suosittujen spektaakkelien, panoraamojen, trikkifilmien, uutiskuvien yms. sijaan.

Mielenkiintoinen on maininta isän kuolemasta: muistan Jeanine Basingerin Silent Stars -kirjassa tehdyn huomion mykkäkauden merkittävistä nuorista naisista (suurin osa oli näyttelijöitä, joskin muitakin tehtäviä löytyi), että näiden joukossa isättömät puoliorvot olivat suhteettomasti yliedustettuina. Moni näistä oli ehkä kasvanut varsin keskiluokkaisesti mutta nuorella iällä oman elannon hankkiminen (ja mahdollisesti muunkin perheen elättäminen) oli tarpeen, ja elokuva-ala oli vielä niin nuori ja villi ettei siellä koulutusta tai muita erityistaitoja kyselty, alan oppi tekemällä. Alice Guylla on toki perinteisempi ammatti (vaikka noihin aikoihin konekirjoittajan ammatti oli vielä suht uusi, eikä kai naisia sihteereinä niin paljoa ollut), mutta silti suurempi paikka oli epäilemättä helpompi ottaa alalla, joka oli vielä uusi ja järjestäytymätön. 

Ja teos esittää Alice Guyn hyvin määrätietoisena ja päättäväisenä naisena, jonka tekemisissä korostuu ammattiylpeys ja ammattilaisuuden korkeat standardit (ja historiallisten faktojen perusteella ei ole syytä epäillä tätä luonnehdintaa).

Reilun kymmenen vuoden jälkeen Alice Guy ja uusi puolisonsa Herbert Blaché (joka oli myös töissä alalla) jättävät Gaumontin ja Ranskan ja lähtevät Yhdysvaltoihin ja perustavat oman tuotantoyhtiön Solax Films (Guy johtajana ja tuotantopäällikkönä): tätä ennen Guy oli saanut vedettyä elokuva-alalle ja seuraajakseen Gaumontin elokuvatuotannon johtoon Louis Feuilladen, josta omalta osaltaan tuli yksi 1910-luvun tärkeimmistä elokuvatekijöistä...Amerikan kaudella alkuvuosina on vielä menestystä, mutta elokuva-ala kehittyi noina vuosina hyvin nopeasti ja menneisyyden tekijät, menestyneetkin, tulivat nopeasti sysätyksi syrjään, ja näin kävi myös Guylle: 1910-luvun lopulla hän oli jo marginaalissa, ja 1920 jättää elokuva-alan Yhdysvalloissa ja palaa Ranskaan, jossa myöskään ei ole enää sijaa Alice Guylle. Itse asiassa hänet on jokseenkin täysin unohdettu... 

Myöhemmät vuodet Guy toimii antiikkikauppiaana ja kirjailijana, ja samalla pyrkii pitämään omaa paikkaansa elokuvan historiassa esillä: jonkinlaista huomiota ja maineen palautusta saakin jo elinaikanaan (mukaanlukien Ranskan kunnialegioonan kunniamerkin), joskin omaelämäkertansa ilmestyi vasta postuumisti, ja huomioarvo on jatkanut kasvuaan (josta syystä siis myös tämä teos).

Alice Guyn vaiheissa on kyllä paljon samaa kuin aikalaisissaankin. Noina ensimmäisinä vuosikymmeninä elokuva-ala kehittyi valtavaa vauhtia, ja tosiaan, viiden vuoden takainen menestys oli nopeasti unohtunut ja tekijät päätyivät nopeasti marginaaliin. Guyn ura on itse asiassa poikkeuksellisen pitkä, reilu parikymmentä vuotta: suurin osa primitiivielokuvan tekijöistä olivat pudonneet pois alalta viimeistään 1910-luvun alussa, joten oli jo poikkeuksellista, että Guy teki ylipäänsä mitään relevanttia 1910-luvulla...
Ja samaa tapahtui myöhemminkin: aiemmin mainittu D.W.Griffithiä voidaan pitää 1910-luvun merkittävimpänä elokuvatekijänä, mutta jo 20-luvun alussa oli jo menneen talven lumia, joka ei tippaakaan kiinnostanut studioita eikä rahoittajia...ja siirtyminen mykkäkaudesta äänielokuvaan toi myös isoja mullistuksia ja katkaisi monta uraa.

