Jaakko Haavio - Syystaivas

 

Useampi vuosi sitten luin kokoelman Jaakko Haavion lastenrunoja, mutta en niistä kauheasti innostunut...nyt sitten vuoroon kokoelma aikuisemmalle kohderyhmälle 40-luvun lopulta.

Luontorunoja löytyy tästakin, ja myös aika annos uskonnollista tematiikkaa, niin Raamatusta kuin vaikkapa modernimmasta kirkon elämästä ja hengellisyydestä...vaan kirjoittajalla on kyllä samat piirteet: riimirunous on hallittua, varsin selkeää ja yksinkertaistakin, mikä tekee runoista helposti lähestyttäviä, mutta jään kuitenkin kaipaamaan enemmän verbaalista leikittelyä, ehkä oivaltavuuttakin. Haavion ominaisuudet ovat sellaiset, joilla voi tehdä hyviä laulutekstejä, ja virsirunoilijana hän onkin kunnostatunut, mutta runoilijana ei ole tunkemassa suosikkieni joukkoon...

No, mm. tästä kyllä pidin (vaan se sanookin olevansa laulu):

Laulu lainatavaroista

Köyhä lapsi kapaloitiin,
pantiin seimeen nukkumaan.
Lainavuode, lainaheinät,
lainahuoneen harvat seinät
oli tuulensuojanaan.

Profeetaksi nähdä voitiin:
armon sanaa saarnasi.
Lainaleivät, lainakalat,
anomansa antipalat
toisille hän jakeli.

Laiturista laina-alus
purreksensa soudettiin.
Lainajuhta kaupungista
lainatuista ohjaksista
ratsuksensa noudettiin.

Ystäväinsä kanssa halus
ehtoollista viettää hän.
Lainalampun vaisu valo,
lainapöytä, vieraan talo -
kehys juhlan pyhimmän.

Kuoli sitten, balsamoitiin,
lainahautaan itkettiin.
Typötyhjä, köyhä vainaa -
kuolemansa lohdun lainaa
kuolemaan ja kyyneliin.

Ja Helmet-lukuhaasteessa tällä saa kohdan 43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa: näin loppukesästä syystaivas on tulevaisuutta, ja nimirunossa "[j]äljelle jää vain toivon lauha sini".