Täsmäosumia Helmet-lukuhaasteeseen: kirjastossa katselin näytelmähyllyä toisenlaisia asioita etsien, mutta tämä herätti nimellään huomion, ja kun haasteen yksi vaikeammista kohdista minulle on 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa (en ole lukenut tarpeeksi uusia kirjoja, että niissä olisi vielä sometusta), niin pakkohan se on tutustua mitä tämä Ahmed Madani on kirjoittanut...
oui être ou ne pas être
là est ma question
mais c'est aussi la vôtre
Nina Breton on ranskalainen teinityttö, joka asuu äitinsä Saliman kanssa Pariisin lähiössä. Salima on toisen polven algerialainen, jonka vanhemmat ovat palanneet Algeriaan, opettaja, eronnut Ninan isästä tytön ollessa kahdeksanvuotias.
Nina elää teinitytön elämää johon tosin on tullut tumma juova kun paras ystävä Kim on vastikään kuollut (ei sen kummemmin kerrottu miten, sairaus, onnettomuus, mikä onkaan), ja tuntee teinien ehdottomuudella suurta närkästystä hylkeidenpyynnistä...ja vähän myöhemmin Syyrian väkivaltaisuuksissa kuolevista lapsista. Ja tätä kautta tutustuu netissä Amariin, Syyriassa taistelevaan sotilaaseen ja edellämainittujen lapsien rohkeaan puolustajaan, ja Amar opettaa paljon muutakin maailman menosta, mitkä asiat ovat halal ja haram ja ketkä ovat oikeita muslimeja ja ketkä pettureita ja mitä ensimmäisten pitäisi tehdä jälkimmäisille...
Nina, joka toivoo tässä vaiheessa tulevansa kutsutuksi nimellä Oumou Khadija, suunnittelee jo salaa matkaa Syyriaan Amarinsa rinnalle, mutta eräiden sattumusten vuoksi käykin ilmi että Amar (tunnetaan myös nimellä Jordan) asustaa myös Pariisin liepeillä, ja vaikka hänellä onkin tiettyjä Daesh-yhteyksiä, käyttää syyrialaisen Daesh-sotilaan identiteettiä ennemmin tyttöjen pokaamiseen koska se käy helpommin noin kuin lähiön urheilukaupan myyjänä...(maalaa teksti näkyviin hiirellä jos spoilerit ei pelota)
Ollaan nuortennäytelmässä, aiheet ovat isoja, ajankohtaisia ja vakavia ja nimenomaan nuorille läheisiä, problematisointia on vaikkei siinä mitenkään kauhean syvälle mennä ja mukana on myös annos opettavaisuutta...
Katselin että Madani on työskennellyt paljon nimenomaan lähiönuorten teatterin parissa, ja huomion kohteena on ollut teatterin sosiaaliset ulottuvuudet, ja tämä tulee kyllä hyvin ilmi tästä: tässä ei ehkä yritetä tehdä mitään kuolematonta mestariteosta vaan hyvinkin hetkellistä, paikallista, ruohonjuuritason ephemere-taidetta.
Ja toisaalta vaikka yksityiskohdat muuttuvat niin perusasioista, identiteetin etsinnästä yms toki on puhe. Hakematta mieleen tuli hyvin samanhenkinen Ajatussulttaani, vaikka Nina onkin huomattavasti syvemmin integroitunut yhteiskuntaan, ja toisaalta...
Yhtäläisyyttä tulee erityisesti suhteessa yksinhuoltajavanhempaan ja tämän välinpitämättömään suhtautumiseen juuriin ja kulttuuriperintöön, jonka johdosta nuori on alttiimpi kaikenlaisille hörhömmille ja huomattavasti epäilyttävämmille versioille samasta...Salima on jättänyt taakseen suhteensa perheeseensä, Algeriaan, uskontoon jne eivätkä nämä näin ollen ole minkäänlainen osa Ninan elämää, mutta päädyin nyt kuitenkin muistelemaan Fratelli tuttin ajatuksia ihmisestä osana yhteisöä, sosiaalisia kontakteja yms. ja ääri-individualistisen isolaation haitallisuudesta.
Jos halutaan että Nina Breton voisi olla mitä tahansa, niin sen kääntöpuoli on, että Nina Breton ei ole mitään, pelkkää potentiaalia, tabula rasa. Kontekstina on toinen atomistinen yksilö Salima, mutta luonnollisestikaan lapsi ei voi kuulua vain vanhemmilleen, lapsi ei voi olla ikuisesti vain vanhempiensa lapsi ilman laajempaa kontekstia. Isältä on sukunimi, ja isän suvusta peräisin etunimi, mutta isä on kaukana poissa, joten nimissä ei ole sisältöä, Nina Breton voi olla ihan yhtä hyvin Oumou Khadija...
(Ja on siis todettava että sattuneesta syystä periaatteellisella tasolla suhtaudun hyvinkin symppaavasti isoihinkin elämänmuutoksiin ja vaikka niihin liittyviin nimenvaihdoksiin, vaikka esim. Daeshin menetelmiin ja tavoitteisiin kielteisesti suhtaudunkin)
Vaikkei tämä mestariteos olisikaan, kuulostaa kuitenkin kiinnostavalta pohdinnalta identiteetistä ja sen rakentumisesta nuorena ja siitä, miten helppo nuorena on uskoa sellaisiinkin juttuihin jotka eivät vanhempana vaikuta enää niin fiksuilta. Ja yksi teatterin tärkeä tehtävä on varmaan auttaa ihmisiä käsittelemään hankalia asioita elämässään, joten (maahanmmuuttajataustaisille) lähiönuorille se, että tekee tällaisen näytelmän ja miettii näitä teemoja samalla aika perusteellisesti muiden kanssa, voi tehdä hyvää.
VastaaPoista