Siitä onkin jo hetki kun olen viimeksi Muriel Sparkia lukenut, mutta aiemmin lukemani kirjat, joita on 14 (puhutaan siis fanituksesta) ovat kaikki olleet romaaneja, tämä on ensitutustumiseni novellisti-Sparkiin.
I could see that Jennifer was agog. She was more transparent than I was. I could see she was longing to stay and overhear, watch out of the windows, see what would happen. I was ovrcome with disgust and indignation. why should Jennifer want to satisfy her curiosity? She believed everyone was 'the same', she didn't acknowledge the difference of things, what right had she to possess curiosity? My case was different.
Mutta kyllähän näissä yhdessätoista novellissa on tuttuja piirteitä. Paljon neuroottisia henkilöitä, omalaatuista huumoria, voimakkaan ironista (myös itse-) havainnointia johon yhdistyy myös runsas moraalinen ja filosofinen ulottuvuus, mitä nämä ihmiset tekevät ja miksi tekevät niin...
"Oh, he said it was a good thing?"
"No, not a good thing. [...] But failing that, we did the right thing. Apparently, there's a difference."
Kun novellimuodossa ollaan niin ei näitä teemoja voi tietenkään kehitellä niin laajasti kuin romaaneissa, ja rakenteellisestikin Sparkin hienolle aikatasoja sekoittavalle ja vihjaavalle kerronnalle ei juuri ole tilaa (no, 'Portobello Road'in alussa sentään käy ilmi että kertoja on kuollut, ja sitten aletaan keriä miten moinen on päässyt tapahtumaan). Toisaalta tässä voidaan sitten revitellä enemmänkin eksentrisillä henkilöillä, ideoilla jotka eivät kantaisi pitempiä romaaneja...'You Should Have Seen the Mess'in Lorna, jolle ainoa mittapuu suhtautumisessa ihmisiin ja paikkoihin on näiden siisteyden taso, olisi aika rasittava pitemmässä tarinassa, mutta novellissa erinomaisen hauska, ja sama pätee moneen muuhunkin...
Mutta vaikka monia novelleja leimaakin huumori, absurdit sattumukset, eksentrinen käytös, on huumori kuitenkin säännönmukaisesti varsin mustaa ja tosiaan ironista, huumoriin sekoittuu runsas määrä surullisuutta. Niminovellin huipennuksessa päähenkilö huokaa "God help me. Life is unbearable", ja miten siihen pisteeseen on päästy, no, se selviää lukemalla. Tai kuinka 'The Black Madonna'ssa tapahtuu ihmeitä, mutta ihmeiden kanssa kannattaa olla varovainen, ne eivät aina ole sellaisia kuin odottaisi...tai mistä se Jennifer onkaan utelias, ja onhan Lornankin maailmankuva aika ahdistava ja surullinen.
Vähän näistä tuli mieleen Patricia Highsmith ja ehkä myös Flannery O'Connor, vaikka toki Spark on tunnistettavissa viime kädessä juuri itsekseen. Erinomainen lisä lukemiini, ei parhaiden romaaniensa tasoinen mutta kyllä novellistiikkaansa voisi lisääkin lukea.
Helmet-haasteesta tällä saa kohdan 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana. 'The go-away bird' on töyhtöturako, jonka ominainen huuto "go'way" hallitsee niminovellin taustalla...
Luin Memento Morin tuossa vähän aikaa sitten ja voi kamaalaa, olin jotenkin pettynyt. Olihan se tavallaan varsin hauska, mutta en innostunut siitä yhtä lailla kuin aiemmin lukemistani Sparkeista.
VastaaPoistaOlisikin jännää lukea häneltä novelleja. Laitna mieleen.
Muistan pitäneeni kyllä Memento Morista, mutta onhan se toisaalta ehkä vähän suoraviivainen monien muiden romaanien rinnalla.
PoistaNovellituotantoa on enemmänkin, olen joskus nähnyt isomman omnibuksen johon on koottu Sparkin novellituotanto. Ja näissä novelleissa on kyllä ärsyttävyyttä, sillai positiivisessa mielessä ja ehkä myös negatiivisessa, problemaattisessa joka tapauksessa. Ja jotkut tuntuvat rinnastuvan joihinkin kirjoihinsa (onko Come Along, Marjoriessa samaa teemaa kuin Memento Morissa? Miltä Portobello Road näyttää Driver's Seatin tai Jean Brodien valossa, tai toisinpäin?)