En ole aiemmin Anna Gavaldalta mitään lukenut, vaikka onhan noita teoksia lukuisia tullut sen verran suomeksi että nimi oli tuttu. Ja kun tämä esikoiskirjansa tuli vastaan (yhdessä kirjojenkierrätyshyllyssä, niistä pitääkin kirjoittaa jossain vaiheessa) ja oli novellikokoelma (joita mielelläni luen) niin kokeillaan.
Ja hyviähän nämä olivat, sellaisia tyyliltään kepeitä mutta ironista viiltävyyttä löytyy myös, just sellainen tyyli joka Ranskassa osataan hyvin :)
Paljon minäkertojia, jotka ovat henkilöinä varsin monensorttisia eli ei tehdä autobiografiaa vaikka viimeisessä novellissa kerrotaankin nuoresta naisesta joka lähettää esikoiskirjansa manuskaa kustantajalle...puhuttua kieltä (alkukielellä sanaston puhekieliset osiot eivät aina helpoimpia ole, mutta lauserakenteellisesti tämä oli simppeliä kieltä).
Huumoria, suuria toiveita ja pettymyksiä, aina ei voinut arvata mihin suuntaan tarina koukkaa tai jos arvasi niin ei miten (kun teini lainaa isänsä Jaguaria vaikka ei saisi, niin tietää että huonosti käy, mutta että se auto onnistutaan laittamaan lunastuskuntoon tuolla tavalla...): tarinavetoisesti menevät monet jutut mutta hyvällä kerronnalla niissä onnistutaan myös tunnelmia ja tunnetiloja luomaan, ja yhä vaan kepeä ironisuus pitää kuitenkin aina tietyn etäisyyden yllä. Ymmärrän kyllä miksi tämä kirja oli hitti ilmestyessään.
Saa nähdä minkä verran nämä jättävät muistijälkiä ajan kuluessa, nyt haluaisin kuitenkin mainita ainakin sen edelläviitatun Juniorin, ja IIG:n raskauskuvauksen, ja Le fait du jour -novellin pienen teon laukaisema onnettomus, ja kuinka sen kanssa sitten eletään (ja kuinka ekassa novellissa osoitetana kuitenkin että kirja on omasta ajastaan...nainen menee treffeille tuntemattoman miehen kanssa, mutta treffien aikana tämä vilkaisee kerran kännykkäänsä, mikä moukka, toisia treffejä ei ole tulossa. Arvelen naisen joutuvan nykyaikana pettymään usein).
Helmet-haasteesta tällä saa kohdan 45. Esikoiskirja.
Muita bloggauksia löytyi useita, esim. Riitta, Bleue, Nina, Mervi...
Jep, olen lukenut. En paljon muista, sen vain että pidin. Muistaakseni Gavaldan novelleissa on aika hurjia käänteitäkin. Sellaista mustaa absurdiutta.
VastaaPoistaJännää tasapainottelua, kun hyvin arkisten kokemusten välissä oli yllättäviä käänteitä, ja jotkut tosiaan sävyiltään tummia...
VastaaPoista