Erik Orsenna - Dernières nouvelles des oiseaux (lintujen viimeiset uutiset)

Tekemättä asiasta sen kummempaa lukuhaastetta, mielessä on ollut tehdä syvempi sukellus ranskankieliseen lasten ja nuorten kirjallisuuteen, joista jotkut yksittäiset teokset saattavat olla suomeksikin tuttuja, mutta aika moni ei (olen aikoinaan jo pohtinut lastenkirjallisuuden kiinnostavuutta nimenomaan yhtenä näkökulmana kulttuuriinsa josta se on tullut). Eli varautukaa että näitä on tulossa.

Erik Orsenna on kirjailija, jonka tuotanto leviää moneen suuntaan: on taloustiedettä ja politiikkaa, mutta myös fiktiotuotantoa, kuten Goncourt-palkittu romaani L'exposition coloniale, ja sarja lastenkirjoja. Näistä tunnetuimman, La grammaire est une chanson douce ('kielioppi on lempeä laulu'), olen lukenut aiemmin blogitauon aikana, ja se on kyllä varsin omalaatuinen faabeli kieliopin iloista (Hannulta löytyy bloggaus tästä kirjasta), sen verran omalaatuinen, että lisääkin kiinnostaisi lukea...

Vaikka tuolle kirjalle on tehty suoria jatko-osiakin, niin käsiin tuli kuitenkin muuta tuotantoa, eli tämä teos joka myös on, no, omalaatuinen faabeli. Ja vaikken takakannesta sitä hoksannutkaan, niin ensisivuilta muistin että tästäkin olen nähnyt bloggauksen, Ariel on tämän lukenut. 

Eräälle saarelle kootaan valikoitu seitsemän lapsen ryhmä: lapset ovat Euroopan eri maista ja kaikilla on intohimoinen, melkein kaikennielevä kiinnostus johonkin tiettyyn asiaan: yhdellä meteorologia ja erityisesti pilvet, toisella mekaniikka ja pyörät, kolmannella asiat jotka kiinnittävät asioita toisiinsa kuten liimat ja naulat...projektin ideoineella presidentillä ei välttämättä ole sen suurempaa suunnitelmaa kuin kokeilla mitä tapahtuu, kun erityisillä mutta hyvin rajatuilla lahjakkuuksilla varustetut lapset ovat yhdessä: alkavatko ideat ruokkia toisiaan? Lasten mukana on johtajatar, rouva McLennan (joka muistuttaa aika paljon Björkiä) ja tulkki, entinen jalkapallovalmentaja Sir Alex (sukunimeä ei mainita, oletan sen olevan Ferguson), mutta näiden tehtävänä on myös olla liikaa puuttumatta, ainakaan suoraan, tapahtumiin.

Aluksi jokainen lapsi keskittyy vain omaan kiinnostuksenkohteeseensa, olematta juurikaan tekemisissä toisten kanssa (myöhemmin yksi heistä toteaakin että jokaisella heillä on kokemusta eristäytyneellä saarella asumisesta, koska jokainen heistä on sellainen), mutta jotain törmäämisiä tietysti tapahtuu...mutta vasta kun myrsky pyyhkäisee saaren yli ja katkaisee yhteydet ulkomaailmaan, niin joudutaan vakavasti miettimään mitäs nyt tehdään...jolloin nousee esiin ehdotus lentokoneen rakentamisesta. 

Käytettävissä olevat materiaalit ovat rajallisia, mutta improvisoida voi, ja kullakin lapsella on hyödyllisiä erikoistaitoja...ja projekti pääsee vauhtiin, siinä määrin, että kun jonkin aikaa myöhemmin lääkärilaiva tulee evakuoimaan myrskyn koettelemia saarelaisia, niin lapset eivät halua lähteä, heillä on tekeminen kesken. Ja tietysti aikanaan lentokone nousee ilmaan...

Ranskalaisessa kirjallisuudessa on perinteitä taidesadusta, jonka piiriin tämänkin tarinan voi laskea: kertomus joka toimii sadun omalaatuisella logiikalla (mitenkään realistisella otteella tämä tarina ei edes yritä toimia, ja kuten Ariel huomauttaa, ei kirjan henkilöillä ole varsinaisesti luonteita: heillä on tehtävänsä tarinassa, roolit), mutta jonka kerronnassa ja rakenteessa on kuitenkin oma selvästi kirjallinen tyylinsä...tässäkin on runsas filosofinen tasonsa, ilmaisuissa aforistista otetta, ja kertojaratkaisukin on omalaatuinen: alkuosa on kerrottu neutraalin kaikkitietävän kertoja näkökulmasta, mutta vähitellen mukaan hiipii minä/me-kertoja siinä vaiheessa, kun lapset alkavat huomioida toistensa olemassaolon ja työskennellä yhdessä...

Epäilemättä tärkeä pointti kirjassa on yhteistyö, monien hyvin erilaisten henkilöiden suuntautuminen yhteiseen projektiin, joka vaatii hyvin erilaisia lahjakkuuksia ja kiinnostuksenkohteita, enemmän kuin mitä kukaan yksinään pystyy toteuttamaan, ja johon eri henkilöillä on hyvinkin erilaiset panokset annettavana. Ottaen huomioon kirjailijan taustan politiikassa, mieleen tulee onko tässä puhe myös vaikkapa Euroopan Unionista? Ehkä.

Oikeastaan tekisi mieli kysyä, että vaikka tämä näyttääkin lastenkirjalta, onko se oikeasti sitä, varsinaisesti edes tarkoitettu lapsille? Tai pitäisivätkö lapset edes tästä? Tämä lukemani painos ei edes ole julkaistu missään lastenkirjasarjassa, tämä on tavallisten pokkarien julkaisusarjaa (ja toisaalta joissain kustantamojen lanu-sarjoissa olen nähnyt Italo Calvinoa yms. kirjailijoita joita en ensisijaisesti lanuksi mieltäisi). Merkillinen teos, joka ei varmaan juonivetoisille lukijoille niin toimi, mutta kyllähän tässä on jotain niin kutkuttavaa että Orsennaakin pitänee lukea lisää...

Kirjavalintaan vaikutti takakannen maininta, että kirjassa on presidentti, mikä on haastekohtana Helmet-haasteessa.