Elizabeth Gaskell - North and South

Lähimpänä vertailukohtana tälle Elizabeth Gaskellin kirjalle tuli mieleen Kotiopettajattaren romaani, jonka Gaskell luultavasti olikin lukenut (ja Charlotte Brontë oli kirjailijan tuttu), myös siinä että tästä kirjasta on jotenkin varsin helppoa osoittaa sen puutteita ja heikkouksia vaikka loppupäätelmä olisikin positiivinen...

Teos oli hämmentävä jo ilmestyessään ja on jakanut mielipiteitä myös myöhemmin: lukemani teoksen esipuheessa mainitaan kaksi vallitsevaa keskenään ristiriitaista ortodoksiaa Gaskellin tuotannosta, toinen määrittää kirjailijan ansioiden olevan herttaisten idyllisten pienyhteisöjen viktoriaanisfeminiinisessä kuvaamisessa (tyyliin Cranford ja Wives and Daughters) ja yritykset poiketa tästä (esim. tämä North and South) ovat epäonnistuneita, ja toinen taas pitää Gaskellin ansioina yhteiskunnallisten olosuhteiden ja työläiskysymyksien käsittelyä ja julistaa lukemisen arvoisiksi vain tämän kirjan ja Mary Bartonin. No, Cranfordin olin aikoinaan lukenut ja se oli sen verran kiinnostanut että tähänkin on ollut tarkoitus tarttua jo pitempään...

Kirjan rakennetta, ja erityisesti sen alkua, voisi kuvata haahuilevaksi, osittain tämä ehkä johtuu siitä että teos julkaistiin alunperin jatkokertomuksena Charles Dickensin toimittamassa Household Words -lehdessä ja tiivis julkaisuahti ei ilmeisesti ollut kovin helppo, mutta erikoinen rakenne on ehkä harkittukin juttu (ja Kotiopettajattaren romaaninkaan alkuluvuilla ei ole oikein mitään tekemistä kirjan varsinaisen ytimen kanssa...)

Kirjan alussa Margaret Hale asuu tätinsä ja serkkunsa Edithin luona Lontoossa: Edith, kaunis, herttainen ja jokseenkin aivoton neitonen on tuotapikaa menossa naimisiin, joten Margaretinkin, fiksumman ja toimeliaamman neidon elämä on myös muuttumassa, mutta seurapiireissä on myös Edithin tuleva lanko Henry jonka kanssa Margaret tulee hyvin juttuun, samanlaiset luonteet, hyvä yhteisymmärrys ja muutenkin oikein sopiva mies...Edithin häiden jälkeen Margaret palaa vanhempiensa luo etelä-englantilaisen kylän pikkupappilaan, jonne myös Henry tulee vierailulle, mutta kosintaansa Margaret vastaa kieltävästi. Henry siirtyy loppukirjan ajaksi etäiseksi sivuhahmoksi, kun olemme vasta toisessa luvussa. Tämä kirja ei olekaan Austen-vaikutteinen seurapiiriromanssi vaikka siltä se hetken näytti.

Elämä jatkuu idyllisen kauniissa pikkukylässä, jossa Margaret puuhastelee ahkerasti kaikenlaista ansiokasta, mutta idylli järkkyy kun Margaretin isä aikoo luopua pappisvirastaan ja muuttaa pohjoiseen, Miltonin teollisuuskaupunkiin (lue: Manchesteriin). Ja todella tekee niin: kirja ei siis ole myöskään mikään Cranford-toisinto vaikka siltä hetken näyttikin.

Varsinaisesti kirja alkaa siis vasta Halen perheen saapuessa Miltoniin, ja Margaret alkaa tutustua kaupunkiin ja ihmisiin jotka ovat kovin erilaisia kuin mihin on tottunut: kirjan nimi jo viittaa keskeiseen kysymykseen, Englannin maaseutuisen idyllisen etelän ja teollisen ja dynaamisen pohjoisen välisiin eroihin ja vertailuihin. Teollisuuskaupungin olosuhteet olivat 1800-luvulla aika karut, ja näitä käsitellään kyllä runsaasti, mutta arvonsa sielläkin on...
Kuvioihin tulee tietysti myös muuan herra John Thornton, tehdaspamppu jonka kanssa Margaretilla on aluksi napit vastakkain mutta kuten lukija arvaakin, yhteistä säveltä löytyy myös, mutta suhteen kehittymisen tiellä on lukuisia sivujuonia ja mutkia.

Vaikka tuo Margaretin ja herra Thorntonin suhde kulkeekin aika lailla punaisena lankana kirjan läpi, fokus siirtyilee kyllä ahkerasti muihin sivujuoniin ja ajoittain narratiivi katkeilee talouspoliittisiin esitelmiin ja työläisten olosuhteiden pohdintoihin (joista osa esitettynä murteella), mutta kyllä se tarina koko ajan etenee. Romanssiksikin tämä ei ole ihan kliseisin: Cranfordissa jo kiinnitin huomiota että herttaisen pumpulisuuden seassa kyllä oli myös synkempiä sävyjä ja pistoja, ja niin tässäkin (spoilaan että sivuhenkilöitä kyllä kuolee kirjan aikana, useampi kuin yksi), ja joihinkin verrokkeihin verrattuna yllättävästi myös John Thornton pääsi olemaan näkökulmahenkilö varsin usein, siinä missä jotkut herrat Darcy tai Rochester eivät.

Ja lopulta täytyy sanoa, että vaikka tuota romanttista juonta kuljetetaankin, niin tämä on kuitenkin korostetusti bildungsroman, kirjan keskiössä on lopulta Margaret Halen kasvu ihmisenä, nuoresta neidosta pienissä seurapiireissä ennakkoluuloineen ja -käsityksineen vastuulliseksi, aikuiseksi ihmiseksi, ja samalla se tuo paremmin näkyviin myös vaikkapa Kotiopettajattaren romaanin ja Austenin kirjojen bildungsroman-luonteen (piirteen, jonka näiden huonot kopioijat helposti unohtavat, ja kirjoittavat yhdentekeviä romanssihöttöjä).
(Esipuheen kirjoittajakin totesi että lopulta Margaret Halen tarinan kannalta on oikeastaan samantekevää meneekö hän naimisiin John Thorntonin kanssa vai ei, tärkeä kasvu on jo tapahtunut avioliittostatuksesta riippumatta. Mutta Thorntonin tarinalle pitää myös saada päätepiste...)

Luin tämän kirjan, no, ihan muutenkin, mutta kun kirjablogistanin klassikkohaaste nyt sattui olemaan ajankohtainen niin laitan sen nyt siihen.
Koska klassikkomainetta tämä kuitenkin brittikirjallisuudessa nauttii, vaikka on jostain syystä jäänyt suomentamatta (ja sellaisena lienee merkittävimpiä aukkoja 1800-luvun brittikirjallisuuden piiristä).
Helmet-haasteesta otan tällä kohdan 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä.

En nyt täysin ihastunut, koska kyllä kirja haahuilee ihan liikaa, mutta onhan Margaret Hale tavattoman viehättävä päähenkilö ja kirjan rakenteet ja painotukset eivät mitenkään perinteisimpiä ole, joten kerronnassakin on yllätyksellisyyttä, joten ihan ilokseni luin: jonkinlainen linkki Jane Austenin, Charlotte Brontën ja Charles Dickensin välillä mutta silti erilainen kuin kukaan noista.

Kirja on luettu myös seuraavissa blogeissa: Tarinoiden syvyydet, Kirjojen pyörteissä, Matkalla Mikä-Mikä-maahan ja Sabinan knalli.