Ja menneet filmit tosiaan unohdettiin, ne katosivat studioiden arkistoihin tai ehkä tuhoutuivat kokonaan. Yllämainittu Jeanine Basinger kuvasi kirjassaan shokkia, joka vuoden 1950 Sunset Blvd. oli vanhemmille katsojille: valkokankaalle ilmestyi yllättäen sellaisia kasvoja kuin Gloria Swanson, Anna Q. Nilsson, Buster Keaton, jotka olivat olleet suuria tähtiä parikymmentä vuotta aiemmin mutta olivat kadonneet täysin julkisesta tietoisuudesta. Vasta 50-60-luvuilla alkoi herätä uusi kiinnostus vanhoja mykkäelokuvia ja ylipäänsä elokuvahistoriaa kohtaan, historialliset teokset ja tekijät alkoivat saada taas huomiota (vaikka alkuvaiheiden historioitsijoiden ammattitaito saattoi vielä olla mitä sattui, kuten tässäkin sarjakuvassa tuotiin esiin), ja televisio alkoi taas kierrättää vanhoja filmejä.

Sittemmin mahdollisuudet tutustua elokuvan historiaan ovat vain parantuneet: VHS ja vielä enemmän DVD toivat paljon vanhoja filmejä helposti saataville, ja sittemmin Internet on entisestään parantanut mahdollisuuksia: mm. Youtubesta löytyy valtavasti vanhoja filmejä. Minun on helpompi nyt käydä katsomassa vaikkapa Le matelas épileptique tai Les resultats du féminisme kuin koskaan ennen, mukaan lukien vuonna 1906.

Samalla primitiivielokuva pysyy yhä hieman katveessa. Jos vilkaisee suunnilleen mitä tahansa elokuvahistorian yleisesitystä, niin niissä helposti hypätään Muybridgen valokuvakokeiluista ja Lumière-veljesten ensimmäisistä filmeistä suoraan 1910-luvun puoliväliin, Griffithin Kansakunnan syntyyn ja varhaisiin Chaplineihin, sivuuttaen välissä olevat parikymmentä vuotta, joiden aikana kuitenkin luotiin koko elokuvan kieli, iso osa keskeisiä genrejä jne.

Ja tästä kritisoisin myös tätä sarjakuvaa: kerronta etenee historiallisina episodeina, mutta 1896-1906 katetaan vain parilla lyhyellä pätkällä, kun taas 1910-luvun puoliväli ja jälkipuolisko saa suhteettoman paljon tilaa, vaikka onhan Guyn perinnön merkittävämpi osa uran alkupuolella. Tämä lienee dramaattisesti ymmärrettävää (noina alkuvuosina Guy teki lukuisia yhden kelan filmejä, yhden toisensa jälkeen, ja ei kai muuten paljoa tapahtunut, kun taas uran loppupuolella on konflikteja ja elämän uuden suunnan etsimistä) mutta omalta osaltaan se myös ruokkii sitä ongelmaa, josta syystä Guy on pysynyt suhteellisen tuntemattomana.

Sillä onhan sanottava, että aikalaistensa joukosta, primitiivielokuvien tekijöistä, Guy on nykyään yksi tunnetuimmista. Kaikki tietysti tietävät Lumière-veljekset koska näiden filmit ovat teknisesti uraauurtavia ja ensimmäisiä modernia tekniikkaan käyttäviä (mutta moniko on niitä nähnyt, vaikkapa tässäkin sarjiksessa viitatun 'L'arroseur arrosé'n?), ja Georges Méliès on tietysti myös tunnettu (ja jos on nähnyt Méliès'n filmejä, ymmärtää miksi), mutta näiden jälkeen sanoisin tunnetuimmiksi Alice Guyn ja Edwin Porterin...tosiharrastajat sitten tuntevat Ferdinand Zeccan ja Segundo de Chomonin ja G.A. Smithin ja Stuart Blacktonin jne., mutta jos Guy on elokuva-alan pioneerina jäänyt liian vähälle huomiolle niin syynä on tämän primitiivielokuvan yleinen huomiotta jääminen.

Joten kannattaa tutustua vaikkapa tähän teokseen (myös varsinaisen sarjakuvaosuuden perässä tulevaan runsaaseen määrään lähdemateriaalia).

Sarjis (englanninnos) on luettu myös Kirjavinkeissä. Ja Helmet-haasteessa voisin laittaa teoksen vaikkapa kohtaan 41. Kirjassa syntyy lapsi (heti alussa, Alice). Ja linkkaampa myös toiseen aikoinaan blogattuun mainioon mykkäleffaelämäkertaan, Clara Bow.