Hammettin, Chandlerin, Manchetten ja muutaman muun vaikutuksesta on ollut aikeita tutustua lisää keskeisiin hardboiled-dekkareihin: Robert B. Parker on mainittu yhdeksi hieman tuoreemmaksi lajin edustajaksi, ja täysin satunnaisesti valitsin luettavaksi tämän kirjan, näköjään kahdennenkymmenennen osan bostonilaisen yksityisetsivä Spenserin seikkailuja. Moni hahmo on ilmeisesti sarjan vakikalustoa, mutta dekkarina tämän kuitenkin hyvin luin ilman pohjatietoja.
Olivia Nelson, Bostonin seurapiireihin kuuluva hienostorouva on murhattu usealla vasaraniskulla päähän. Mutta koska Olivia on mitä ilmeisimmin täydellisen perheen täydellinen vaimo josta pitävät kaikki, poliisin tutkimuksissa näyttää vahvasti että kyseessä on ollut jonkun sekopään satunnainen väkivallanteko, ja syyllisen löytäminen vaikuttaa toivottomalta...mutta Olivian puoliso palkkaa Spenserin tutkimaan josko löytyisi jotain lisää.
Ja löytyyhän sitä ja lopulta harva asia on sitä miltä on näyttänyt...
Kirjoitustyyli on sellainen, että muita kovaksikeitettyjä dekkareita on selvästi luettu ja lajityypin piirteet on otettu käyttöön. Kerrontaa kuljetetaan paljon dialogilla, napakalla ja kovapintaisella, jota höystetään hieman naljailevalla huumorilla, muttei adverbeilla, ja dialogia rytmittävät vain ", I said" ", he said"...hieman rasittavuuteenkin asti, sanoisin että jos aikoo käyttää paljon dialogia niin silloin se pitää kirjoittaa niin, ettei kovin usein tarvitse tuoda esiin kumpi dialogin osapuoli sanoo minkäkin lauseen, sen pitäisi olla selvää.
Uhri samoin kuin sosiaaliset piirinsä sijoittuu ylempiin seurapiireihin, ja toisaalta aikaa vietetään kohtalaisen paljon Etelä-Carolinan pikkukaupungissa, jossa nähdään sitten toisia yhteiskuntaluokkia, niin sellainen "mean streets"-rappiourbaanius jää kirjasta kokonaan pois, ilmeisesti jossain toisissa kirjoissaan sitä olisi hieman enemmän...
Jännä piirre kirjoissa oli, että vaikka päähenkilö on yksityisetsivä, tämä tulee varsin hyvin toimeen poliisien kanssa, tekee paljon yhteistyötä ja poliisitkin ovat sympaattisia henkilöitä, jotka osaisivat työnsä jos budjettirajoitteet ja muut rasitteet eivät niin usein haittaisi. Tämä herätti huomiota, kun olin jo niin tottunut että hardboiled-dekkarien sankarit liikkuvat sujuvasti puolimaailmassa lain ja rikollisuuden välimaastossa, rajat ovat epäselviä ja kumpaankin suuntaan ulottuvat vihollisuudet ja liittolaisuudet ovat yhtä vaihtuvia ja epäluotettavia.
Ja tavallaan tuo leimasi koko kirjaa muutenkin: tämä oli näppärä viihdepaketti, jonka juoni oli sopivan kimurantti mutta sujuva, kerronta viihdytti ja tarina edustaa miellyttävästi järjestäytynyttä kosmosta, joka hetkellisestä häiriöstään huolimatta palaa onnellisuuden tilaan: poissa on Hammettin synkeä kyynisyys tai Chandlerin melankolinen romanttisuus. Oikeastaan kun kirjan itsetietoisia hardboiled-genrepiirteitä hieman raaputtaa, tämä paljastuukin Hercule Poirot -dekkariksi. Mikä ei välttämättä ole huono asia, muttei sitä mitä tilasin.
Tämä on kolmas kirja keskitettynä dekkariviikolle, nyt palaan taas satunnaisemmaksi dekkarilukijaksi.
Ja tällä kirjalla otan Helmet-haasteessa kohdan 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
Wikipedian mukaan näköjään neljä kirjaa on suomennettu. Voisi kokeilla joskus. Olen tosi laiska lukemaan englanniksi, ellei kirja ole jotenkin tosi spesiaali ja kääntämätön.
VastaaPoistaJoo, ilmeisesti sen tv-sarjan Kovaa peliä Bostonissa yhteydessä. Tämä oli kieleltään sillai aika suoraa, että suomennos voi hyvinkin toimia...ja toisaalta sen verran tässä kuitenkin on kevyttä naljailua ja kulttuuriviitteitä että suomennos voi olla myös ihan kauhea :)
Poista