19.8.2021
Christopher Fry - The Lady's Not for Burning
16.8.2021
Mika Waltari - Turms, kuolematon
Ja itsensä etsintä muutenkin: niin kauan kuin Turms ei tunne vielä itseään ja omaa paikkaansa, on luvassa paljon koettelemuksia niin itselle kuin muillekin, mutta kun paikka etruskien keskuudessa on löytynyt, ja tätä kautta tasapaino ja rauhallisuus, näyttää kreikkalainen kulttuuri kaikessa maallisessa hyörinnässään ja riitaisuudessaan yhä arveluttavammalta...
13.8.2021
Sadeq Hedâyat - Trois gouttes de sang (Kolme veripisaraa)
10.8.2021
Anna Gavalda - L'échappée belle (Karkumatka)
Kertoja Garance, nuori nainen, joka on jossain määrin päämäärätön elämässä, lähtee matkaan veljensä Simonin ja veljen vaimon Carinen kanssa, suuntana serkun tjsp häät provinssissa (juhla itsessään ei niin kiinnosta, mutta sisaruksia on mukava nähdä). Veljen kanssa tullaan hyvin juttuun, käly taas on aikamoinen tiukkapipo jonka ärsyttäminen on helppoa ja hauskaa...vaikkei se lopulta niin hauskaa olekaan, Carine ja Garance tuovat toisistaan esiin huonoja puolia. Mukaan liittyy myös sisko Lola, mutta toinen veli Vincent onkin kiinni työssään turistioppaana...joten hääpaikalle saavuttuaan sisarukset päättävätkin livistää paikalta ja suunnata Vincentin luo...
Musiikissa puhutaan usein “vaikeasta toisesta levystä”, “sophomore slump”-ilmiöstä eikä se tuntematon ole kirjallisuudessakaan: usein esikoista on voitu kypsytellä pitkään ja siihen kasata useiden vuosien parhaat ideat, mutta jos haluaa hyödyntää momenttia, toinen teos pitäisi pystyä tuottamaan lyhyemmässä ajassa, ja varsinkin jos se sattuu olemaan huomiota herättävä ja suosittu, tekemisessä on aika lailla enemmän paineita ja se tehdään suuremman mediamyllytyksen alla, vaikka takki saattaa tuntua tyhjältä...joten vaikka periaatteessa tekijä onkin hieman kypsempi, tekemisen olosuhteet ovat hankalat ja lopputulokset ovat useammin välitöitä kuin pääteoksia.
Ja vähän sellainen fiilis tästä kirjasta tuli. Ensiteoksessa nähtyjä Gavaldan vahvuuksia, kuten eläväntuntuista kieltä, eleganttia kepeyttä joka ei ole tyhjänpäiväistä, löytyy tästäkin, ja kevyt pisteliäs humoristisuus ja sujuvuus tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Mutta tuntuuhan tämä lopulta aika, no, helpolta, nuoret bopot fiilistelevät huolimatta taustalla leijuvasta eksistentialistisesta ahdistuksesta aika perinteisesti, ja toisaalta sanoisin että loppuosa kirjasta jäi aika irralliseksi ja tarpeettomaksi...
Varsinainen oivaltavuus ja
ideat joita esikoisessa näkyi eivät mukaan ole ehtineet, joten
lopputulos oli leppoisan kiva, sopiva kesäkirja jolla on paikkansa,
mutta suvaitsen kuitenkin odottaa hieman enemmän tekijältä (jota
siis varmaan luen vielä lisää).
Teos on käännetty myös
suomeksi nimellä Karkumatka, ja lukiessa tuli mieleen että
mitenköhän on suomennos onnistunut kun ei tämä kauhean helppoa
käännettävää ole: kirjailijan valtteja on luonnollisen, puhutun
ja ajatellun kielen tuntu ja rytmi jonka säilyttämisessä on oma
haasteensa, ja lisäksi Gavalda heittelee varsin kovaa tahtia
kulttuurisia viittauksia, taidetta ja populaarikulttuuria,
tuotemerkkejä ja yhteiskunnallisia piirteitä, eikä niitä
välttämättä kauheasti selittele tai alleviivaa. Niinpä joukossa
on paljon sellaista jota ei ehkä tarvitsekaan tunnistaa tai sen
yhteyksiä tajuta, mutta joka kuitenkin antaa lisäväriä siihen
mistä puhutaan, ja sen sivuuttaminen ohentaisi kyllä
kerrontaa...mutta suomentajalla on kyllä oma hommansa kaikki bongata
tai saada ymmärrettäviksi (noin muuten tämän on ranskaksi sujuvaa luettavaa jos lukija tosiaan suo itselleen että ihan kaikkea ei ymmärrä)
7.8.2021
Erich Fromm - The Fear of Freedom (ja sananvapaudesta)
Tämä negatiivisen ja positiivisen vapauden epätasapaino nimenomaan sananvapauden suhteen liittyy ajatuksiin joita olin pyöritellyt aiemminkin.
Sensuuri, ulkoiset instituutiot jotka sanelevat mitä saa tai ei saa sanoa/julkaista saattavat olla vaiennettuja, eli negatiivinen vapaus on edennyt hyvin, mutta sensuroivien instituutioiden sijaan on tullut sosiaalisesti hyväksyttävien ajatusten konformismi, mediat ja kuuluvuus ovat epätasaisesti ja valtasuhteiden mukaisesti jakautuneet, ja monet tahot, myös sellaiset jotka ovat aiemmin hyötyneet edistyvästä liberalismista ja laajasta sananvapaudesta, puolustavat saavutettuja etujaan parhaansa mukaan, vaikka sitten polkemalla vapauksia.
Mikä sitten on positiivinen vapaus, ja miten se on edistynyt nykyisessä yhteiskunnassa? Näen sinä tässä tapauksessa yhtäläisen, tasapuolisen mahdollisuuden osallistua julkiseen keskusteluun sen kaikissa muodoissa, tulla kuulluksi kokonaisena vastuullisena ihmisyksilönä ja täysipainoisena osana yhteiskuntaa. Ja tämän toteutuminen antaa kyllä odottaa itseään...
Ja mitä tälle voi tehdä? Normien ja lakien pohjalta on positiivisen vapauden kasvattaminen varsin hankalaa, lopulta isossa osassa on asenne, ihan yksilötasolla (aiemmin olen maininnut sananvapauteen liittyvän velvollisuuden kuunnella). Mutta samalla ainakin minusta on selvää että positiivinen vapaus ei edisty sillä että negatiivista vapautta vähennetään.
Frommin mukaan individuaatiossa ei voida palata aiempaan, vaikka turvallisuus houkuttaisikin emme voi palata äitimme kohtuun edes väkivalloin, yksilönä tämä on mahdotonta ja yhteisöinäkin totalitarismin lupausten ja käytännön välillä on perustavalaatuinen ero...
En kuitenkaan näe (eikä kai Frommkaan) että individuaation päämääränä olisi solipsismi, että yksilön kypsyys olisi suoraan verrannollinen yksilön isolaatioon, vaan ennemmin ihmisen kypsään ja täysipainoiseen osallistumiseen yhteiskuntaan.