Olen toki Peter Høegin nähnyt mainittavan usein, mutta tuotantoonsa ei ole tullut tartuttua, ei edes siihen Lumen tajuun...mutta tapani mukaan, kun vastaan tuli novellikokoelma, niin voihan kokeilla.
Ihan sekalaisten tarinoiden kokoelma tämä ei ole, kahdeksan novellin välillä on selviä yhteyksiä...paikoissa hajotaan moneen suuntaan, ollaan Kongossa tai Portugalissa tai Ranskassa tai aika usein Tanskassa (ja kaikissa tarinoissa on joku yhteys Tanskaan), mutta kaikki novellit sijoittuvat ainakin osin 19. maaliskuuta 1929; monessa pohjustetaan kyseistä päivää (ja yötä) edeltävilla tapahtumilla, ja yksi novelli sijoittuu suurelta osin muutamaa vuotta myöhemmäksi, joskin siinäkin maaliskuulla 1929 on tehtävänsä.
Vaikka tapahtumissa onkin kirjoa (pettynyt matemaatikko matkustaa Joseph Conradin kanssa afrikkalaisessa junassa, kaupunki eristäytyy uhkaavalta kulkutaudilta, järkähtämättömän oikeustuntoinen tuomari rakastuu provokatiiviseen dekadenttiin kirjailijaan...) niin jollain tavoin novellit tapaavat kietoutua rakkauden ympärille, ja myös tarinankerronnalla novellien sisällä on tärkeä rooli, monella on tarinansa kerrottavana...ja ongelmallistahan se rakkaus usein on, varsinkin kun siitä sellaista tekee, joten on tarinoita kerrottavana kun vaan joku kuuntelee.
Mietitytti myös melkein kaikissa novelleissa näkyneet uskonnolliset viittaukset (tai ehkä niitä oli jokaisessa enkä vain kiinnittänyt aina huomiota) jotka nousivat esiin taustalla, mutta tavallaan ne aina purkautuivat toisin keinoin, oli korvikkeena sitten taide, tiede, edistys, hyväntekeväisyys, politiikka (ja jos sitä korvikeasemaa ei ymmärrä, on seuraukset helposti epätyydyttäviä). Ja ehkä tästä rakkaudesta, tarinankerronnasta ja uskonnon sublimaatiosta seuraa myös itsensä etsiminen...linkittyviä teemoja, joihin on kuitenkin saatu runsaasti variaatiota, samaa novellia ei kirjoiteta kahdesti.
Ihan kiinnostava valikoima jonka kiinnostuneena luin, vaikka saapi nähdä kuinka paljon tästä muistan esim. puolen vuoden kuluttua.
Helmet-haasteessa ollaan täsmäluentavaiheessa, ja tanska sopii kohtaan 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa. Ja pikagooglauksella löytyi Susannan postaus.
"One of the things I never understood was the audience. But this much I did grasp: that for our spectators - who were small in number, so small that I have wondered whether the public for which we danced did not in fact consist of the same few thousand people filling the theatre day in, day out - for them, the place was a temple. They made a sort of pilgrimage to it. They came to see people on the stage who had faith, perhaps because they themselved did not trust anyone, even God. And they came to hear how it sounds when someone prays for something or other, perhaps because they themselves did not know of anyone or anything they believed would listen to them. And they came to see fasting, and I am convinced that this had something to do with the fact that in their daily lives they were so busy accumulating things that they had to come and see people who willingly practiced self-denial in order to catch a glimpse of God.
"Obviously there must have been other reasons, too, for their turning up. But right now, this evening, I cannot think of any.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti