Ranskankielisessä kristillisessä kirjallisuudessa Paul Claudel nauttii klassikkoasemaa runoillaan, näytelmillään jne. vaikka suhtautumisessa hajontaa saattaa ollakin: juuri tätä näytelmää ennen luin artikkelin yhdeltä kirjallisuuskriitikolta, joka ei Claudelia juuri arvostanut, korkeintaan varhaistuotannossa noin ennen ensimmäistä maailmansotaa on vielä jotain...
No, tämä näytelmä on vuodelta 1912 (vaikka mainittiinkin nimeltä, että tämän esimuoto 1890-luvulta on parempi versio), ja tässä kirjassa on mukana myös myöhemmin muokattu viimeinen näytös, eli aiheeseen palattiin pitkin uraa.
Nimi viittaa angelus-kellojen yhteydessä lausuttuun rukoukseen, mutta tapahtumapaikkana on Reimsin seutu joskus myöhäiskeskiajalla: Claudel kirjoittaa mysteerinäytelmää, joten ajankohdaksi luodaan yleinen impressio keskiajasta, ei mikään tietty historiallinen ajankohta (muutama historiallinen maininta viittaa 1400-luvun alkupuoliskolle, mutta nämä eivät osu yhteen).
Sisällössä lähdetään myös mysteerin tai legendan alueelle, pyhyyden salaisuuksiin. Nuori neito Violaine on alustavasti puhuttu jo morsiameksi isänsä oppipojalle ja kasvatille Jacquesille, mutta tuntee tiettyä sympatiaa myös nuorta arkkitehtia Pierreä kohtaan...mutta Pierre kertoo sairastavansa salaisesti lepraa. Violainen antamaa säälivän ystävyyden suudelmaa on todistamassa tämän sisar Mara, joka itse rakastaa palavasti Jacquesia, ja kun myös Violaine sairastuu lepraan, päätyy tämä yhteisön reunamille kerjäläiseksi, kun taas Mara nai Jacquesin.
Mutta muutamaa vuotta myöhemmin Mara ryntää hän tämän luo jouluyönä kuolleen lapsensa kanssa Violainen luo: vaikka hän ei sisartaan rakastakaan, on hänellä kuitenkin luottamus tämän pyhyyteen...
Niin, omalla tavallaan tässä kehitellään legendaa paikallisesta pyhimyksestä asioiden tapahtuessa, ja sellaisena tässä on kiinnostavia piirteitä, niin Violainessa kuin Marassa...näytelmässä on tosiaan kaksi vaihtoehtoista viimeistä näytöstä, joista vanhempi on epämääräisempänä kiinnostavampi, uudempi etenee selkeämmin mutta myös osoittelevammin (tavalla joka ansaitsee sen alussa mainitun kriitikon paheksunnan). En nyt ihastunut, tuli luettua ja saatan lukea ehkä joskus jotain muutakin Claudelilta.
Helmet-lukuhaasteessa tämä voisi olla, öö, 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon. Sadan vuoden lukuhaasteessa tällä saa 1910-luvun, ja tämän myötä myös haasteen bonusosasto tulee täyteen.
Näytelmämuotoon kirjoitettuja tekstejä en oikein tykkää lukea, ne on jotenkin liian vaativia, aihe kuulostaa kuitenkin kovinkin kiinnostavalta ja jos löytyisi suorasanaisena proosana/romaanina niin voisin tykätäkin.
VastaaPoistaTämä on myös näytelmänä aika runomaista (vapaalla mitalla), eli ollaan varsin kaukana proosasta...esseitäkin löytyy tuotannossa, mutta ilmeisesti proosafiktiota ei.
PoistaKiitos! Nimi soitti niitä usein mykkiä kellojas päässäni! Claudel on tietenkin ollut yksi kirjailijoista, joka on kuulunut näytelmäkirjailija-listaamme Tampereen yliopiston Draamastudiossa. On häntä joskus suomennettu. Sen lisäksi me saatiin teatteri- ja näytelmäkirjailijaliiton toimistosta plareja jos tarvittiin ja ilmaiseksi. Kun oltiin 1960-luvun puolivälissä, niin en tiedä kuinka paljon niitä oli suomennettu. Hmm. Ehkä niitä on ollut listalla saksaksi tai ruotsiksi? Nimen muistan, mutta kirjailijaprofiilia en. Onko hän ollut suosittu Ranskassa, tiedätkö?
VastaaPoistaTämä tuttu ongelma, että kaikenlaisia näytelmiä on vuosien varrella käännetty, mutta kun niitä ei ole varsinaisesti kirjoina julkaistu, niin hankalia löytää...Helmetistä löytyy myös maininta runosuomennoksista, Jyväskylän yliopiston monisteena 80-luvulta...
PoistaRanskassa Claudel on tosiaan tuon 1900-luvun alkupuoliskon huomattavia kirjailijoita...tämän näytelmän ohella ainakin Tête d'or, Le soulier de satin ja Partage de midi ovat tunnettuja, jotka voisivat olla olleet esillä.