Amadou Hampâté Bâ - Petit Bodiel (pikku Bodiel ja muita tarinoita savannilta)

 

Reilu vuosi sitten luin malilaisen kirjailijan ja kansantieteilijän Amadou Hampâté Bân laatiman kokoelman satuja ja kertomuksia, Il n'y a pas de petite querelle. Ja sen verran viihdyttävähän se oli, että etsin lisää, eli toisen kokoelman peul- ja bambara-kansojen tarinoita.

Vaikka samalla asialla ollaan, tämän kirjan rakenne on hieman erilainen: kirjan aloittaa 80 sivun mittainen tarina pikku Bodielista, jäniksestä, johon on ehkä koottu useammastakin tarinasta aihioita, mutta vaikka tarina onkin helposti jaoteltavissa kolmeen osaan, on näissä kuitenkin selkeä tarinan kaari...

Pikku Bodiel on kirjan alussa varsinainen heittiö, laiska ahmatti, huonotapainen, häpeäksi vanhemmilleen...ja niin kuin äitinsä onkin katsonut tämän käytöstä läpi sormien, lopulta hänkin saa tarpeekseen ja vaatii että pikku Bodielin on ryhdistäydyttävä. Sankarimme päättääkin näin tehdä, ja vieläpä matkustaa taivaaseen itse Allawalamin puheille. Vaiheiden kautta päästään perille, ja pikku Bodiel kertoo tilanteesta ja pyytää suosionosoitusta...Allawalam osoittaa armoaan, kun sankarimme kauniisti pyytää ja tekeepä sen vielä totellakseen äitiään, ja antaa pikku Bodielille tämän pyytämää oveluutta runsaalla mitalla.

Palattuaan taas maahan pikku Bodiel huijaa savannin mahtavat, setä Elefantin ja setä Virtahevon, tuottamaan rikkauksia, ja näiden rikkauksien avulla voi vihdoin osoittaa äidille, että on tullut joksikin.

Joskaan äiti ei pidä oveluutta kaikkein parhaana omaisuutena mitä Allawalamilta voi pyytää (eikö viisaus olisi ollut parempi), ja paheksuu lisää kun pikku Bodiel alkaa suunnitella nousevansa uusien rikkauksiensa ja oveluutensa avulla savannin kuninkaaksi, ja alkaapa vielä pitää itseään Allawalamin vertaisena...

Ja näistä närkästyy myös Allawalam, niin suurista luuloista kuin äidin tahtoa vastaan menemisestä, ja huonostihan siinä sitten tietysti käy. Hybris on hybristä savannillakin.

Loput kirjasta koostuu sitten lyhyistä faabeleista, legendoista ja muista tarinoista, useat ovat parin kolmen sivun mittaisista, usein opettavaisia tai jotenkin elämän tosiasioita selittäviä, kerrottuna eläimillä tai ihmisillä (ja hengillä ja vilahtelee paholainenkin mukana). Tarina-aineksissa on toki paljon tuttua ja yleismaailmallista, ja toisaalta kyllähän näissä välittyy myös paljon kiinnostavia näkymiä toisiin kulttuureihin ja elinolosuhteisiin (ja ainakin osa tarinoista sisältää myös aineksia joiden johdosta näitä ei ehkä kannata kertoa suomalaispilteille iltasaduiksi...vaikka nämä niistä ehkä suuresti huvittuisivatkin). 

Kokoelmana tosin pidin enemmän siitä edellisestä, siinä tarinat olivat sopivamman mittaisia, ihmesatuja joissa saatti kehitellä teemoja mutta joissa ei silti ollut mitään ylimääräistä: tässä pikku Bodielin tarina oli kuitenkin jo hieman turhan pitkä ja muut taas faabelien tapaan kovin suoraviivaisia. Mutta toki ilokseni tämänkin luin. 

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa: moraaliset opetukset ovat hyvin esillä (nyrkkisääntönä, kannattaa totella äitiä).