Göran Stenius - Nälkänotko

 (luetussa niteessä ei ollut kansipapereita, kuva siis Kirjasammosta)

Suomenruotsalainen kirjailija Göran Stenius vaikutti tutustumisen arvoiselta, mutta suomeksi tuotantoa löytyy yhden kirjan verran: tämä Hongergropen ilmestyi alunperin 1944, Kyllikki Ignatiuksen suomennos seuraavana vuonna, ja teos taisi jäädä varsin tuntemattomaksi (syistä joista alla: myöhemmästä tuotannosta ainakin Klockorna i Rom käännettiin monille kielille mutta ei suomeksi)  

Lajityyppi on historiallinen romaani, 1700-luvun lopusta Suomen sotaan 1809 asti, ja tapahtumapaikkana karjalainen Kinnaisen pitäjä, ja sen lähellä oleva vielä pienempi ja hajanaisempi Nälkänotkon alue, joka on aina ollut varsin omavaltainen, laajemmista valtakuntien asioista piittaamaton, mutta nimi viitannee myös taloudelliseen asemaan...

Varsinainen juoni on suuren osan kirjasta aika hajanainen, Kinnaisten kirkkoherran perhe saa hieman enemmän huomiota samoin kuin jotkut Nälkänotkon suuremmat persoonallisuudet: loppupuolella sotatoimet saavatkin sitten isompaa huomiota, kun ihan rajan pinnassa ollaan. Alkupuolesta tulikin tyylillisesti hieman mieleen aiemmin lukemani Gösta Berlingin taru, joskin yläluokkien ja kavaljeerien sijaan miljöö ja henkilöt tulevat suomalaisesta erämaalaiskuvauksesta (suomennoksen nimi viittaa vahvasti Joel Lehtosen Putkinotkon suuntaan, ja muitakin korpikirjailijoita lienee luettu). Ja kirjan arvelluista tendensseistä loppupuolella taas tuli mieleen Talvion Linnoituksen iloiset rouvat: samaan aikakauteen sijoittuva historiallinen romaani, jossa tunnutaan kuitenkin vahvasti (ja propagandisestikin) kommentoitavan julkaisuhetkellä käynnissä olevaa sotaa. Ja tämä ehkä vaikuttikin osaltaan että teos on tipahtanut tuntemattomuuteen, suomennoksen ilmestyessä se oli jo vanhentunut.

Ja totean kyllä että ne loppupuolen sotakuvaukset ovat kirjan vähiten kiinnostavaa antia: alkupuolen kuvaukset elämänmenosta Karjalan korvissa olivat sen sijaan ihan viehättäviä, ja vaikka kurjuutta ja köyhyyttä riittääkin niin on myös pilkettä silmäkulmassa, kuten ehkä allaolevasta kirjan alkuriveistä tulee ilmi. Lukukokemus päätyy siis lievästi positiiviseksi, vaikken nyt suosittelekaan ponnistelemaan saadakseen teoksen käsiinsä...

Tummanvihreiden seljapensaiden varjossa piika-aittojen takana väijyi seikkailu. Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut heinänkorsien salaisuuksia selittävä teräväsilmäinen trapperi, ei nahkoihin puettu saarien asukas, joka peloissaan etsi jalanjälkiä kosteasta mullasta tai suolaveden kastelema merirosvo papukaija olallaan ja kädessä irtiruuvattu puujalka kuolettavaan iskuun valmiina. Kysymyksessä ei myöskään ollut myöhäissyntyinen amerikkalainen pojannulikka, joka haki aarteita tuvannurkan takana rehoittavasta nokkospensaikoista, ja mennyt oli se taruaika, jolloin voitiin kuvitella alastoman englantilaisen loordin apinan notkeudella kieppuvan sotkuisessa oksikossa. Ei suinkaan, Kinnalahden maailmankaihtamassa erämaapitäjässä ei suuri seikkailu ollut hahmottunut eksoottiseen muotoon. Se piilotteli suojaavassa seljavesaikossa peläten ankaraa papinrouvaa, joka kantoi leppymätöntä vihaa sen vilpillistä olemusta kohtaan.   

Helmet-haasteessa, öö, mieleen tuli vanha sanonta kuinka 'nälkä on paras mauste', eli laitetaan kohtaan 43. Kirjan nimessä, kannessa tai kuvauksessa on jokin mauste (kun ei siihen kohtaan ehdokkaita muuten liiaksi ole)