Leo XIV - Magnifica humanitas

Jos paavi Leo XIV:n ensimmäinen kiertokirje Dilexi te kulki edeltäjänsä Franciscuksen jäljillä, uudessa ensyklikassa, Magnifica humanitas, paavi viittailee kaimaansa Leo XIII:een ja tämän ensyklikaan Rerum novarum vuodelta 1891. Aiheena on Kirkon yhteiskunnallinen opetus, ja vaikka on taas tullut uusia asioita huomioitavaksi ja kantaaotettavaksi, ovatko asiat lopulta niin uusia kun pintaa raaputtaa...

Uutisoinnissa ja kommenteissa on eniten noussut esiin huomiot tekoälystä, miten nykyinen AI-kehitys vaikuttaa yhteiskunnassa. Mutta vaikka tämä onkin “uusi asia”, joka on ollut kirjeen inspiraationa ja tärkeänä esimerkkinä, varsinaisena huomion aiheena on kuitenkin teknologia yleensä, sen eettiset ulottuvuudet ja vaikutukset yhteiskuntaan ja ihmiskuvaan.

Leo XIV esittää kaksi raamatullista kuvaa yhteiskunnallisina vaihtoehtoina: Babylonin tornin rakentaminen (1 Moos 11) ja Jerusalemin uudelleenrakennus pakkosiirtolaisuuden jälkeen (Neh 2). Babylonin tornin pystyttäminen oli monoliittinen projekti, jonka hybris johti kansojen hajaantumiseen, kun taas Jerusalemin muurien uudelleenrakennus tapahtui yhteistyönä, työhön osallistujia ja kaupungin asukkaita kuunnellen ja näiden välille yhtenäisyyttä luoden.

Kolmanteen esimerkkiin, Ilmestyskirjan Uuteen Jerusalemiin, viittaillaan, mutta vaikka se onkin tavoiteltavana suuntana, ei se rakennu inhimillisillä ponnisteluilla vaan tulee Jumalalta, joten tässä teknologian yhteydessä sitä ei voikaan mallina käyttää. Jotkut ovat kuitenkin todenneet huomionarvoisena, että siinä missä ihmiskunnan alkuna on Eedenin puutarha, ja ensimmäisen kaupungin perusti Kain (1 Moos 4:17), niin päämäärämme on kuitenkin esitetty kaupunkina eikä puutarhana: inhimillisen kulttuurin historialla on siis oma eskatologinen paikkansa, eikä teknologiakielteisyyteen itsessään ole perusteita, haasteena on sen oikea käyttö.

Ja tämä tieteellisen tutkimuksen ja sen tulosten soveltamisen etiikka on jo perinteinen ongelma. Hyvin tyypillistä on, että kaikki toimijat sysäävät vastuun eettisistä valinnoista pois itseltä, odottaen tai olettaen että joku muu on ne arvioinnit jo tehnyt tai tulee tekemään. Luonnontieteiden etiikka on perinteisesti keskittynyt metodeihin, joilla tutkimusta tehdään, kun taas aiheissa ja tuloksissa ihanteena on objektiivisuus, ottamatta kantaa miten asioiden pitäisi olla, ja on muiden asia mitä niillä tuloksilla tehdään. Mutta tutkimuksen ja teknologian jatkokehittelijät ja tuotteistajat vuorostaan katsovat, että kun se tutkimus on tehty, niin tokihan se on tarkoitettu käytettäväksi, eettinen vastuu on ollut tieteentekijöillä, vaikka nämä siitä ovat kieltytyneet. Ja toisaalta eettinen vastuu teknologiasta sysätään käyttäjille, tuotteistajat vain mahdollistavat asioita. Käyttäjät vuorostaan helposti katsovat, että kun jokin tuote nyt kerran on olemassa niin tokihan sitä voi käyttää, ja virheellisesti olettavat, että eettiset valinnat on tehty jo kehitysvaiheissa, vastuu on jossain muualla. Kiertokirje haastaa tutkijat huomioimaan toimintansa eettiset ulottuvuudet, mutta koko kehityksen ja käytön kaaren deterministisyys tarvitsee kyseenalaistusta.

Lisäksi nykyiset teknologiat kehittyvät yhä monimutkaisemmiksi ja läpinäkymättömiksi, ja tieteellinen kehitys erikoistuu yhä rajatummiksi erikoisaloiksi, joissa usean alan ja näiden yhteisvaikutusten asiantuntijuus käy yhä mahdottomammaksi, tieteiden erikoisalat eivät enää puhu samaa kieltä eivätkä pysty kunnolla kommunikoimaan keskenään, ja näin teknologisten kokonaisvaikutusten arvionti käy entistä vaikeammaksi. Ja kun olen huomannut kuinka vaikeaa ihan vaikkapa tiskikoneen kunnollinen käyttö tuntuu joskus olevan, niin luottamukseni ihmiskunnan kykyyn käyttää vastuullisesti tekoälyn kaltaisia teknologioita ei pilviä hivele.

Haasteena on myös teknologiavetoisen ajattelun tulemaan kaikenkattavaksi, niin että teknologiat eivät enää ole ihmisiä ja näiden yhteiskuntia varten vaan että ihmiset ja yhteisöt ovat teknologioita varten. Että ihmisillä ei olisi mitään arvoa itsessään, vaan ihmisarvo perustuisi mitattaviin hyötyihin valta-asemassa olevalle määrittelijälle, ihmisyys redusoitaisiin hyödykkeeksi, kulutustavaraksi. Tällaista asennetta Kirkko on perinteisesti vastustanut, ja tämä huoli ja sen vastustus on myös tämän kiertokirjeen keskiössä, sen nimeä myöten, ja asiasta on kannettava huolta myös jatkossa.

(teksti ilmestynyt alunperin Sanctus Henricus -lehdessä 2/2026)