Balkanin sodan jälkipyykistä olen aiemmin lukenut jo pari mainiota kirjaa, Aivan kuin minua ei olisi ja How to Fare Well and Stay Fair, molemmat pakolaisuuden ympärillä pyöriviä (ja molemmissa päädytään Ruotsiin), hieman eri tavoilla aihetta käsitteleviä ja molemmat tosiaan erinomaisia.
Saman aihepiirin ympärillä pyörii myös tämä Dubravka Ugrešićin romaani (suom. Kari Klemelä), vaikka näkökulma on taas eri. Romaanin päähenkilö Tanja Lucić on kuitenkin lähtenyt Jugoslaviasta jo ennen sotaa, ensin Saksaan ja sitten Amsterdamiin, mutta vaikka suoria kokemuksia sodasta ei ole, on vastassa kuitenkin kokemus olla kotoisin maasta jota ei enää ole, puhua kieltä jota ei enää ole.
Tanja päätyy serbokroatialaisen kirjallisuuden opettajaksi yliopistolle, oppilaina lähinnä muita entisiä jugoslaaveja, joita ei suuresti aihe kiinnosta kunhan on helppo tapa hankkia hollantilainen tutkinto, ja lähitulevaisuudessa koko ala aiotaan jakauttaa eri kieliksi kuten Jugoslaviankin kävi...joten kirjallisuutta enemmän Tanjan tunneilla keskustellaan menneisyydestä, Jugoslavian arjesta joka on katoamassa ja/tai kääntymässä nostalgiaksi ja kitschiksi, mutta onko muistaminenkaan niin hyvä asia, ehkä asioiden kannattaisikin antaa mennä...
Sota kummittelee jatkuvasti taustalla, ja suhde siihen on hieman erilainen kuin suoraan pakolaisilla. Jäljet eivät ole fyysisiä, mutta henkisiä kyllä: sota on rikkonut kotimaan, kielen, muistot, ihmissuhteet, identiteetin (ja koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, on tällä toki myös fyysisiä vaikutuksia). Ja tämä hajoamisen ja juurettomuuden kokemus tuntuu myos kirjan kerronnassa: vaikkapa Drakulićin tiiviiseen teokseen verrattuna tämä kirja on sirpaleinen, se rönsyilee ja hajoaa, henkilöt, tapahtumat ja aiheet tulevat ja menevät, joskus selittämättömästi, joskus epätyydyttävästi. Ja tuo voisi jossain muussa kirjassa olla heikkous, mutta tässä se tuntuu tarkoituksenmukaiselta, Tanjan epämääräisen juurettomuuden kokemusten mukaiselta.
Teemoista tuli mieleen (myös erinomainen) The Devil's Workshop, sen muistamisen ja unohtamisen ristiriita, nostalgian, kitschin ja kärsimyksen monimutkainen yhteenkietoutuminen...ja toisaalta vaikka tämä laittaakin siirtolaisuuden ja maastamuuton teemoihin oman erityisen tvistinsä, on tässä esillä toki myös ne esillä yleisellä tasolla: vaikka kotimaa olisikin fyysisenä sijaintina yhä olemassa, onko se silti sama johon siirtolaisella oli elävä suhde? Kulkeeko aika eri tahtiin heillä jotka lähtivät ja heillä jotka jäivät?
Kiinnostava kirja päätyy Helmet-haasteessa tietysti kohtaan 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja (Ugrešić lähti itse vapaaehtoiseen maanpakoon Alankomaihin 90-luvun alussa).
Ja kirjaa on luettu muuallakin: Kiiltomato, Mari, Penjami.
Mielenkiintoiselta kuulostaa. Tosiaan Drakulicin tuotantoa on tullut vähän luettua, vielä olisi lukematta Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään.
VastaaPoistaAiheessa on ammennettavaa...Drakulicia olen lukenut tuon linkatun ohella toisen suomentamattoman kirjan (joka taas ei liittynyt Balkanin sotaan millään tavalla)
PoistaMeni lukulistalle! Mielenkiintoinen aihe kirjassa, varsinkin nykypäivinä.
VastaaPoistaKannattaa kyllä.
Poista