Saksalaisen lakimiehen Ferdinand von Schirach kirjasta olin kuullut kehuja (mutta myös että se ei ollut ihan toivottua huomiota ollut saanut, ollen yhtenä esimerkkikirjana "unohdetut kirjat"-paneelissa joku vuosi sitten), joten olin napannut tämän divarista ja nyt luin (suomennos Raija Nylander).
Tiiviissä kirjassa on yksitoista tarinaa, nimensä mukaisesti rikosjuttuja, joissa on mukana myös kirjailija puolustusasianajajana. Ja esipuhe, jossa kirjailija siteeraa setäänsä, tuomaria: "Useimmat asiat ovat monimutkaisia, ja syyllisyys on visainen kysymys." Tämä on myös kirjalle sopiva motto, rikosten ohella puhutaan rikollisista ja uhreista, ja syyllisyydestä, rangaistuksista, oikeudesta jne. Ja vaikka asiat ovatkin monimutkaisia, kirjailija esittää niitä kuitenkin hyvin selkeästi etenevällä, melkein raportoivalla kielellä, tyyli on usein varsin esseistinen, mutta sympatioitakin kyllä liikutellaan...
Henkilöissä ja näiden tapauksissa on kirjoa, mukana on niin taparikollisia slummeista kuin yhteiskunnan ylempiä kerroksia...ja aika moni juttu on kyllä hyvinkin traagisia tai ahdistavia, mutta mukaan mahtuu myös joitain joissa asiat kääntyvät suhteellisesti ottaen hyvin. Ja rikosjutuissakin on vaihtelua, ja joskus keskeinen tapahtuma ei ole se rikos, ainakaan se johon kirjailija on linkittynyt asianajajana.
Jäin nyt kuitenkin miettimään juttujen todenperäisyyttä. Kirjailija tosiaan on mukana joka tarinassa, takakansi antaa ymmärtää, että nämä olisivat tositarinoita ja epäilemättä von Schirach on nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Väritystä ja yksityiskohtein muuttelua tai sepittelyä on varmasti mukana, mutta mukana on myös joitain tarinoita, joiden laittamisesta kirjaan lakimies hyvin todennäköisesti päätyisi itse syytettyjen penkille, vähintään herjauksesta (ja joku juttu jonka seuraukset voisivat olla vielä suoraviivaisemmat kuin oikeusjuttu...), näissä kuitenkin mm. sanotaan varsin suoraan parin selvittämättä jääneen murhan tekijä...
Päädyn siis suhtautumaan näihin fiktiona, joka varmaankin jollain tasolla perustuu tai ainakin on inspiroitunut tositapahtumista. Mutta tämä ei minua haittaa yhtään, nämä olivat kiinnostavia, hyvin kirjoitettuja juttuja, ja mielelläni luen lisääkin.
Kyllä, Schirach on hieno kirjailija, uskomattoman jopa.
VastaaPoistaOlin todella innostunut kun kevättalvella 2014 luin hänen toisen suomennetun kokoelmansa Syyllisyys. Vaikka tämä on tylsää, en voi olla lainaamatta silloista kirjoitusta (kun olin ensin kirjoittanut arvostelun Ruumiin kulttuuri -lehteen) blogistani: "Saksalaisen Ferdinand von Schirachin kertomuskokoelman Syyllisyys (Schuld 2010. Atena 2014) sanotaan perustuvan kirjoittajan lakimiestoimessaan kohtaamiin tositapahtumiin. Sitä on vaikea uskoa, mutta "epäusko" johtunee siitä, että von Schirach kirjoittaa niin hyvin, käyttää pelkistettyä tyyliä Hemingwayn tapaan, jolloin hän luo arkipäiväisiin sattumuksiin ja ahdistaviin kokemuksiin taianomaisen ja mystisen hehkun. Syyllisyys pistää kokeneenkin lukijan innostumaan kaunokirjallisuuden hiljaisesta voimasta. Ulkokirjallisen paineen tähän tuo menneisyyden hallinta, josta Saksa ei pääse irti, sillä olihan Ferdinandin isoisä Baldur von Schirach Hitler-Jugendin johtaja."
Lukemasi Rikoksia teoksen alussahan on lainaus epätarkkuusperiaatteen esittäjältä Heisenbergiltä: "Todellisuus, josta voimme puhua, ei ole koskaan todellisuus sinänsä."
Tuokin lause jättää miettimään...
Jep, tuo Heisenberg-sitaatti vihjaa kanssa että ehkä ei ihan koko totuutta ole mukana...ja sanoisin että jos se teekuppi-tarina olisi totta niin sitä ei olisi laitettu kirjaan. Tuskin myöskään sitä kannibaalijuttua...
PoistaMutta, erinomaisesti kirjoittaa, ja täytyy tosiaan niitä muitakin suomennoksia etsiä jossain vaiheessa luettavaksi.
Minulle tämän kirjan esipuhe oli vaikuttavin osa kirjaa.
VastaaPoistaHuomasin, etten ole lukenutkaan tuota Kyöstin mainitsemaa toista kirjaa Syyllisyys. Käyn hakemassa sen huomenna kirjastosta.
Pidän Schirachin selkeästä ilmaisusta, ja onhan käsitys syyllisyydestä erittäin kiinnostava asia juuri siksi, että se ei ole aina mitenkään selkeä. Joskus voi joutua tekemään rikoksen juuri toimiakseen moraalisesti oikein.
Esipuhe oli tosiaan myös hyvin koukuttava.
PoistaJa syyllisyys on tosiana monimutkainen mutta hyvin kiehtova aihe. Olihan tässä myös niitä tapauksia joissa voi sanoa että teko on kategorisesti väärä mutmutmut silti jotenkin ymmärrettävissä.
Teemoista tuli itse asiassa vähän mieleen myös Friedrich Durrenmatt (ja ehkä ei ole yllättävää että nimenomaan saksankielinen kirjallisuus on virittynyt syyllisyyden pohdinnalle...)