Olen Anna-Maija Raittilan nimen tietysti kuullut usein, ja sanoittamiaan virsiä on tullut tietysti kuultua (ja joskus laulettuakin), mutta varsinainen kirjallinen tuotanto on jäänyt kokematta...joten sopivasti vastaan tullut esikoisrunokokoelma piti ottaa luettavaksi kirjan (kansiliepeissä puffataan muutamaa muutakin samanaikaista esikoisrunoilijaa, Aila Meriluoto, Kirsi Kunnas, Lauri Viita...)
Ja, no. Raittila kirjoittaa tiivistä runoa, useimmiten mitoilla ja riimeillä, joskus ei, mutta rytmi ja tietty laulavuus näissäkin on mukana (vaikka runot pysyvätkin lyhyinä, 6-16 säettä riittää hyvin). Paljon meditoidaan luontoa (ja sen Luojakin on läsnä), kuulaasti ja sisällöltään vähän haikumaisestikin, mutta samalla tuntuu että aiheet ja käsittelyt ovat kovin, no, konventionaalisia, siinä määrin etten oikein jaksanut näistä innostua: nopeasti vertailukohdaksi nousee hieman myöhempi mutta samoilla aihealueilla toiminut Helvi Juvonen, ja tässä vertailussa ainakin tämä Raittilan teos jää selvästi toiseksi. Taitavaa sanankäyttöä joka ehkä lupaa lisää myöhemmässä tuotannossa, mutta tästä en nyt jaksanut innostua...
Kevättuokio
Helmet-lukuhaasteessa tämä osuu kohtaan 3. Kirjan nimessä on kasvi. Ja Sadan vuoden lukuhaasteessa edustetaan 1940-lukua.
Mikä ajankohtainen otsikko eilisen vaali-illan jälkeen! Mainio valinta!
VastaaPoistaHoksasin saman assosiaation kun olin julkaisemassa postausta...sattumaa, mutta onko mikään todella sattumaa?
PoistaSaattaa olla, että minuakin innoittaisi enemmän tuo kansikuvitus kuin sisältö. Ruiskukka on itselleni tärkeä kukka (ei poliittisesti kylläkään). Näissä vanhoissa runokirjoissa on todella tyylikkäät kannet ja tämän runokirjan haluaisin hankkia ihan kansien vuoksi, vaikka en sisällöstä niin rikastuisikaan. Kiitos kun postasit tästä ja ilahdutit mieltäni.
VastaaPoistaKansi on kyllä miellyttävä, nuo fontit mukaanlukien.
PoistaJa ehkä joku luontolyriikan suuri ystävä voisi sisällöstä pitää enemmän, minulle se on runouden lajina jäänyt aina hieman vieraaksi...
Olen lukenut tämän joskus nuorena eli kauan sitten, joten en paljoa muista. Mutta luulen, että Raittilan kirjoitustyyli varmasti kehittyi ajan mittaan. Pitäisi joskus tutustua tarkemmin.
VastaaPoistaRaittilahan ei näköjään tämän ilmestyessä ollut vielä edes parikymppinen, joten ehkä 'kehityskelpoinen' onkin ihan hyvä tavoite tässä...
Poista