Jatkamme amerikkalaisen Richard Brautiganin tuotantoon tutustumista: suomennetut kolme kirjaa olen jo lukenut, ja pari suomentamatonta, ja nyt sitten kuudes kirja, lisää 70-luvun tuotantoa.
Kirjan alaotsikko (siinä määrin kun ne koskaan mitään kuvaavat) on 'A Japanese Novel', ja kirja on omistettu Junichiro Tanizakille, mutta kyllä Brautigan on tunnistettava itsensä: lyhyitä fragmenttisia lukuja, hyvin toteavaa peruslauseina etenevää kerrontaa, hyvin surrealistinen ja outo sisältö, humoristiseen mutta samalla aika surumieliseen sävyyn...
Kirjan alussa kirjailija, amerikkalainen humoristi (jolla ei ole huumorintajua ja siksi ei oikein ymmärrä miksi ihmiset pitävät hänen kirjojaan humoristisina) aloittaa tarinan, jossa amerikkalaisen pikkukaupungin kadulle, pormestarin, tämän serkun, ja työttömän miehen eteen putoaa taivaalta sombrero. Mutta kirjailija repii tarinanalun alkaessaan murehtia japanilaista tyttöystäväänsä, joka on juuri jättänyt hänet, parin kilometrin päässä kyseinen tyttöystävä Yukiko nukkuu ja näkee unia (ja hänen hiuksensa nukkuvat myös ja näkevät omia uniaan), ja paperikorissa sombrero-tarina kirjoittaa itseään eteenpäin...
Ehkä tässä sitten on häivähdys jotain Tanizaki-maista, pienistä asioista ja yksityiskohdista kehittyy suurempia, oli kyseessä sitten päähenkilön ja Yukikon suhteen kehitys satunnaisesta kohtaamisesta parin vuoden suhteeksi ja sitä seuraavaksi sydänsuruksi, päähenkilön äkkiväärä obsessiivisuus, jossa jokainen mielenliikahdus voi poikia kaikennieleviä pakkomielteitä, Yukikon unien kehitys nukkumisympäristön mukaan, tai tarina jossa sombreron putoaminen taivaasta kadulle lähtee eskaloitumaan tavalla, jota Norman Mailerkin voi hädintuskin kuvata: "Later on that evening 100 million Americans saw Norman Mailer covered with blood say, 'Hell. There is no other word for it. Hell...'"
Asioita tapahtuu, miksi, sitä on joskus vaikea ymmärtää, ennalta tai jälkeenpäin. Aihe joka on vahvasti mukana myös myöhemmässä kirjassa So the Wind Won't Blow It All Away, samalla outouden, humoristisuuden ja surumielisyyden yhdistelmällä joskin hieman eri sekoitussuhteissa.
Brautigan pysyy aina viihdyttävänä, vaikkei tämä nyt tuotantonsa kärkeen nousekaan.
The colonel who was interrogating her had to stop the interrogaton because she'd started crying.
Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate (olisiko sombrero ennemmin asuste eikä vaate? Tulkitsen tämän nyt kuitenkin näin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti