Jaro Karkinen - Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni

 

 

Aloitan disclaimerilla: Kirjailijaa en henkilökohtaisesti tunne, mutta kustantaja on sen verran tuttu, että jos väittäisin, että tämä on vuoden paras kirja, niin siihen kannattaisi suhtautua varauksella. Siispä en niin tee, mutta mielihyvin kuitenkin esittelen teoksen, jolle toivon enemmänkin lukijoita.

Arvostelukappale on saatu kustantajalta.

 

Myöhäisantiikin historiasta kiinnostuneita totisesti hemmotellaan tänä syksynä: tämä on jo toinen laaja yleisteos aikakaudesta, joka on historiankirjoituksessa jäänyt usein hieman katveeseen ja huonosti tunnetuksi. Kuukausi sitten kirjoitin Serafim Seppälän Antiikista Bysanttiin -kirjasta, jossa esitellään antiikin aatehistoriaa, kristilliseen myöhäisantiikkiin painottuen, ja Jaro Karkinen tarttuu samaan aikakauteen, ajanlaskun alusta keskiajan kynnykselle 600-luvun alkuun, mutta näkökulma, aiheet ja niiden käsittelyt ovat sen verran erilaiset, että päällekkäisyyttä näiden kahden kirjan välillä ei juuri ole, ennemminkin ne tukevat toisiaan.

 

Karkisen kirjan keskeisenä aiheena on instituutio nimeltä Rooman piispa, jota myös paaviksi kutsutaan: viralla on ollut haltijansa kohta parituhatta vuotta, ja harvassa ovat instituutiot, joista voi näin selvästi todeta jatkuvuus antiikin ajoista nykypäivään. Galilealaisen kalastajan 265. seuraaja on 1,3 miljardin jäsenen uskonnollisen yhteisön johtaja, ja tässä kehityskulussa toki riittää monenlaisia vaiheita, jotka kietoutuvat hyvin nopeasti laajempaankin yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin: tässä kirjassa niistä vaiheista käydään läpi ensimmäiset kuusisataa vuotta, Pietarista Gregorius Suureen.

 

Kirja tasapainoilee kiinnostavasti henkilökeskeisyyden ja laajemman kontekstin välillä: paavit vaihtuvat ja näiden jatkumo muodostaa punaisen langan, jota seurata, mutta samalla levitään laajemmalle: se mitä maailmassa tapahtuu vaikuttaa kristillisyyteen, kirkkoon ja paaveihin, ja vastaavasti aika pian kristillisyys, kirkko ja paavit alkavat vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan, teologisesti, poliittisesti, yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti...

Monet kehityskulut vaikuttavat hyvinkin laajasti ja pitkällä aikavälillä, ja johtuen kirkon jatkuvuudesta antiikista nykyaikaan, sekä miten kristillisessä ajattelussa ymmärretään aika ja yhteisö, monet nykyisinkin näkyvät ilmiöt ja piirteet juontavat juurensa satojen vuosien takaisista tapahtumista.

Paavit käydään läpi nimi nimeltä, ketään unohtamatta, joskin tosiasia on, että monista varhaisista paaveista ei tiedetä oikein mitään muuta kuin ne nimet (ja niiden kirjoitusasutkin ovat joskus epävarmoja). Mutta näiden tuntemattomienkin paavien esittely puoltaa paikkansa, koska tällöin kuitenkin kirkossa ja maailmassa tapahtui merkittäviäkin kehityksiä, joista on myös syytä puhua. Ja teemasta johtuen erityistä huomiota saa Rooma niin kaupunkina kuin valtakuntana, niin vaihtuvat keisarit kuin asukkaiden yleiset mielentilat vaikuttavat suoraan kirkon ja historian kehitykseen, ja niinpä myös niiden historiaa käydään läpi runsaasti.

Teologiassa ja filosofiassa ei kovin syvälle mennä, johtuen siitä, että Rooman varhaisten piispojen joukossa ansiokkaat teologit olivat varsin harvassa, ansiot olivat enmmän hallinnossa ja yhteisön paimentamisessa, lännen merkittävät teologit olivat muissa viroissa (keskeiset kiistakysymykset toki ovat mukana). Tämä myös johtaa siihen, että kirja painottuu selvästi politiikkaan, yhteiskuntaan ja kulttuuriin, koska ne vaikuttivat suoraan paavien toimintaan ja paavit vuorostaan vaikuttivat niihin.

Siinä missä yllämainittu Seppälän kirja aatehistoriana painottuu filosofisiin pohdintoihin, on tämä Karkisen kirja suunnattu selvemmin historianharrastajille. Kerronta on yleistajuisen sujuvaa mutta asiallista: kirja välttelee liioiteltua popularisointia, sensaatiohakuisuutta mutta myös hagiograafista siloittelua ja hymistelyä. Tieteellisiä viittauksia historiallisiin tutkimuksiin riittää, lukuisissa tapahtumissa esitetään useita vaihtoehtoisia esitettyjä tulkintoja, ja kun erityisesti varhaisimpien vaiheiden lähteet ovat niin rajalliset, vaihtoehtoisia tulkintoja mahdollisista tapahtumista ja kehityskuluista tosiaan riittää.

Itse asiassa tämä on kiinnostava kirja ihan historiantutkimuksen metatasolla vaikkei itse aihe tai aikakausi niin kiinnostaisikaan: miten historiaa tulkitaan kun käytetyt lähteet ovat todella fragmenttiset, miten arvioidaan lähteiden luotettavuutta jne. Tai miten tutkijan ja historioitsijan ennakkokäsitykset vaikuttavat tehtyyn tutkimukseen: koska tutkittava instituutio on ollut jatkuvassa toiminnassa nykyaikaan asti, ovat monet historioitsijat heijastaneet omaan aikaansa liittyvät ennakkoluulonsa myös menneisyyteen, niin puolesta kuin vastaan, ja tulkinneet ensimmäisten vuosisatojen tapahtumia anakronistisesti oman aikansa filtterien läpi. Tästä piirteestä kyllä puhutaan paljon kirjassa, kuinka historia itsessään vaikuttaa aiemman historian tutkimiseen, tulkitsemiseen ja kirjoittamiseen.

Huomionarvoinen piirre kirjassa on myös runsas kuvitus, runsaampi kuin mitä yleensä olen nähnyt kotimaisissa historiateoksissa. Ja siinä missä kirjan leipäteksti painottuu yhteiskuntaan ja politiikkaan, valokuvissa, maalauksissa ja piirroksissa sekä yhtä lailla runsaissa kuvateksteissä käydään sitten läpi kulttuurista puolta ja erityisesti kuvataiteita, miten historiallisia tapahtumia on esitetty ja tulkittu visuaalisesti, millainen symboliikka niihin liittyy jne. Kuvia on museoiden kokoelmista, kirkoista ympäri maailmaa (myös mm. Hattulasta), historioitsijoiden mallituksista jne, ja ihan kokoelmana niistä saisi jo oman kirjansa.
Kirjan ulkoasuun on siis myös panostettu, tuotantoarvot ovat kunnossa (huomauttaisin tosin että johdanto-osioon oli jäänyt joitain rakenteellisesti varsin kömpelöitä lauseita, joissa joutui pysähtymään ihmettelemään että mitä niissä haluttiin sanoa...oliko viimeiseksi kirjoitettu luku jota ei oltu ehditty toimittamaan ihan hiotuksi asti? Kirjan varsinaisen osuuden kieliasu sen sijaan on moitteetonta).

Kuten olen todennut, myöhäisantiikki on jäänyt historian yleisteoksissa (ja ilmeisesti akateemisessa tutkimuksessakin) usein aika lailla katveeseen, joten tätä aukkoa teos paikkaa.

Samoin, aikaisemmin suomeksi on paaveista ilmestynyt pari lyhyttä ja tiivistä yleisesitystä, joihin verrattuna tämä on suorastaan hengästyttävän runsas teos, sekä itse aiheen käsittelyssä että sen punomisessa osaksi laajempaa historiallista kontekstia. Ja ottaen huomioon, että parintuhannen vuoden historiasta tässä käsitellään ensimmäiset kuusisataa, rohkenenko siis odottaa Seuraavaa Osaa...?

 

Jep, jos on edes jossain määrin kiinnostunut historiasta niin on tämä tutustumisen arvoinen teos (ja jos esim. antiikin tai kristinuskon historiasta, niin suorastaan pakollinen). Ja noin muuten, olen joskus aiemminkin ilmaissut mielipiteeni, että myöhäisantiikin ajassa on joitain huomattavia yhtymäkohtia nykyaikaan...

Kirjalla on oma nettisivu.