Joissain erikoistuneemmissa kirjakaupoissa (joita Ranskassa on paljon) on kiinnostavaa ihan vaan vilkuilla läpi hyllyjen valikoimia, koska niistä löytyy, no, kaikenlaista. Jossain vaiheessa olin merkinnyt muistiin pontentiaalisesti kiinnostavana kirjailijana tämän tsekkiläisen, Ranskassa asuvan Patrik Ouředníkin, ja näppärästi vähän tämän jälkeen huomasin Siltalan kustannusohjelmassa tulevan Eero Balkin suomennoksen, hyvä niin. Myöhemmin kappale sitä päätyi omaankin hyllyyn, mutta tuntuu että muuten kirja on jäänyt Suomessa hyvin vähälle huomiolle, en muista nähneeni siitä oikein mitään mainintoja.
Mutta onhan tämä myös varsin merkillinen ja vaikeasti luokiteltava kirja. Alaotsikkonsa mukaisesti 1900-luvun historia eurooppalaisesta näkökulmasta (vaikka Amerikkaakin vilahtelee), mutta vaikka kirjassa esitellään faktaa faktan perään, ei kyse ole mistään perinteisestä historiakirjasta, asioista siirrytään toisiin joskus hyvinkin vapaalla assosiaatiolla ja yllättävillä rinnastuksilla, sinne tänne vaellellen ja kierrellen, ja usein kuitenkin palataan jompaankumpaan maailmansotaan ja sen tapahtumiin. Asioita tekevät ihmisryhmät kuten nuoret, sotilaat, saksalaiset, naiset, kenraalit, Jehovan todistajat, ja kun kerrontaan tulee yksittäisiä henkilöitä, ovat nämäkin vain ryhmiensä edustajia, henkilönimiä ei kirjaan tule...
Kirjan aloittaa laskeskelu kuinka pitkä jono tulisi Normandiassa kaatuneista amerikkalaissotilaista, jos nämä laitettaisiin peräkkäin päälaki seuraavan jalkapohjiin (38 kilometriä), ja tästä lähdetään samassa hengessä läpi lähihistorian. Kirjan marginaaliin on siroteltu "avustavia" alaotsikoita mitä siinä kohdassa olevassa kappaleessa käsitellään, näin esimerkkinä peräkkäiset alaotsikot sivuilta 15-24:
Tulee ottaa opiksi menneisyyden virheistä - Naiset ovat ihmisolentoja - Ehkäisyn keksiminen - Maailmanloppu - Jin ja jang - Toimintahäiriöt - Paljon miehiä taisteli - Eteenpäin - Ne jotka osasivat kroolata - Mihin sähköstä on - Lääkärin harjoittivat valistustyötä - Rintaliivin keksiminen - Pohjaveden taso laskee - Sotilaat lauloivat joululauluja
(mitä noilla sivuilla tapahtuu, saatte itse lukea).
Toteavasta sävystä, aiheesta aiheeseen siirtymistä ja joskus yllättävistäkin rinnastuksista tulee vahvasti etäännyttävä tunnelma, ikään kuin tässä olisi joku ulkoavaruuden asukas selostamassa sadan vuoden tapahtumia kotiplaneetalleen, ja ei tekisi sitä kovin selkeästi eikä olisi antamassa kovin myönteistä kuvaa kohteestaan: kirjaa sävyttää musta huumori ja hirtehisyys. Lukiessa tunnelma on hyvinkin absurdi, ja toisaalta samalla jäytää tietoisuus että kyllä, nämä asiat ovat tapahtuneet, tässä on musta peili meistä kaikista.
Erikoisista kerrontaratkaisuista huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, tämä oli aikamoinen page turner: kun rakenne on näinkin epämääräinen ja virtaava, niin aina halusi lukea vielä seuraavan sivun tai pari, koska tiedä mitä sieltä putkahtaa, minne kerronta vie. Ja samalla mitään asiaa ei käsitellä varsinaisesti loppuun itseriittoiseksi kokonaisuudeksi jonka voi ottaa haltuun, monet asiat liittyvät toisiinsa ja ovat toisistaan riippuvaisia ihan luonnostaan, ja joissain muissa voi pohtia, onko asioiden välillä joku yhteys, vaikkei se ehkä ilmeinen olisikaan...
Merkillinen, kiehtova teos: tsekkiläisessä kirjallisuudessa osataan hyvin absurdi musta huumori, joka laittaa kuitenkin myös ajattelemaan, ja tämä on kyllä mitä mainioin lajin edustaja. Lukekaa (ja minun täytyy kai etsiä lisää Ouředníkia lukulistalleni...).
Kirjan on lukenut myös Riitta.
Kuulostaa todella erikoiselta teokselta, jossa kuitenkin on jonkinlainen ajatus takana. Mitä tulee tuohon mainitsemaasi Normandian kuolleiden jonoon, niin millä logiikalla hän on päätynyt tuohon, miesten keskipituus x kuolleiden määrä. Kuulostaa absurdilta laskulta, jonka totuus sisältää muutakin. 38 km ei kuulosta kovin suurelta määrältä, mutta kun ajattelee sitä tuskaa, mikä aiheeseen liittyy ... Outo kirja tosiaan.
VastaaPoistaJoo, amerikkalaissotilaiden keskipituuden mukaan laskettu.
PoistaJa itse taas ajattelin, että tuolla lailla ruumiita jonoon laitettuna 38 km kuulostaa kyllä suurelta...joskus vaelluksilla pisimmät päiväetapit ovat juuri sellaista 35 km ja kyllä siinä tulee jo käveltyä koko päivä, ja jos tuollaista matkaa laittaisi kuolleita amerikkalaissotilaita jonoon...
Totta! Se on suhteellinen asia ja riippuu hieman näkökulmasta. Kyllähän se jono kaamealta kuulostaa.
PoistaKävin kirjasto sivuilla varaamassa tämän kirjan, kiitos sinun kiinnostavn esittelysi!
VastaaPoistaVarsinkin tuo näkökulma kiehtoo, kuin ulkoavaruuden asukas selostamassa mennyttä vuosisataa entisellä kotiplaneetallaan, virtaavuus ja asioiden hämärä yhteys ja "kesken jääminen". Kuulostaa elämän makuiselta.
Joo, varsinaisesti tuollaista "ulkoavaruuden asukas"-kerrontamallia ei tietenkään käytetä, mutta etäisyyttä kuitenkin...
PoistaTämä on kuulemma kanssa tulossa esityksenä Kansallisteatteriin myöhemmin syksyllä, miten se sitten on toteutettu, dramaattisena monologina vai miten, en tiedä...
Oih, sinusta on ollut hyvin kirjoitettu artikkeli Helsingin Sanomissa. Ei ole tullut luetuksi digilehteä, kun olen poissa kotoa. Ystävä lähetti linkin.
VastaaPoistaEn tiennytkään tutkimusalastasi. Minähän olin 90-luvulla mukana Kuhmon Romuvaara-liikkeessä, jossa vastustimme ydinjätteen loppusijoitusta Kuhmon kallioon, koska siinä tuntui siirtomaa-ajatus. Miksi jätettä ei haudattaisi sinne missä sitä tuotetaankin, ilman pitkiä kuljetuksia?
No, nythän Eurajoella on Onkalo.
Toivotan menestystä sinulle mitä sitten valitsetkin tehtäväksesi.
Joo, hyvä artikkeli tuli. Olen blogissa kyllä maininnut luonnontieteilijätaustasta mutten tosiaan ole tainnut sen tarkemmin mainita erikoistumisalueita, blogitapaamisissa ydinjätteet on kyllä tullut mainittua (olen kanssa muitakin luonnonsäteilyjuttuja tehnyt, radon on tuttua myös, mutta vähemmän).
Poista(Ja tietysti myös siinä, että ydinjäte haudattaisiin sinne missä se tuotetaankin voi nähdä siirtomaa-ajatusta, kyllä kai kuhmolaisille se tuotettu sähkö ja sen mahdollistamat tuotteet kelpaa...mutta tietysti jätteiden kuljetuksessa on omat ongelmansa, että parempi että sitä tarvitsee tehdä vähemmän)